23.9.2024
Olen arvioinut joensuulaisen Pizzeria Roihun aiemminkin vuonna 2018, mutta se toimi vielä tuolloin toisessa osoitteessa (ja Hyvä kurkku oli vielä Sylvi-verkkolehden palsta). Minun on ollut tarkoitus palata pizzalle pitkään, sillä edellinen kokemus oli mainio. Maailman mullistuksista johtuen Joensuun luentoreissuissa tuli kuitenkin tauko, ja viime visiiteillä tuli testattua uusia paikkoja. Nyt kun järjestyi parin päivän yliopistovierailu, sovin ensimmäiseksi illaksi tapaamisen armaan kummipoikani kanssa pizzan äärelle.
Roihun pizzalista pohjautuu lähtökohtaisesti ”fantasia” -idealle, eli valitse kastikkeesi, täytteesi (ja pizzapohjasi, jos haluat gluteenitonta tms.). Ohessa on kuitenkin talon suositusten lista, josta löytyi hyvän kuuloinen yhdistelmä vegepepperoni, oliivi, artisokka ja rucola. Kastikevaihtoehtoina on mieto, tulinen tai ekstratulinen, eli tomaattikastikkeiden maustamisaste on täällä se juttu. Koska minua kiinnosti verrata muihin perinteisiin tyyleihin, valitsin miedon. Pyytämällä annokseen sai vegaanisen juuston – lähtökohtaisesti se ei siis ymmärtääkseni ole vegaaninen.
Täällä tarjotaan ohutpohjaista pizzaa, jollaista olin saanut viimeksi Tampereella Lapinniemen Classic Pizzassa ja uudessa Roma-pizzeriassa. Noista kahdesta Roman taikina oli selvästi parempaa, ja Roihu menee vähintään samalle tasolle. Tyylit ovat hieman erilaiset, Romassa selvästi italialaisempi ja tarkemmin juuri roomalaisempi, Roihussa pizza on vielä rapsakampaa. Tykkäsin tästä todella, todella paljon.
Vegepepperoni maistui voimakkaalta ja oli ehkä Santun seitania. Artisokkaa oli tarpeeksi isoina paloina niin, että se oli pysynyt kosteana eli artisokan maku tuntui, ja vahvat tummat oliivit täydensivät annosta. Rucolan olisin ehkä vaihtanut kuitenkin johonkin toiseen ainekseen jälkikäteen ajatellen, mutta halusin kokeilla valmista suositusta. Ja onhan tuoreessa vihreässä maussa oma pointtinsa vastapainona lämpimille suolaisille, mutta kun olen tottunut oman kasvihuoneen kesäiseen rucolaan, kauppaversio tuntuu kovin vaisulta.
Joka tapauksessa tämä oli viime aikojen mukavimpia ja omaleimaisimpia pizzaelämyksiä, ja suosittelen Roihua edelleen mitä lämpimimmin.
Pizzeria Roihu
Kauppakatu 23 a (Keskuskuja)
Joensuu
ma–la 11–21
su 12–19