6.4.2023
Tämä oli muistaakseni vasta toinen kerta, kun olen viettänyt iltaa maineikkaassa Näsinneulan ravintolassa, minua vuotta vanhemmassa. Edellinen kerta oli lukioaikoina, kun me kakkosluokkalaiset järjestimme abiturienteille juhlat. Siitä ei tässä enempää. Vuonna 1995 pyörivän ravintolasalin toiminta siirtyi Tampereen Särkänniemi Oy:lle, ja siitä lähtien siitä on kehkeytynyt varsin maineikas ravintola. Vuonna 2011 ravintola uudistui, ja melkein siitä lähtien kun olen Hyvään kurkkuun kirjoittanut (2013) olen aina välillä kuullut mainintoja onnistuneista vegaanisista illallisista. Mutta maailmassa on paljon syötävää, ja tämä ravintola on jostain syystä jäänyt testaamatta.
Tilaisuus tuli yllättäen, kun sydänystäväni ilmoitti, että hänellä on käyttämätön mojova lahjakortti, joka on menossa umpeen. Hän on vegaani ja oli vuosien varrella kehunut ravintolan antimia useasti. Varasimme neljän kaverin kesken illallisen ennen elokuvailtaa.
Kolme meistä tilasi vegaanisen menun, yksi tavallisen kasvismenun, ja otimme myös juomasuositukset. Juomat olivat kaikkiaan varsin kiinnostavia ja keskenään kivan erilaisia: rosee oli alkuviinimäinen mutta ei raju aromeiltaan, joten se sopi moneen makuun. Toinen taas oli hyvin perinteinen ”voimainen” mutta silti raikas valkoviini, ja jälkiruokaviini oli mukava uusi tuttavuus. Palvelu oli kautta linjan ystävällistä ja asiantuntevaa, ja ovathan näkymät melkoiset.
Viiden ruokalajin menun aloitti pieni keittiön suupala, selleripyrettä kaakaonibseillä ja appelsiinilla. Tämän maut olivat melko vaisut, eikä annos oikein painunut mieleen.
Toinen ruokalaji oli illan ehdoton huippu ja ainoa täysosuma. Puna- ja raitajuurta tarjottiin useassa muodossa valkopapu-punajuuripyreen kanssa, ja päällä oli ihanan täyteläinen sipulihilloke. Punajuuren aromit nousivat hienosti esiin, koostumuksissa oli vaihtelua, papu toi täyteläisyyttä ja sipulihillokkeessa oli kuin parhaan paistikastikkeen vahvaa umamisuutta. Tämän annoksen kanssa viiniparitus oli myös todella, todella hyvä: alkuviiniset aromit istuivat juuresten ja sipulin maanläheisyyteen, mutta roseessa oli tarpeeksi raikkautta ja ”yläpäätä” niiden vastapuoleksi. Täytyy sanoa, että jos tämä olisi ollut hieman isompana illan pääruoka, olisin ollut kokonaisuuteen erittäin tyytyväinen.
Nimittäin pääruoka, maa-artisokkaa kolmella tavalla omenan kanssa, oli mielestäni tyyliltään paremmin alkuruoaksi sopiva. Itse asiassa hyvin samanlaisia ”maa-artisokkaa monella tavalla” olenkin syönyt useissa ravintoloissa nimenomaan menun alkupuolella. Ja ihan parhaimpiin niiden joukossa tämä annos ei noussut: ”maa-artisokkahummuksen” makuun en kauheasti ihastunut. Sen sijaan pikkelöidyt palaset olivat onnistuneita, ja paahteisten palojen kanssa omena sopi tosi hyvin yhteen. Viinipari ei ollut nyt ihan niin hyvä, mutta ei se toki annoksen kanssa tapellutkaan. Pääruokana tämä annos jätti joka tapauksessa hieman tyydyttämättömän olon.
Kun sekasyöjien menussa annokset perustuvat haukeen ja karitsaan, niin tätä nykyä toivoisi kyllä, että kasvismenun kummatkin suolaiset annokset eivät perustuisi samalle juuresta/mukulaa x:llä tavalla -konseptille. On konseptilla paikkansa ja sitä voi varioida onnistuneesti: papujen tuoman täyteläisyyden ansiosta alkuruokamme olisi tosiaan isompana toiminut pääruokana paremmin. Mutta peräkkäisinä annoksina toisteisuus vaivasi.
Jälkiruoat tulivat kahdessa osassa. Ensimmäinen oli raikastava suupala: muistaakseni hunajamelonisorbettia ja mysliä. Koostumusten yhdistelmä toimi, mutta sorbetti oli hieman mautonta. ”Pääjälkiruoassa” oli vadelmasorbettia, suklaamoussea ja suklaakakkua sekä talon omia marmeladikaramelleja. Ne olivat varsin kivoja, mutta kokonaisuutena jälkiruoka ei ollut erityinen, ihan ok. Jälkiruokaviini oli tosiaan hyvää ja kiinnostavan erilaista, mutta jälkiruoan vegaanisen version kanssa sen happoisuus ei saanut vastapainoa, toisin kuin ystäväni mukaan kasvismenun perusversion jälkiruoassa.
Kaikkiaan ilta oli siis ristiriitainen kokemus, ja minun oli vaikea antaa kokonaisarviota, etenkin miettiä suositusta. Päädyin pohtimaan asiaa vasten muita arvioimiani fine dining -ravintoloita. Useisiin niistä olemme palanneet vuosien varrella useita kertoja, koska kokemukset ovat olleet niin ainutkertaisia, tai ensimmäinen kokemus on jättänyt syvän halun palata. Tämä kait on mielekäs suosituksen kriteeri, ja tämän kokemuksen pohjalta en osaa siksi suositusta antaa. Illassa oli kuitenkin myös paljon hyviä puolia, joten se oli pienestä kiinni.
Ravintola Näsinneula
Laiturikatu 1
Tampere
ma 11–21
ti–la 11–24
su 12–21