30.9. & 2.10.2021
Kun pääsimme vaimon kanssa viettämään iltaa Turussa ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen, paine hyvän ravintolan löytämiselle oli kova. Aikataulu oli hieman haastava, sillä ennen ateriaa tulisin suoraan kirjamessujen osastoa pystyttämästä, eivätkä ravintolat olisi torstai-iltana kovin myöhään auki. Järin kauas emme myöskään pitkän päivän jälkeen viitsisi vaeltaa. Etäisyys karsi pois pari hyväksi todettua paikkaa, ja pari muuta ravintolaa oli koronavuosina ehtinyt lopettaa. Onneksi olin törmännyt Facebookin Vegaaninen Turku -ryhmän keskusteluissa kiittäviin mainintoihin Nomad Food & Wine -ravintolasta. Se ei ollut minulle ennestään tuttu, enkä olisi sinne itse etsimällä ehkä löytänyt.
Mikä onni, sillä illasta sukeutui unohtumaton, ja Nomad nousi saman tien lempiravintoloiden kirkkaimpaan kärkijoukkoon. Ravintolaa valitessamme hieman kyllä mietitytti vahvasti italialaiseen keittiöön nojaava paikka, sillä toistaiseksi en ollut löytänyt pizzaravintoloita lukuun ottamatta Suomesta juuri hyviä italialaisia ravintoloita – Helsingin Daily Dose mainittavana poikkeuksena. Mutta Nomad Food & Wine ei ole vain italialainen vaan myös senegalilainen ravintola, tai omistajansa mukaan kirjaimellisesti nomadinen paikka, hänen elämänuransa kulkua kuvastava. Hän on saanut koulutuksensa italialaisessa kokkikoulussa, mutta toisaalta takana on vuosien kokemus turkulaisissa ravintoloissa. Ruokalista olikin afrikkalaisine vaikutteineen niin kiinnostavan omaleimainen, että tänne olisi päästävä. Ajatuksena oli itse asiassa alkujaan mennä syömään viikonloppuna työporukalla, mutta vapaata pöytää ei niin isolle seurueelle ollut. Luojan lykky tämäkin, sillä oli ihanaa kokea tämä juuri rakkaan vaimoni seurassa. Työköörillä sitten ensi messujen aikaan!
Otimme alkuun camparit soodavedellä päästäksemme kaivattuun Italian tunnelmaan – tosin myöhemmin huomasin, että listalla olisi ollut myös vegaaninen whisky sour, johon olen törmännyt aiemmin vain tamperelaisessa baarissa Cask Room. Se ensi kerralla! Mutta oli tämä italialainen valinta silti osuvin tunnelmointiimme.
Teimme tilauksemme, ja yllättäen eteemme kannettiin pian keittiön tervehdys: pieni punajuurikeitto mannaryynighnocceilla sekä talon erilaisia focaccia-tyylisiä leipiä rapeina kuutioina. Keitto oli herkullista: punajuuren maku oli saatu erittäin hyvin esiin, mutta hyvin pehmeän paahteisena.
Alkupalapuolella oli tarjolla vegaaninen versio ”Metsä”-triptyykistä: sientä kolmessa eri ruokalajissa. Vasemmalta käsin alkaen ensin oli tomaattinen sieniviillokki rapealla polentalla. Tämä oli mukava yllätys, sillä olimme oikeastaan vain tämän kesän sienikaudella opetelleet sienten yhdistämistä happoiseen tomaattiin. Sieniin oli saatu ihana pehmeä suuntuntuma, jolle polenta tarjosi vastapainoa. Keskellä oli niin ikään rapeutta: arancinoa muistuttavia sienisiä perunakroketteja hillolla. Pintaan oli syntynyt huumaavan karamellisoitunut aromi. Viimeisenä oli täyteläinen osterivinokassoppa juuriselleristä tehdyllä raikkaalla kastikkeella, joka antoi koko kokemukselle ”yläpäätä” ystäväni sanoin. Aivan täydellinen alkuruokakokonaisuus! Viininä oli oivallinen vermentino.
