26.10.2022
Pitkään tilanne oli sellainen, että Suomesta en ollut löytänyt paria pizzeriaa lukuun ottamatta yhtään hyvää italialaista ravintolaa. Pasta-annoksia en juuri tilannut, koska pettymyksiä oli niin monia, eikä kiinnostavista vegaanista secondoista ollut tietoakaan. Ristorante Vaelsassa vietin tosin vuonna 2018 täydellisen illan kollegajoukon kanssa, itse asiassa kolme erinomaista illallista, mutta sittemmin paikan vegaaninen tarjonta romahti pahanlaisesti. Helsinkiläisen Pontuksen vegaaninen lasagne on klassikkoannos. Mutta siinä se oli, tosi pitkään.
Sittemmin tilanne on alkanut parantua, jopa kohisten. Maaliskuussa 2020 tutustuin helsinkiläiseen Daily Doseen, josta on tullut yksi rakkaimmista ravintoloista minulle. Syksyllä 2021 pääsin Turussa iki-ihanaan ja tyystin omaleimaiseen Nomadiin, ja alkuvuodesta 2022 Tampereella nautiskelin Rainan pastoista. Tampereella myös Bistro Vilja on onnistunut monta kertaa italialaisissa annoksissaan. Ja tämän vuoden kesällä löytyi Turun kauppahallista vielä Basta, erinomainen pastaravintola.
Törmäsin Osteria dei Gustiin vasta aivan vähän aikaa sitten, muistaakseni vaimoni vinkkaamana jonkin kehuvan lehtijutun perusteella. Samassa paikassa on toiminut Gusti-niminen ravintola jo vuonna 2019, mutta mikäli ymmärsin nettihakujen tulokset oikein, se oli välillä tauolla, uusiutui ja aukesi taannoin uudelleen.
Kirjamessut olivat lähestymässä, ja messuosaston pystytyspäivänä olisi rauhallinen ilta mennä testaamaan ravintolaa itsekseni. Varasin pöydän hyvissä ajoin. Vegaanisesta ruoasta ei tarvinnut kysellä, koska listalta löytyy suoraan täyden valikoiman italialainen ilta: antipasto, primo, secondo ja dolco. Tätä en ole Suomessa koskaan saanut!
Olin paikalla hiukan etuajassa, joten jouduin odottamaan pöydän tyhjentymistä hetkosen. Olin juuri käynyt aperitiivilla, joten en tilannut odottaessa sellaista vaan nautiskelin paikan ilmapiiristä. Pääsin pian pöytään. Tilasin alkupalan, bruschetta-trion, sekä talon erikoisten listalta chitarrino-pastaa valkosipulilla, leivänmuruilla, chilillä ja sitruunalla. Se kuulosi juuri sellaiselta cucina poveralta, jota rakastan, joten olin kovin innoissani. Tilasin ensimmäisten annosten kanssa valkoviiniä: se oli minulle ennestään tuntematonta ribona-rypälettä Marchen alueelta.
Ensimmäinen annos, bruschetta-trio, oli ihan hyvä, mutta vielä en ollut ihan täysin innostunut. Grillatusta artisokasta pidin todella paljon, mutta tryffeli-oliivipyreestä puuttui syvyyttä, ja tomaattibruschetta Suomessa lokakuussa on vain mahdoton saada kovin hyväksi – raaka-aineen rajoitteet tulevat vastaan.
Seuraava annos olikin sitten elämäni hienoimpia pasta-aterioita. En muista, olenko koskaan saanut spaghetti alla chitarraa, neliskulmaista käsin tai ”kitarankielillä” leikattua pastaa, enkä koskaan ainakaan tätä ohuempaa chitarrino-versiota. Ja ainakaan en ikuna ole törmännyt tämän tyyliseen kastikkeeseen ja annoskokonaisuuteen. Ensimmäisen suullisen kohdalla pelästyin, sillä aromien kimara oli niin yllättävä, että ensin luulin saaneeni joko aivan liian tulista, tyystin liian valkosipulista tai ärtsyn sitruunaista pastaa. Mikään näistä ei kuitenkaan pätenyt, vaan syödessäni suu tottui makuihin ja löysi ihmeellisen harmonian. Kastikkeen runkona oli hitaasti paahdetuista valkosipuleista tehty kreemi, johon pastan tärkkelyksellä oli saatu emulsiorakennetta. Chiliä oli paljon mutta hitaan lempeästi polttavana, sitruuna tarjosi ”yläpäätä”, ja leivänmurut toivat rakennetta. Olin suorastaan hysteerisen onnellinen. Viini toimi annoksen kanssa yksiin täydellisesti.
Tunnelma oli niin täyteläisen ihana, että päätin tilata myös secondon: paistettua polentaa ja herkkutatteja – pakkohan niitä oli saada näin huonona sienivuotena! Ravintoloitsija suositteli minulle marchelaista punaviiniä, joka oli jälleen ihan uusi tuttavuus. Rypäleen nimeä en muista. Annos oli ihana. Olen syönyt uppopaistettua polentaa Apuliassa Barissa, ja tämä oli todella lähellä sitä. Kokki onkin kuulemma Apuliasta; ei ihme siis. Sieniä oli runsaasti: koostumus ei ollut ihan paras, mutta maku oli huumaava. Tismalleen tällaisia italialaisia pääruoka-annoksia rakastan: cucina poveran ytimessä, runsaita ja kotoisia.
Illan täydensi se, että onnistuin puhumaan italiaa yhtään enemmän ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Kaikkea en siis ole unohtanut! Sanavarastoni on pieni mutta ruoka-asioissa laaja, ja puutarhassamme kasvatamme paljon cucina poveran ydinasioita. Juttelimme ravintoloitsijan kanssa pitkään, ja hän kertoi, että etukäteen tilaamalla täällä voisi saada erilaisista italialaisista palkokasveista tehtyä slow foodia. Ja minähän rakastan juuri sellaista! Tänne siis palaan ehdottomasti rakkaan vaimoni kanssa.
Päätin illan grappalla ja espressolla, ja yllätykseksi kahvin kanssa tuotiin erinomainen vegaaninen cauntuccino. Eihän tällaista voi olla. Kiitos, kiitos, sydämeni pohjasta.
Osteria dei Gusti
Töölönkatu 1
Helsinki
ma 16.30–23
ti–pe 11–23
la 13–23
su suljettu