Daily Dose

"Annos oli tyystin täydellinen. Tomaatti oli saanut ihmeellisen koostumuksen, ja siinä oli juuri sellaista monitahoista umamia, joka puttanescaan kuuluu."

31.1.2024

Arvioin helsinkiläisen Daily Dosen viimeksi viime vuoden elokuussa, mutta uusinta-arvion paikka tuli poikkeuksellisen pian, sen verran erinomainen uusin visiitti oli. Tällä välillä ehdin käydä kyllä Daily Dosessa myös joulukuussa kollegajoukon kanssa – silloin nautin erinomaisen gnocchiannoksen kastanjoilla. Mutta nyt vietimme vaimon kanssa perusteellisen illallisen, sillä hän oli saanut syntymäpäivälahjaksi ystäviltään lahjakortin ravintolaan.

Ruokalistaan olivat tulleet uutuutena menukokonaisuudet, myös vegaaninen, mutta me päätimme tilata erikseen annoksina. Listalta löytyi kaksi vegaanista alkupalaa, kikhernepyree (pesto di ceci) sekä viime arviossa mainittu kasvistartar, mutta Werter mainitsi, että klassinen ”kukkakaali-ihme” olisi sekin saatavilla. Tilasimme kaikki kolme, ja juomaksi otimme lasilliset oivallista pinot grigiota. Tryffelinen kukkakaalipyree oli oivallista, kuten ennenkin, ja kasvistartar oli jopa vielä parempaa tällä kerralla. Erityisesti kuitenkin ihastuimme kikherneannokseen, jossa oli jotain sellaista vaikeasti kuvailtavaa eteläisen Italian cucina poveran tuntua, jota rakastamme – mutta kuitenkin hienostuneesti laitettuna. Annos on todella yksinkertainen ja siksi juuri niin ihmeellisen hyvä meidän makuumme.

Pääruokana listalla oli tällä kertaa vegaaninen puttanesca, joskin myös gnocchi a la norma olisi ollut saatavilla. Puttanesca kuitenkin kiinnosti. Se tarjottiin mezzi rigatonin eli lyhyiden, kirjaimellisesti ”puolikkaiden” rigatoni-putkiloiden kanssa, mikä oli oivallinen pastavalinta. Annos oli tyystin täydellinen, parhaimpia koskaan ravintolassa saamiani tomaattipohjaisia annoksia. Patricio oli todellakin pistänyt parastaan. Tomaatti oli saanut ihmeellisen koostumuksen, ja siinä oli juuri sellaista monitahoista umamia, joka puttanescaan kuuluu. En tiedä, miten se oli onnistunut (perinteisesti kastikkeessa sen tuo anjovis), ehkä oliivien ja kapriksen yhdistelmällä. En halunnut lopettaa syömistä. Werterin suosittelema todella kiinnostava valkoviini, joka oli minulle ennestään tuntematonta laatua, oli hyvä kumppani.

En ollut jälkiruokatuulella vaan otin espresson ja lasillisen uskomattoman hyvää grappaa.

Oli ihana nähdä ravintolan kaikki pöydät täynnä viikkoiltana, ja erityisen mukavaa oli huomata, että kahdessa viereisessä tilattiin kokonaan vegaaniset ateriat.

Daily Dose
Hämeentie 68C
Helsinki

ma–ti suljettu
ke–to 11–14 & 17–22
pe 11–14 & 17–23
la 13–23
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset