24.3.2023

Matkalla Roomasta Müncheniin meillä oli ruhtinaallinen kolmen tunnin lounaspysähdys Veronassa. Olin jo kotona matkaa suunnitellessa katsonut, että sopivalla etäisyydellä löytyisi Dulcamara Vegan Bio Bistrot. Hyvän kurkun vakilukijan mukaan Dulcamaraa kehutaan vuolaasti Italian vegaaniryhmissä, ja tuttuni oli myös kehunut kokemuksiaan. Odotukset olivat korkealla mutta pettymys oli karvas. Tämä oli Rifugio Romanon pastaa lukuun ottamatta reissun ainoa todella huono ruokakokemus – ja Rifugio Romanon illan pelastivat muut hyvät ruokalajit. Täällä valitettavasti kaikki oli huonoa. Tämä tuli myös pahaan paikkaan, kun takana oli kolme tuntia junassa ja edessä viisi ja puoli. Olimme laskeneet kunnon lounaan varaan (onneksi junasta löytyi ihan ok hummus-falafel-kolmioleipä, ja pähkinöitä ja tarallineja löytyi laukusta). Pettymys oli sen verran karvas, että kävimme aseman Burger Kingissä vielä ennen lähtöä.

Saavuimme paikalle mukavan lämpimässä ja aurinkoisessa säässä rinkkoinemme. Olimme varmaankin lounasajan ensimmäiset asiakkaat. Tunnelma oli tuttu: tämä on selvästi aktivistihenkinen vegaaniravintola. Vaimo tilasi soijapurilaisen, minä lasagnen.

Lasagne ei ollut hyvää, mutta se oli syömäkelpoista. Valkokastiketta tai sellaista en tästä erottanut. Sen sijaan hallitsevana oli sellainen soijabolognesen aromi, joka on tuttu purkista ostetuista kastikkeista. Vähän tunkkaisen keinotekoinen fiilis, mutta kyllä sen söi. Punainen radicchio ei maistunut lasagnessa miltään, mikä on melkoinen saavutus.

Vaimon purilainen sen sijaan oli aivan kamala. Välissä ei ollut pihvejä vaan läjä klassisia soijabiittejä. Ei silti, kyllä niistäkin saisi hyvänmakuisia marinoimalla ja käristämällä kunnolla – vaikken lähtisi purilaista niillä täyttämään. Nämä kuitenkin olivat vetisiä, tunkkaisia ja mauttomia. Kastikkeena oli aivan liikaa aivan liian kurkumaista majoneesia, eivätkä vihanneksetkaan kummoisia olleet. Lisukeperunat eivät olleet nekään kovin hyviä: paistopintaa puuttui, ja ne oli maustettu geneerisellä paprikaisella grillimausteella – täydellisen yrttikauden aikana!

Viereiseen pöytään saapui seurue meitä hieman vanhempia lounastajia. Heidän joukossaan oli yksi soija-allergikko, ja hämmennyksekseni keittiöstä ei keksitty hänelle mitään muuta syötävää kuin mainittuja perunoita. Oikeasti: olimme Italiassa, vihreiden lehtivihannesten, nuorten papujen, artisokkien ja monien muiden kasvisten ensimmäiseen satoaikaan, ja Dulcamarassa vihannekset olivat suorastaan alisteisessa roolissa!

Koska Dulcamaran somekuvissa leivonnaiset ovat hallitsevia, päätin vielä kokeilla vitriinistä kuppikakkua. Ehkä tämä osattaisiin? No ei. Se oli yksinkertaisesti kauhea. Suuhun jäi äitelä rasvainen talma ja tunkkaisen kreemin maku. Mitään luvattua sitruunaisuutta ja vaniljaisuutta en aistinut.

Aseman Burger Kingin Plant-Based Whopper oli tämän jälkeen suoranaista luksusta. Kyllä tämä jäi harmittamaan oikeasti, ei niinkään itseni vaan ylipäätään vegaaniruoan maineen takia. Tähänastiset kokemukset italialaisessa vegaaniravintoloissa olivat olleet niin hienoja (yhtä ruokalajia lukuun ottamatta), että tällainen rimanalitus ihmetyttää. Hyvän kurkun lukija kertoo paikan hakevan kokkia, eli ehkä tämä voi selittää eroa kokemuksissa. Nyt tämä palautti mieleen vain kosolti huonoja kokemuksia 90-luvulta.

No map