6.11.2020
Olen arvioinut lempääläisen Kahvila Siirin kaksi kertaa aiemmin, ensin nelisen vuotta pian kahvilan avauduttua ja sitten pari vuotta sitten, kun siitä oli tullut rakkaimpia vakikahviloitani. Pian neljän vuoden ajan olenkin viettänyt siellä säännöllisesti aikaa. Ympäri vuoden pitkien kävelylenkkien jälkeen olen pysähtynyt Siiriin kahvikupposella hengähtämään, usein suolapalalle tai pullalle. Monesti otan kirjan tai tuoreen London Review of Booksin numeron reppuuni ja menen varta vasten viettämään aikaa lukien ja kahvitellen. Silloin, kun talvi tuo Kirkkojärvelle paksummat jäät, olemme usein lähteneet vaimon kanssa järvelle kävelemään ja nousseet lämmittelemään Siiriin. Ihana paikka.
Ylipäätään on melkoinen onni, että piskuisen Lempäälän kylältä löytyy kahvila, jossa on melkein aina tarjolla jotain vegaanista – ellen ole ehtinyt ahmia kaikkia korvapuusteja pakkasesta ennen seuraavan erän leipomista (no, vissiin niitä joku muukin syö). Leipuri Emma on luonut elämäni parhaiden korvapuustien lisäksi vegaanisia kahvilaherkkuja, jotka pärjäävät mille tahansa lempikahvilalleni. Tänä kesänä kävin syömässä täyteläistä omenapiirakkaa jäätelöllä.
Tämä vierailu oli kuitenkin poikkeuksellisen herkullinen. Pistäydyin kahvikupposella edellisenä päivänä lenkillä, ja Emma huikkasi, että hän oli varannut perjantaipäivälle aikaa vegaanisille leipomuksille – ja hän tekisi sekä makeaa että suolaista. Viestin vaimolle, ja päätimme saman tien tulla kahvilalounaalle seuraavana päivänä. Tuoreena leipomukset olisivat vielä parempia.
Suolaisena tarjolla oli pizzapala, jollaisia olin aiemminkin syönyt. Tämä oli kuitenkin Emman luomuksista paras tähän mennessä ja ylipäätään parhaimpia perinteisten lapsuudesta tuttujen uunipeltipizzojen tai pizzapiirakoiden edustajia. Vegetarian Butcherin ”kanan” kumppanina oli vihreää pestoa ja aurinkokuivattua tomaattia. Taikina oli mehevää ja täytteet suorastaan uhkuivat makua. Täydellistä! Talon yksinkertainen mutta toimiva salaatti täydensi annoksen.
Makeaksi olisi ollut tarjolla tietysti tuttuja korvapuusteja, mutta Emma oli leiponut myös muhkeaa kuningatarpiirakkaa. Marjat olivat suorastaan kaivautuneet makean taikinan sisuksiin niin, että rapea pinta vaihteli ihanan pehmeän taikinan kanssa. Tämä oli kaiken kaikkiaan parhaimpia vegaanisia leipomuksia ikuna, ihan samalla viivalla Helsingin Ekbergin hyvin erityylisen kuningatartortun kanssa. Niin, ja tortun päällä oli pallo marjasorbettia. Melkoista.
Vähän tämä on kuin kotiin tulisi, joka kerta.
Kahvila Siiri
Uotintie 5
Lempäälä
ma–ti suljettu
ke–pe 11–18
la–su 12–18