3.3.2023
Tämä thairavintola aukesi Kluuvin ravintola-alueelle kesällä 2020, Tikkurilassa toimivan The One Thai Kitchenin sisarravintolaksi. Olin pannut paikan merkille edesmenneessä Vegoshissa käydessäni, mutta en ollut kuullut erityisiä mainintoja sen vegaanisesta tarjonnasta.
Työporukalla etsimme sopivaa lounaspaikkaa, jossa voisimme yhyttää toisaalta saapuvan kollegamme, ja sijainniltaan Kluuvi oli juuri passeli. Lisäksi pari kollegaa innostui ideasta, sillä he ovat tykänneet Tikkurilan paikasta. Minullekin tämä kävi mainiosti, sillä vaikka pidän kovasti thairuoasta, yllättävän harvoin käyn sitä syömässä. Pitäisi käydä useammin. Edelliset kokemukset ovat olleet mainiossa Thai Vegan Kitchenissä.
Linja-autolakon ansiosta isohkolle seurueellemme löytyi myös tilaa, vaikka ravintolassa tällaiseksi poikkeuspäiväksi olikin aika paljon porukkaa. Kollegan mukaan tila nimittäin on normaalisti tupaten täynnä.
Vegaanisena oli saatavilla pari vaihtoehtoa, joista valitsin tom khan tai vastaavaan kookospohjaisen keiton. Valittavana oli proteiiniksi Jalofotu tai ”crispy tofu”, joista päädyin jälkimmäiseen. Ja olihan tämä suorastaan erinomaista! Tom kha on suosikkejani, mutta olin vähän unohtanut koko ruokalajin. Pehmeään kookokseen yhdistyi vahvat korianterin, sitruunaruohon ja currylehden maut, tulisuutta oli hiukan ja aromit kaiken kaikkiaan oivallisessa tasapainossa. Söin keiton, kuten asiaan kuulu, riisin kanssa lisäillen riisiä aina hiukan kerrallaan. Riisi oli juuri sopivan tahmeaa, että sitä saattoi kostuttaa liemellä sen pysyessä juuri sopivan yhtenäisinä palluroina.
Paneroitu ja uppopaistettu silken tofu toimi tässä mainiosti: rapsakka pinta ja ihan pehmyt sisus yhdistettynä liemen lämpöön olivat hieno koostumusten yhdistelmä, ja tofun mieto ”kananmunainen” aromi sopi juuri tähän annokseen. Kollegat söivät yhtä lukuun ottamatta nuudeliannosen, jota he kehuivat muuten, mutta tofu ei oikein istunut siinä kokonaisuuteen.
Oiva lounas, jonka innoittamana palaan varmasti vielä. Iltalista vaikuttaa nimittäin kiintoisalta, joskaan harmillisesti vegaanisuutta ei ole merkitty erikseen, tai mahdollisuutta saada annoksia sellaisina.
The Other One Thai Kitchen
Kluuvin ravintola-alue
Aleksanterinkatu 9
Helsinki
ma 11–15
ti–to 11–22
pe 11–23
la 12–23
su 13–20