9.9.2021
Tämä oli kolmas visiitti vaimon kanssa Gösta-taidemuseon ravintolaan. Edelliset kokemukset vuosina 2018 ja 2019 olivat mahtavia: paras ravintolarisotto koskaan, parhaimpia polenta-annoksia ikuna. Niinpä odotimme paljon, kun päätimme juhlistaa Banksy-näyttelyä neljän ruokalajin aterialla. Varasin pöydän etukäteen ja tilatessa mainitsin vegaanisuudesta. (Aiemminhan vegaanista ruokaa oli saanut ongelmitta paikan päältä tilatessa, mutta on aina mukava varmistaa, etenkin menujen kohdalla.)
Palvelu oli tuttuun tapaan ystävällistä ja sujuvaa, ja tykkäämme kovasti ravintolatilasta kuten koko museorakennuksesta. Västäräkit aterioivat nurmikolla ikkunan takana. Koska oli ihan turistinen olo, päätin nauttia vallan alkudrinkin. Aterian kanssa nautin talon ranskalaista valkoviiniä, joka oli hyvä ja kiinnostava tuttavuus.
Ensimmäinen ruokalaji saapui nopeasti drinkin jälkeen. Hiilloksella kypsennetyn purjon ja paahdettujen tomaattien kumppanina oli yrttistä salaattia ja romesco-kastiketta. Romesco oli poikkeuksellisen hyvää, ja kirveli salaatissa ilahdutti, mutta valitettavasti purjon maku ei ollut ehtinyt kehittyä tarpeeksi, ja se oli vielä jopa hieman napakkaa. Näin tomaattien happoisuudelle ei tullut kunnon makeaa vastapainoa. Vähän puolitiehen jäänyt annos siis, tai vegaanisuutta ei ollut mietitty erikseen niin paljon, kun alkuperäisen annoksen burrata oli jätetty pois.
Toinen ruokalaji sen sijaan oli täysosuma: lipstikkakeitto grillatuilla herneillä ja piparjuurella meni saletisti elämäni keittojen top teniin. Rakastamme lipstikkaa, ja olemme opetelleet käyttämään sitä yhä monipuolisemmin, mutta tällä tavoin en ollut sitä syönyt. Meidän tiluksillamme tosin lipstikka ei äidy kasvamaan kunnon puskiksi, joten aineksia ei ehkä riittäisikään näin mehevään keitokseen. Mutta olipa hyvää! Tämän keiton takia pelkästään kannatti tulla.
Pääruoan pohjan muodosti emmervehnästä tehty persiljainen risoton tai ohraton tyylinen – ööö, vehnättö? Siinä oli täyteläinen maku ja suutuntuma, ja kumppanina oli paistettuja sieniä ja grillattua porkkanaa. Annoksen päälle oli vuoltu myös hieman vegaanista parmesaania, mikä oli kiva ele. Tykkäsin tästä annoksesta: se oli tällaisessa maanläheisessä ja rustiikkisessa tyylilajissa oikein onnistunut. Ihan edellä mainittujen risoton ja polentan tasolle se ei noussut, mutta ei se niiden rinnalla häpeämäänkään joutuisi. Ja tällainen kauden ainesten käyttö on tietysti ihailtavaa, etenkin kun tuloksena oli vielä runsasta ruokaa. Tämän annoksen olisi voinut syödä majatalossa roihuavan takkatulen ääressä punaviinikannu ja tuore rapeakuorinen leipä vieressä, ehkä vielä savikipollinen kuumia papuja tulen äärellä porisemassa.
Jälkiruokana oli vadelmasorbettia, marjoja ja vaahtoa. Sorbetti oli erinomainen, ja sen kirpeys istui hyvin yhteen annoksen pohjalla olevan makean ja tumman marjakastikkeen kanssa. Vaahto oli toimiva osa annosta, mutta sen mausta en päässyt perille. Se toi mieleen jonkin aromin lapsuuden hämärästä, kun leipoessa äiti antoi nuolla sähkövatkaimen vispilän. Sellainen maku, johon en ollut vegaanisen ruoan äärellä törmännyt.
Göstaan tulemme ehdottomasti aterioimaan jokaisella museoreissulla vastakin.
* * *
Aiempi arvio 1.8.2018
Olimme nauttineet poikkeuksellisen hienoista Gösta-museon näyttelyistä vaimoni, veljeni ja kälyni kanssa. Koska matka veisi vielä Pekiloon, tarvitsimme vahvistavaa lounasta. Vuonna 2013 avattu ravintola on saanut paljon kiitosta, mutta en ollut törmännyt yhteenkään vegaanista tarjontaa käsittelevään arvioon. Menin siis epätietoisena ja pettymykseen valmistautuneena kysymään tarjoilijalta, saisiko jotain vegaanista. ”Totta kai!”
Ruokalistalla ei mitään vegaanista ollut, joten tarjoilija kävi tiedustelemassa mahdollisuuksia keittiöltä. Alkupalaksi olisi ollut avokadococktail, mutta se ei innostanut, ja lounaaksi tarjolla oleva risotto kuulosti tarpeeksi tuhdilta eväältä muutenkin. Tilasin sen kumppaniksi lasillisen chardonnay-tokaji-sekoitusta, jollaiseen en ollut aiemmin tutustunut. ”Tokaji” toi mieleen lähinnä jälkiruokaviinin ja muistoja 70- ja 80-luvusta ja arvoituksellisen näköisistä itä-blokin pulloista, joita vanhemmat joivat ystäviensä kanssa.
Risotto saapui pöytään verhoiltuna monen sortin vihanneksilla ja juureksilla: latva-artisokkaa, juuriselleriä, paksoita, broccolinia – ja kauniita paistettuja kokonaisia kantarelleja. Juuriselleri oli täydellistä: en ole varma, olenko koskaan maistanut sen aromia näin täyteläisenä. Myös latva-artisokan palat yllättivät, sillä niissä oli hämmentävä sienimäinen maku tutun lisäksi. Pinjansiemenet ja hiukan rapsakaksi jäänyt paksoi tarjosivat risoton pehmeydelle vastakohdan. Ainoastaan vihreän omenavinaigretten maku jäi kokonaisuudessa piiloon.
Entä itse risotto? Ihanaa. Pehmeää, kosteaa, jopa hiukan ”joulupuuromaista” mutta vain hyvässä mielessä. Uskoisin, että tämä oli parasta syömääni ravintolarisottoa. On niin mukavaa joutua yllätetyksi tällä tavalla. Viinikin oli omaleimaista ja sopi erinomaisesti risoton kumppaniksi.
Tuskin lähden Göstaan ihan pelkästään aterian takia, mutta tästedes aion aterioida siellä joka kerta museossa käydessäni.
PÄIVITYS 7.9.2019: Kesällä 2019 vierailimme Göstassa uudestaan, ja vaikka alkupalaksi syömäni caponata ei ihan toiminut, saimme pääruoaksi erinomaista polentaa, joka oli vähintään yhtä hyvää kuin Roots Hakaniemessä.
Ravintola Gösta
Joenniementie 47
Mänttä
kesä–elokuu joka päivä 11–17.30
syyskuu ti–su 11–17.30
loka–toukokuu ti–su 11–17