8.3.2025
Upouusi vegaaninen pizzaravintola, Suomen ensimmäinen koskaan, sai alkunsa viime vuoden tammikuussa Pop Up -tapahtumassa Dam Barissa. Sittemmin tapahtumia järjestettiin useammassa ravintolassa, ja Tampereen lisäksi ainakin myös Helsingissä. Itse pääsin kokeilemaan pizzoja ensimmäisen kerran Bonkers Moodcourtissa, jossa toimii siis myös HOAX. Tuolloin kirjoitin: ”Olin pohtinut tykönäni, että vegaanisen pizzalafkan pitää osata tehdä erityisen hyvää, jotta homma toimii. Osaavat. Ihan hetkeen en näin hyvää ole saanut.”
Kesäkuussa matka pizzan äärelle oli vielä lyhyempi, kun FLIP pystytti kojunsa Lempäälän Myllyrantaan (mm. Arppa käväisi kylillä): silloin söin oivallisen ”pizza sandwichin”. Tarkoitus oli käväistä syömässä myös Tampereen Kujassa, missä FLIP-pizzoja on saanut, mutta käydessäni ne oli sillä kertaa myyty loppuun.
Pavun ja Padan vanhoihin tiloihin Kalevaan perustettu ravintola aukaisi ovensa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta silloin olimme juhlimassa Porissa anopin synttäreitä, joten viikko pitäisi odottaa pizzaa. Järjestin lauantaipäivälle lounashetken ystäväni kanssa ennen elokuvaa. Ilahduttavasti paikka täyttyi asiakkaista puolessa tunnissa!
Listalla oli kuusi vaihtoehtoa, mutta oma valintani oli selvä: ”Goatato”, eli bianca-perunapizza, jossa on vegejuustoa, valkosipuliöljyä, perunaa, Mö Chavrea, oliivia, aurinkokuivattua tomaattia sekä basilikaa. Ystäväni valitsi tomaattikastikkeisen nimikkopizzan ”FLIP”: vegejuusto, valkosipuliöljy, herneproteiini-’nduja, oliivi, herkkusieni ja basilika. Jaoimme pizzamme puoliksi, jotta pääsisimme maistamaan kumpikin kunnolla kumpaakin. Juomaksi otin lasin punaviiniä, ystävä oluen.
Tykkäsimme kumpikin molemmista pizzoista. Makua oli kunnolla, mutta täytteitä oli juuri sopivissa suhteissa, että mikään maku ei jyrännyt toisten yli. ”Goatato” olisi minun makuuni kaivannut vähän lisää perunaa, mutta olenkin intohimoinen perunapizzan ystävä (viimeksi olen saanut loistavaa sellaista sittemmin lopettaneessa Pien Brewpubissa Helsingissä). Kärähtänyt aurinkokuivattu tomaatti täytti ikään kuin suolaisen anjoviksen roolin hienosti valkoisessa pizzassa. FLIP oli myös mainio. Olen syönyt monta erilaista vegaanista ’ndujaa, ja tämä herneproteiiniversio oli oikein toimiva.
Pizzojen taikina on omaleimaista, eikä se muistuta selkeästi oikein mitään muuta kokeilemaani tyyliä. Se on pehmeää ja sitkaista mutta kuitenkin hyvin eri tavalla kuin napolilainen klassikko – sitä voisi kuvata hieman leipämäisemmäksi, mutta tämä voi synnyttää väärän mielleyhtymän. Haen ehkä jotain välimerellistä ohutleipää mielessäni, mutta kuitenkin tämä oli selkeästi pizzaa. Tykästyin tyyliin.
Avajaisviikonloppuna oli ilmeisesti pizzojen koossa hieman heittelyä, ja Facebookissa FLIP kertoi myös lisänneensä taikinapallojen kokoa. Nyt näytti kaikkiaan siltä, kun ympärille vilkuilin, että pizzat olivat samankokoisia. Kovin suuria ne eivät ole, mutta minulle tämä oli varsin passeli, etenkin kun laatu on niin korkea.
Miten Suomen ensimmäinen vegaaninen pizzeria pärjää vertailussa muihin kokemuksiin (lukuun ottamatta sitä mahtavaa plussaa, että paikka on vegaaninen)? Parhaat kokemukset viime aikoina ovat olleet: ykkösenä Soossi Joensuussa ja kakkosena Daddy Greens Helsingissä. FLIP tullee tällä hetkellä kolmanneksi, joskin olen pahamaineisen vastentahtoinen asettamaan paikkoja paremmuusjärjestykseen. Muita suosikkeja ovat olleet Nuåvo ja Dante Porissa, Roihu Joensuussa ja Linko Helsingissä.
Tampereella pizzatilanne on ollut minun makuuni heikompi jo pitkään, joten FLIP nousi vanhassa kotikaupungissa tasollaan ja vegaanisella valikoimallaan heti kärkeen. Jos pizzaa haluan, suuntaan tänne. Toki jos klassisen marinaran haluaisin, menisin Hervannan Il Postoon. Sitkosta olen myös tykännyt, vaikka en ole kerennyt aikoihin käydäkään. Tuore Ratinan Via Tribunalin kokemus oli oikein hyvä, mutta huomaan tätä kirjoittaessani, että samanlaista innostusta se ei herätä kuin yllä mainitut. Roman vegaaninen valikoima on kapea, mutta siellä saa halutessaan ohutta roomalaista tyyliä, mutta ei sekään samaan suosikkien kaartiin nouse.
Erittäin herkullinen aloitus siis, ja singahdus Tampereen suosikiksi saman tien. Oispa pizzaa.
FLIP Vegan Pizza
Kaupinkatu 40
Tampere
ma–ke suljettu
to 16–22
pe 16–22
la 14–22
su suljettu