28.5.2026
Tämä kahvila aukesi Turkuun jo toukokuussa 2017, ja se on ollut kyllä tutkassani ja to eat -listallani, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi käydä. Pääsyy varmasti on, että minulla on ollut vähemmän asiaa yliopiston suunnalle, mutta tekosyyhän se on, sillä ei Kembuz (tai viimeksi arvioimani Senta Vegan) ole juuri kauempana kuin muut Hämeenkadun paikat, joissa olen käynyt suhteellisen usein. Joka tapauksessa nyt kun tietokirjailijaminäni vieraili yliopistolla, oli hyvä tilaisuus käydä kahvilla lounaan jälkeen. Sivumennen sanoen: tässä kohtaa kaupunkia on melkoinen keskittymä, kun VG Wok, Senta Vegan ja Kembuz Café ovat samassa korttelissa.
Minulla oli sen verran aikaa ennen yliopistovierailua, että tilasin pannullisen teetä, jota voisin nauttia lukiessani lehteä. Koska olin juuri syönyt, otin kylkeen vain porkkanamuffinssin, vaikka pizzapala talon omalla mantelifetalla olisi kiinnostanut myös. Muffinssi oli oikein kelpo: en ole kovin perso makeille kuorrutteille, mutta koska itse muffinssi ei ollut niin makea, kokonaisuus oli tasapainoinen.
Isompaan nälkään suolaisella puolella löytyy toast, salaatti tai kulho. Täytyypä kokeilla, kun olen joskus täällä suunnalla nälkäisenä.
Kembuz on viihtyisä kahvila, jonne palaan mieluusti.
Kembuz Café
Hämeenkatu 3B
Turku
ma–pe 10–17
la 10–16
su suljettu
No map

