18.1.2023
Vietin lokakuussa täydellisen illan Osteria dei Gustissa, ja tuolloin vannoin itselleni, että tänne olisi palattava rakkaan vaimoni kanssa. Koska tammikuussa olisimme tulossa katsomaan paria taidenäyttelyä ja viettäisimme yön kaupungissa, tilaisuus olisi tähän oivallinen. Kuten edellisessä arviossa mainitsin, keskustelin paljon henkilökunnan kanssa heidän innostaan papuihin, slow foodiin, cucina poveraan ja apulialaiseen keittiöön. Minulle sanottiin, että etukäteen tilaamalla voisin saada räätälöidyn menun tähän tyyliin, joten varauksen yhteydessä pyysin nyt sellaista. En osannut aavistaakaan, miten sydämellisesti ja ihmeellisesti ravintola toiveeni toteuttaisi. Tämä oli elämäni tärkeimpiä ja hienoimpia ravintolailtoja, ja olen ikuisesti kiitollinen vaivannäöstä ja kokin antaumuksesta asialleen.
Ravintoloitsija otti meidät sydämellisesti vastaan ja ohjasi meidät mukavaan kulmapöytään. Minulle oli laadittu kolmen ruokalajin menu (antipasto, primo, secondo), joten vaimo tilasi itselleen listalta niin ikään kolme ruokalajia. Juomaksi otimme pullon laziolaista pecorino-valkoviiniä, oivallista sellaista.
Vaimon valitsema antipasto oli minullekin tuttu bruschetta-annos, mutta nyt se oli erilainen ja huimasti parempi. Ravintoloitsija kertoi, että he olivat lukeneet edellisen arvion kritiikin tomaateista ja olivat päätyneet korvaamaan tuoreen tomaatin puolikuivatuista tomaateista tehdyllä paistoksella – ja minulle tuotiin mukavasti oma näytekappale tästä. Uusi versio oli erinomainen, tryffeli-oliivipatee oli nyt monitahoisen makuista ja artisokka vieläkin parempaa kuin viimeksi. Aivan loistavaa!
Entä oma alkuruokani? Kokki kantoi eteeni pienen kulhollisen ”kiirastulen papuja” (fagioli del purgatorio), jotka ovat slow food -liikkeen esiin nostama vanha papulajike. Olin korostanut yhteydenotossani rakkauttani mitä yksinkertaisimpaan ruokaan, ja kokki oli tarttunut siihen tosissaan: pavut tarjottiin sellaisenaan, etikan kanssa keitettyinä ja uuden sadon oliiviöljyllä, ja lisukkeena hieman pehmeäksi kypsennettyä sipulia. Täytyy sanoa, että minä olin juuri oikeaa kohderyhmää tälle ruokalajille. Nimittäin yksi elämäni unohtumattomia aterioita oli roomalaisessa pizzeriassa, jossa ei suostuttu tekemään juustotonta pizzaa: niinpä söin lisukelistalta (contorni) papuja ja sipulia ja olin ikionnellinen. Tässä papulajikkeessa oli hieno koostumus sekä ainutlaatuinen monitahoinen ja pureskellessa kehittyvä maku. Alkupalojen oheen meille tuotiin samaa ihanaa apulialaistyylistä focacciaa kuin viimeksi sekä lisää uuden sadon oliiviöljyä, jota voisi juoda onnellisena tuttipullosta.
Seuraava ruoka oli apulialainen klassikko, ciceri e tria, jossa kikherneiden kanssa tarjotaan pastaa kahdella koostumuksella: keitettynä ja rapeaksi paistettuna! En ole koskaan syönyt mitään tällaista. Pasta e ceci eli pastaa kikherneillä on yksi suosikkejani, mutta olen syönyt sitä keittomuodossa, pasta e fagiolin tapaisena. Tästä pidin vielä enemmän, sillä pastan ja muhentuneen kikherneen ihanan yhdistelmän lisäksi tähän tuli mukaan rapeus, mikä nosti annoksen aivan uudelle tasolle. Valkosipuli, lievä tulisuus ja hienostunut yrttien käyttö loivat täydellisen tasapainon. Ja tässä kohtaa on nostettava esiin tärkeä asia: ottaen huomioon, että söin erittäin tuhdin papuihin keskittyvän kokonaisuuden, minulla oli aterian jälkeen hyvä olo. Vaikka olen kaikenlaisten palkokasvien rakastaja, runsas papuateria voi joskus tuoda tukalan olon. Hyvä oloni kertoo kokin ammattitaidosta ja apulialaisista perinteistä, ainesten tasapainoisesta yhdistelystä.
Nimittäin: kolmaskin annos oli papuisa, tosin härkäpapuisa! Lautasellani oli todelliseen cucina poveran tyyliin pari paahdettua leipäpalaa, joiden päällä oli aivan uskomattoman hyvää keltaisista isoista härkäpavuista ja sipulista tehtyä paistosta sekä rapeaa leivänmurua. Vaikka vaimoni piti omasta pääruoastaan – viime kerralla syömästäni sieni-polenta-annoksesta – hän oli minulle hieman kateellinen. Niin paljon rakastamme viljelemäämme härkäpapua, emmekä olleet saaneet sitä koskaan näin hyvin laitettuna.
Sienistä mainittakoon: kokki kävi erikseen kiittämässä myös viime arvion pienestä kritiikistä sienten koostumusta kohtaan. Nyt ne olikin leikattu ohuemmiksi viipaleiksi, jolloin koostumus oli selkeästi parempi ja makukin nousi esiin. Ihanasti minulle tuotiin myös oma pikku kipollinen sieniä kiitoksena. Eihän tällaista voi ollakaan!
Kaiken tämän jälkeen kaipasimme makeaa, ja tilasimme listalta jaettavaksi vegaanisen jälkiruoan: punaviinissä kypsennettyä päärynää ja tummasuklaajäätelöä. No, tähän mennessä en ole koskaan oikein tykännyt tällaisista päärynäjälkkäreistä, mutta tämä oli aivan täydellistä! Viiniin oli tullut päärynästä ihana maku ja tahmaus, ja päärynä oli mehukasta. Suklaajäätelö oli helposti parhaimpien maistamieni italialaisten joukossa: todella tummaa niin, että karvaus tulee esiin.
Aterian lopetimme espressolla, ja minä otin tietysti grappaa. Oli todella mukavaa vielä viettää vähän aikaa jutellen ravintoloitsijan ja kokin kanssa eri ruokalajeista, vihannesten viljelystä, italialaisen keittiön tarjonnasta Suomessa ja monista muista asioista. Minä usutan kaikkia lukijoita: tutustukaa ihmeessä tähän paikkaan, jos suinkin on mahdollisuus! Tämän tyylistä ruoanlaittoa ette muualta löydä, ja tuleville ruokalistoille ollaan ilmeisesti tuomassa ainakin ciceri e tria, ja mahdollisesti myös lempivihannestani cicoriaa sisältäviä annoksia. Ja listan ulkopuolelta tällainen sukeltautuminen slow foodiin onnistuu varmasti etukäteen tilaamalla.
Osteria dei Gusti
Töölönkatu 1
Helsinki
ma–pe 11–23
la 13–23
su suljettu