13.2.2025
Ensimmäinen Via Tribunali avattiin Helsinkiin Sofiankadulle toukokuussa 2017, ja kävin siellä ihastumassa klassiseen marinaraan jo kesäkuussa. Marraskuussa 2019 testasimme ja hyväksi totesimme Kallion ravintolan. Noina vuosina Suomeen iski muutenkin melkoinen napolilaistyylisen pizzan invaasio, joten via Tribunaliin ei tullut hetkeen palattua blogaajaminänä kiireisen arviointiaikataulun vuoksi. Oletettavasti tutkijaminäni kuitenkin kävi jonkun kerran pizzalla, kun ravintola on niin lähellä toimistoa.
Seuraava kokemus Sofiankadulla maaliskuussa 2022 oli karvas pettymys, kun sain omituisen kurpitsapyree-säilykepunajuuriviritelmän. Noihin aikoihin Via Tribunali oli siirtynyt linjaukseen, että klassista marinaraa lukuun ottamatta vegaanisissa pizzoissa oli pohjalla melkein aina jonkinlainen pyree tomaattikastikkeen sijaan. Tuo yritys oli ainakin karmea epäonnistuminen. Onneksi marinaraa oli tarjolla, ja elokuussa 2023 kävin syömässä kollegoiden kanssa täydellisen marinaran. (Tällä hetkellä marinaraa muuten ei ole listalla, mutta olettaisin, että pyytämällä sen saa. Ja listan ”Puttanescan” saa näköjään myös vegaanisena, eli tomaattikastikkeetta ei tarvitse elää.) Ja toisaalta helmikuussa 2023 olimme nauttineet kollegan kanssa Katajanokan ravintolassa tosi hyvän pizzan vihreällä kasvispyreellä, eli voi tämäkin konsepti onnistua.
Kesäkuussa 2024 ketju laajeni Tampereelle, Ratinan ostoskeskukseen. Tätä kirjoittaessani Via Tribunaleja on jo kymmenen. Ketjujen laajeneminen on aina jännä paikka, kun riski tason romahtamiseen on iso. Paikka olisi siis ehdottomasti testattava, ja tilaisuus tuli, kun tapasimme vaimon kanssa Tampereella Helsingistä palattuani.
Tykästyimme ravintolan valkoiseen sisustukseen ja rauhalliseen tunnelmaan ostoskeskuksen syrjäisellä kulmalla. Koska ehdimme yhdessä ulos syömään harvemmin, päätimme syödä pidemmän kaavan mukaan. Alkuun tilasimme appelsiinimarinoituja oliiveja ja kesäkurpitsakroketteja basilikamajoneesilla ja kirsikkatomaattihillokkeella. Kroketit olivat erinomaisia, ja kastikkeet toimivat hyvin.
Pizzaksi valitsin listan ainoan valmiiksi vegaanisen vaihtoehdon ”Senza porco”. Huokaisin hieman, sillä jälleen vegaanisessa pizzassa on tomaattikastikkeen sijaan muuta, nyt paprika-valkosipulikastiketta. Muutoin löytyisi Santun Seitanin salamia, kirsikkatomaatteja, kapriksia, oliiveja, basilikaa ja oliiviöljyä. Pizza oli hyvin paistettu, ja taikinasta kohosi herkullinen paahteisuuden tuoksu. Täytteet sopivat hyvin yhteen, ja niiden suolaisuus antoi vastapainoa makealle kastikkeelle. Silti, tomaatilla minä tämän pizzan mieluummin ottaisin, ja paprikan makeus hallitsi silti hieman liikaa. Onneksi oliiviannoksesta jääneellä suolaisella öljyllä, jossa appelsiini antoi hieman ”yläpäätä”, sai tasoitettua annosta. Pizza ei siis noussut ihan suosikkitasolle, mutta varsin kelpo se oli.
Jälkkärilistalta löytyi vegaaninen taateli-semifreddo viikunoilla ja pistaaseilla. Oikein kiva raikas annos se oli, eikä mitenkään liian makea kuten taatelien kanssa helposti käy. Yleisvaikutelma oli jopa raikas.
Kaiken kaikkiaan illallinen oli varsin onnistunut, vaikkei tämä pizza ihan kokemusten kärkijoukkoon mennyt. Hyvä lisäys Via Tribunali on Tampereen tarjontaan.
Via Tribunali Ratina
Vuolteenkatu 1
Tampere
ma–to 11–20.30
pe 11–21.30
la 12–21.30
su 12–19.30