23.7.2023
Käymme joka vuosi Mäntän kuvataideviikoilla, ja ravintola Göstasta on tullut meille vakiopysähdys. Ensimmäisen visiittimme vuodelta 2018 arvioin aikanaan, kun Hyvä kurkku toimi vielä Sylvi-lehden palstana, ja toisen arvion kirjoitin vuonna 2021. Siinä välissä ehdin saada vuonna 2019 yhden elämäni parhaista polenta-annoksista (vuosi 2020 jäi ymmärrettävästi väliin). Vuoden 2022 aterialla sain jo toista kertaa Göstassa elämäni parhaan ravintolarisoton. Kahdesti ravintola on siis voittanut kaikki risottokokemukset mukaan lukien Italian. Ei paha. Odotukset olivat siten korkealla, kun varasin itselleni neljän ruokalajin vegaanisen aterian sunnuntaiselle visiitillemme, enkä pettynyt.
Ensimmäinen ruokalaji oli salaatti, jossa yhdistyivät latva-artisokka, paahdettu kaali, canteloupe-meloni ja uunissa pehmeäksi paahdettu purjo. Annos oli mitä oivallisin! Artisokkaa tarjotaan Suomessa niin kovin usein melko mauttomana suoraan purkista, mutta tämä oli toinen kerta, kun Göstassa sain kasviksen taiten laitettuna niin, että maku oli syvä ja viipyilevä. Ainoastaan italiassa carciofio Romana -annoksissa olen saanut sitä yhtä hyvänä tai parempana. Purjo oli täydellistä: makeaksi pehmentynyttä ja paahteisuuden makua ottanutta mutta ei kuitenkaan koostumustaan menettänyttä niin, että se leikkaantui kauniisti veitsellä. Mainittakoon vielä erikseen tomaatit, joita tomaatin viljelijöiden tytärkin kehui. Kaiken kaikkiaan tämä oli poikkeuksellisen hyvä salaattiannos.
Toinen ruokalaji oli riemuvoitto: huumaavan tuoksuisia paistettuja kantarelleja, tuoreita herneitä ja piskuisia omenanpalasia saivat päälleen kuuman sieniliemen. Liemi oli sellaisenaan ihanan umamista, mutta kun sen kanssa söi lautasen keskellä olevaa cashewkreemiä, liemi muuttui hiljalleen sameaksi ja sakeammaksi sienikeitoksi – kaksi annosta yhdessä kokemuksessa siis! Vaimo totesi, että vegaaninen versio oli vielä paljon parempi kuin hänen uppomunalla varustettunsa.
Pääruokalautasella oli paahdettuna porkkanaa, naurista, kiinankaalia ja kaalia, ja niiden kanssa tarjottiin jonkinlainen hummus, ehkä tomaattinen. Annoksen pääosassa olivat kuitenkin kaksi italialaista riisipallosta, arancinoa. Ja ihan tosissaan: nämä olivat elämäni parhaat sellaiset! Olemme tehneet arancinoja usein itsekin, ja olen syönyt niitä monesti italiassa. Mihinkään tällaiseen rapean pinnan ja täyteläisen sisuksen yhdistelmään en ole kuitenkaan koskaan törmännyt. Basilikan maku sopi siihen erinomaisesti, jopa hieman yllättäen. Eihän tämä ihme ole, jos ravintola kuitenkin on risotoissaan mestarillinen. Olisi monella italialaisella ravintolalla opittavaa.
Jälkiruoka oli aterian ainoa pettymys. Sitruunaverbena-parfaitissa ei maistunut tuon ihanan – omassa puutarhassammekin kasvavan – yrtin aromia yhtään, ja koostumus ei ollut jäädykemäinen vaan pikemmin rasvaisen kermainen. Raparperisorbetti oli hyvää, mutta sen happo ei riittänyt vastineeksi hyvin sokerisille mansikoille ja liian makealle parfaitille.
Silti kun kolme neljästä annoksesta olivat täysosumia, ei heikko jälkiruoka harmittanut. Palaamme tänne varmasti vielä lukuisia kertoja, etenkin kun taas saimme seurata ikkunasta västäräkkien touhuja pihanurmikolla!
Ravintola Gösta
Joenniementie 47
Mänttä
ma–su 11–17.30 (1.6.–31.8.)
muutoin auki tilauksesta