22.4.2026
Arvioin Portaninkadulle muuttaneen helsinkiläisen Onda-ravintolan buffetlounaan viime vuoden syksyllä, mutta uuden paikan illallistakin olisi testattava. Sopiva tilaisuus tuli, kun menimme vaimon kanssa KOM-teatteriin. Alkujaan minun oli tarkoitus testata, onko paikan seitan yhtä herkullista kuin ennen, mutta annoksen valkosipuliperunamuusi ja teatterin katsomo eivät ehkä sopisi niin hyvin yhteen. Päädyin siis tiiraamaan paikan pizzalistaa.
Lista lie uudistunut äskettäin, sillä tätä kirjoittaessani huomaan, että verkossa oleva lista on hieman erilainen kuin paikan päällä lukemani. Kaksi vegaanista vaihtoehtoa ovat samantyyliset mutta kuitenkin merkittäviltä osin erilaiset. Hakaniemen marinarassa oli nyt herkkusienen sijaan osterivinokasta, mikäli muistan oikein, ja valitsemassani Tokoissa kesäkurpitsan sijaan artisokansydämiä. (Vegepepperonipizzan saa myös vegaanisena.)
Tokoissa oli myös pistaasipestoa, vegaanista mozzarellaa, cashewraastetta, kuivattuja mustia oliiveja ja talon tomaattikastiketta. Olennaista paikan pizzoissa on taikina: se on hapanjuureen tehtyä, tummaa ja paahteisen makuista, sitkasta ja ilmavaa. Ihan tämän tyyliseen pizzaan en ole koskaan törmännytkään – aina on kiva, kun valikoima laajenee.
Kaiken kaikkiaan tämä pizza ponkaisi heittämällä vähintään kymmenen suosikkipizzan joukkoon, ellei kärkiviisikkoon. Helsingissä suosikkini on ollut ehdottomasti Daddy Greens, enkä minä osaa siellä syömiäni pizzoja ja tätä pistää paremmuusjärjestykseen. Kummallakin on selkeä oma tyylinsä ja makumaailmansa, jollaista en muualla ole saanut.
Jälkkäriksi jaoimme vaimon kanssa talon vegaanisen ”Snickersin”, joka sekin oli kerrassaan oivallinen.

Kyllä sille seitanillekin pitää pian päästä, ja misoiset kukkakaalit houkuttaisivat alkuruokana.
Onda
Porthaninkatu 4
Helsinki
ma–ti 11–15
ke–to 11–22 (21)
pe–la 11–23 (22)
su 11–15
Brunssi la–su 11–15
No map

