28.5.2026
Kävin tässä turkulaisessa baarissa bagelilla vanhan ystäväni kanssa keväällä 2024, ja kokemus oli niin mukava, että päätin ehdottomasti palata. Olin kaupungissa tietokirjailijaminäni asialla, ja kirjastovierailun jälkeen minulla olisi sen verran aikaa, että kerkeäisin syödä. Hunter’s Inn oli juuri passelilla paikalla matkalla junalle, ruoka tulisi varmasti nopeasti, ja kieltämättä puhumisen täyteisen päivän päätteeksi olutkin maistuisi. Menimme kirjastolta ystävien kanssa aterialle.
Aiemmin listalla oli palkittu sienibagel, joka oli tosiaan erinomainen. Tällä kerta bagelin sisällä olisi ollut vegaanista skagenia ja hyvä yhdistelmä kasviksia, ja se kiinnosti kovasti. Ranskalaisannoksen olisi myös saanut skagenilla. Huomioni kaappasi kuitenkin ”Vegepänny”: paistettuja perunoita ja savuchilimakkaraa, sipulia, tomaattia, mustasuolalla maustettua paistettua silkentofua, talon sinapinsiemenrelissiä ja kylkeen majoneesia. Tämä olisi pakko kokeilla – kaverit tilasivat saman keskenään jaettavaksi.
Ruoka kannettiin pöytään houkuttelevasti valurautapannussa. Ja olihan tämä nyt ihan älyttömän hyvää! Rasvaa oli tarpeeksi mutta ei liikaa, suola oli samaten minun makuuni tasapainossa, sipuli oli paistettu makeaksi, makkara oli erinomaista, tomaatin happo ja tuoreet yrtit toivat raikkautta, relissi oli erinomaista. Jos jotain negatiivista haluaa sanoa, oivallista tofua oli pannulla hyvin vähän – mutta tämä on minimaalinen puute muutoin täydellisessä annoksessa.
Kyllä tämä annos hyppäsi samaan luokkaan muiden baarisuosikkieni kanssa: Tampereella Maja/Talon makkara-annos, Ukkometson vastaava (päivitysarvio pitäisi vihdoin saada aikaan), sekä Sohon monet annokset, Helsingissä Myöhän makkaraperunat (joka ei ole tämän joukon hienostunein mutta tavoittaa jotain olennaista klassikosta), Jyväskylässä Hiisi Taproomin antimet sekä Turussa tietysti Komppelin seitan.
Pub Hunter’s Inn
Brahenkatu 3
Turku
keittiön aukioloajat:
ti–to 15–22
pe–la 12–23
su 15–23
No map