Pääruoaksi harkitsin pastan kokeilemista mutta päädyinkin tilaamaan ”nomadiset gnocchit”. Olemme tehneet itse gnoccheja paljon viime vuosina, mutta tällaisia en ollut koskaan maistanut, sillä niissä oli mukana ruokabanaania! Tässä olikin kaikista annoksista muutenkin selvimpiä afrikkalaisia vaikutteita. Gnocchit oli vuorattu houkuttelevan näköisesti muistaakseni kurpitsaisella kastikkeella (ruokalistalla verkossa mainitaan kukkakaalikastike, mutta mikäli muistan oikein, se oli korvattu tällä kauden maulla), ja koko annosta ympäröi vihreä soosi, jossa oli muistaakseni pistaasia.
Pääruoka-annos oli erikoinen ja hieno kokemus – kieltämättä jopa niillä rajoilla, oliko se minun juttuni, mutta lopulta maistelun ja pohdiskelun jälkeen päädyin syömään onnellisena lautaseni tyhjäksi. Eihän tällaista saa mistään muualta! Ruokabanaani oli tuonut gnoccheihin aivan ainutlaatuista makeutta ja purutuntumaa. Valkoviinivalintani oli osuva: friulano-rypäle ei ollut minulle lainkaan tuttu, ja oli mahtavaa löytää ihan uuden tyylinen viinikokemus. Muutenkin paikan viinivalikoima oli suorastaan kiehtova, ja palan halusta päästä uudelleen kokeilemaan esimerkiksi vaimoni juomaa oivallista roseeta.
Juomalistalta löytyi myös aterian jälkeen kaikenlaista, kuten kiinnostava grappa-valikoima. Valitettavasti mustikkaa muistuttavalla välimerenmyrtillä maustettua mirtilloa ei tällä kertaa hyllystä löytynytkään, mutta ilokseni näin Cynar-pullon! Se on ehdoton suosikkikatkeroni, latva-artisokista tehty. Jälleennäkeminen ja -maistaminen oli ihana.
Vaimo oli tilannut pääruoaksi päivän pastan ja ylisti sitä maasta taivaaseen. Koska meillä on samanlainen pastamaku, koska luotan täysin hänen arvostelukykyynsä ja koska hyvää pasta-annosta en ole juuri koskaan Suomessa ravintolassa saanut, päätin palata Nomadiin viikonloppuna. Olisi pakko, sillä vaimon annoksen spaghetti muistutti ihan täysin Rooman Trionfalen kauppahallista ostamaamme kananmunatonta käsin tehtyä pastaa. Minulla olisi lauantaina alkupäivä vapaata messutöistä, joten ehtisin juuri ja juuri lounaalle paikan avatessa ovensa.
Kun saavuin, tarjoilija kertoi minulle ilokseni, että kaikki talon pasta sopii vegaaneillekin! Pikaisen neuvottelun jälkeen hän suositteli minulle yksinkertaista tomaattipastaa. Koska tällainen yksinkertaisuus on italialaisen keittiön sielu ja mielestäni paras testi pastapaikan tasolle, otin suosituksesta kiinni. Juomaksi otin pienen lasin chiantia, joka oli ihan hyvää muttei mitenkään erityistä edellisillan viinikokemuksiin verrattuna. Yllätyksekseni myös nyt alkuun tuli keittiön tervehdys, herkullista kukkakaalikeittoa samaisilla gnoccheilla!
Pasta saapui pöytään: aimo annos rigatonia huumaavan tuoksuisessa kiiltävässä kastikkeessa. Ravintolan sivujen lausahdus ”Not fine dining – just fine food” kiteytyi kyllä tässä. No, minkälaista se oli? Hyvän kurkun lukijat tietävät, että olen pasta-asioissa kranttu, samoin tomaattiasioissa, koska vaimoni on tomaatinviljelijöiden tytär ja oman puutarhamme ansiosta olemme käytännössä täysin omavaraisia tomaattikastikkeissa. Emme siis käytännössä koskaan tilaa pastaa ravintolassa.
Tämä oli paras ravintolapasta, jonka olen Suomessa syönyt, ehdottomasti. Sekä itse pasta että soosi olivat valovuosia edeltä mistään kokeilemastani. Ja täytyy sanoa, että en ole ehkä koskaan saanut näin hyvää tomaattikastiketta Italiassakaan – ellen sitten aikanaan Rooman perinteikkäässä Antonio al Pantheonissa, kun Antonio vielä hääräsi hommissa.
Uskomaton paikka. Haluan palata Turkuun pian, ja tänne, ehdottomasti. Jälkiruokaakaan en kerennyt vielä kokeilla!
Nomad Food & Wine
Kristiinankatu 5
Turku
ma–pe 16–22
la 13–22
su suljettu