3.8.2023
Oli sateinen elokuinen torstai, ja ulkona ei vain ripotellut vaan satoi kaatamalla. ”Maahan asti”, kuten anoppi sanoo. Sitä ajatteli, että ravintoloissa olisi hiljaista, mutta Daily Dosessa oli illastajia monessa pöydässä. Minä ja vaimoni olimme onnellisia, sillä tämä on rakkaimpia ravintoloita meille koko maassa. Kävin Daily Dosessa ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2020 (ravintola perustettiin edellisenä vuonna), juuri ennen koronapandemian iskemistä päälle. Oli hurja tunne löytää ainutlaatuinen ja uusi, mukavien tyyppien pitämä paikka, jonka puolesta sai alkaa heti pelätä. Onneksi Daily Dose on paitsi selvinnyt vaikeista viime vuosista myös menestynyt.
Arvioin ravintolan ensimmäistä kertaa helmikuussa 2020, kun kävin lounaalla ystävän kanssa. Sen jälkeen usutin sinne kollega- ja ystäväporukan juhlistamaan yhden meistä synttäreitä. Parille kaverille ostin koronasulkuaikaan lahjakortit synttärilahjaksi tulevia aikoja varten. Toisen arvion kirjoitin joulukuussa 2021, kun vietimme unohtumattoman illan vaimoni kanssa. Neljännen visiitin vietin veljesporukalla viime vuoden keväällä, kun juhlistimme jälkijunassa viisikymppisiäni. Veljet olivat haltioissaan.
Tällä kertaa vietimme iltaa vaimon kanssa hänen viisikymppistensä jälkihehkussa. Olimme odottaneet reissua innolla, sillä listan vegaaninen tarjonta oli monipuolistunut. Niin hyvää kuin Patricion pasta alla norma onkin, usean aterian jälkeen olisi kiva kokeilla jotain muuta.
Vähän innostuimme alkuruokalistaa selatessamme, ja tilasimme sipulileipätrion lisäksi talon klassisen kukkakaaliannoksen sekä uutuuden, vegaanisen tartarin. Sipuliannos oli muuttunut: kun aiemmin lautasella oli neljä leipästä identtisellä haudutetulla (ja taivaallisella) sipulilla, nyt leipätriossa oli kolme erilaista makua, kaksi kypsennettyä ja yksi pikkelöity. Hyvällä vaalealla etikalla maustettu punasipuli on erittäin tuttu maku omasta puutarhasta, ja se toimi hyvänä raikastavana ”siltana” kahden paahteisen ja umamisen sipulin välillä. Oivallinen annos tämäkin, vaikka vielä enemmän pidin alkuperäisen minimalismista.
Talon kukkakaaliannosta eli tryffelistä pyreetä leipien kanssa syötynä olen maistanut mainitulla kollegareissulla. Silloin en vielä niin innostunut, mutta nyt annoksen idea aukeni minulle kaikessa herkullisuudessaan. Kukkakaali oli kypsennetty hienosti rajoille niin, että siinä yhdistyi raikkaus ja kypsän kaalin maanläheisyys, ja tryffelin aromia oli juuri sopivasti niin, ettei se peittänyt muuta taustalleen.
Kasvistartar oli täysin erilainen kuin muualla saamani versiot, jotka ovat nojanneet kypsennettyyn punajuureen tai selleriin. Tässä raikas kesäkurpitsa kohtasi ”lihaisen” munakoison ja hapokkaan tomaatin. Talon makea tomaattimarmeladi ja sinappi täydensivät toisiaan. Tämä oli tyystin ainutlaatuista kokkaamista. Werter oli suositellut alkuruokien kanssa nebbioloa, joka sopi yksiin ruoan kanssa oivallisesti. Suosittelen ehdottomasti!
Pääruoaksi sain kenties elämäni parhaan gnocchiannoksen: kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, isoa punaista tuoretta chiliä, mustapippuria, kapriksia, persiljaa… en ymmärrä, miten kaikesta tästä syntyi makuyhdistelmä, jollaiseen en ole koskaan törmännyt. Identtisistä aineksista itsekin usein kokkaamme! Mutta Patricio oli kehittänyt annokseen omanlaistaan taikaa. Kuten Werter totesi, kesäkurpitsa on Suomessa aliarvostettu vihannes. Meidän puutarhassamme kasvaa lukuisia lajikkeita, ja jokaisella on parhaat omaleimaiset käyttötapansa. Tässä oli käytössä Suomessa tuttu ja turvallinen tummanvihreäpintainen lajike, mutta makua siitä oli saatu irti vaikka kuinka. Juomana oli minulle melko tuntemattomasta verdicchiosta tehty valkoviini, joka oli hyvin omaleimainen ja kaipasi ehdottomasti monitahoisen makuista ruokaa rinnalleen – eli oiva pari tämäkin.
Vaimo söi jälkiruoaksi tuoreita mansikoita 30-vuotiaalla balsamicolla, mikä oli tietysti ihanaa. Minä kokeilin uudelleen talon suklaakakkua, josta kirjoitin edellisessä arviossa. Kakku oli kehittynyt huomattavasti, sillä se oli nyt kosteampaa ja täyteläisempää. Se saattaa edelleen jakaa ihmisiä, sillä sokeria on tietoisesti hyvin vähän, jolloin kaakaon karvaus korostuu. Minä pidän sellaisesta tosi paljon, ja mustikkahillon kanssa maku vain korostui. Kakun ohella nautiskelin rakastamaani Cynar-amaroa. Vaimon limoncello oli mahtavaa, juuri sellaista oikeasti hapanta, jollaista Suomessa saa liian harvoin.
Sanomattakin on selvää, että tänne palaamme joka jumalan vuosi.
Daily Dose
Hämeentie 68 C
Helsinki
ma suljettu
ti–to 11–14, 17–22
pe 11–14, 17–23
su 16–23