9.11.2018
Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.
Kävin kesällä kokeilemassa lounasta Kajossa ja tykästyin kovasti. Oli selvää, että palaisin sinne illalliselle rakkaan vaimoni kanssa, mutta puutarha- ja työaikataulujemme takia reissu venyisi syksyyn. Vanha ystäväporukkani tarjosi sitä odotellessa yllätyksen: kun yhteinen roolipeliharrastuksemme täytti 30 vuotta, ”Luolamestarina” sain kiitokseksi lahjakortin Kajoon. Pyysimme mukaan ystävämme, joka on ollut seuranamme useimmilla Grön-reissuillamme.
Ravintola oli perjantai-iltana ihan täynnä, mutta onneksi meidät ohjattiin salin rauhallisimman nurkkauksen pöytään, jossa pystyimme juttelemaan mukavasti. Tarjoilijamme palveli meitä antaumuksella ja asiantuntevasti koko illan. Vaikka tarjoilija oli eri kuin edellisellä kerralla, ote oli samalla tavalla tasapainoinen: saimme tietoa ruoasta ja juomasta ilman ylenmääräistä luennointia, ja välikysäisyt aterioijien tyytyväisyydestäkin olivat juuri sopivan hillittyjä mutta kuitenkin toivat tunteen välittämisestä.
Olimme tilanneet etukäteen vegaanisen menun kaikille, ja se oli mietitty ravintolan konseptin mukaiseksi. Kajossa nimittäin alkuruoka-annokset tarjotaan pöytään jaettavina – tämä antaa myös mahdollisuuden säätää illallisen hintaa asiakkaan varojen mukaan, mikä on tärkeää. Kaikki annokset myös mielestäni soveltuivat jakamiseen ainakin kolmen kesken, joskin jonkin kohdalla toivoin, että minulla olisi ollut Master Chef Australia -sarjan tyyliin pinsetit, jotta olisin voinut varmistaa jokaisen voivan maistaa joka ainoaa annoksen elementtiä. Niin herkullista kaikki nimittäin oli.
Alkuun otimme kuusen aromeilla maustetun drinkin, josta pidin kovasti, vaikka vaimon mielestä kuusi olisi voinut maistua vieläkin vahvemmin. Sen tuoksu ja maku nimittäin toimivat oivallisesti.
Tilasimme kolme alkupala-annosta, ja nautimme niitä odotellessamme talon leivästä tapenadella. Leipä oli tälläkin kertaa erinomaista: rapeakuorista, monivivahteisen makuista ja sisältä sopivan sitkaista. Hyvin suolainen tapenade sopi sen kanssa yhteen loistavasti.
Ensimmäinen alkupala oli listalta vegaaniseksi säädetty annos muistaakseni grillattua perunaa, joka oli leivitetty hapanjuurileivän taikinalla ja uppopaistettu. Näiden uppomunkeilta näyttävien palleroiden kanssa tarjottiin ihanaa paahteista sipulilientä ja punertavaa sipuligeeliä. Annos oli kertakaikkisen hämmentävä. Näin hyvin valmistettua perunaa olen varmaankin saanut vain Copas y Tapas -ravintolassa, ja vastaavaan sipuliseen taituruuteen lienen törmännyt vain aikanaan Berthassa. Erityisesti jäi mieleen se, miten hienosti perunan huokoinen rakenne otti vastaan ohuen sipuliliemen, ja miten kirpeä sipuligeeli täydensi paahteisia makuja. Pari karhunlaukka-makupalaa sopi annokseen hyvin, joskin kolmelle niitä olisi suonut olevan kolme.
Toinen alkupala oli myös listalta ja sekin aivoja nyrjäyttävä kokemus. En olisi itse koskaan ajatellut yhdistää maa-artisokkaa ja päärynää! Annoksessa oli maa-artisokkaa grillattuna, rapeina lastuina ja muistaakseni kolmannellakin tavalla. Päärynää oli confit-kypsennettynä ja grillattuna – ja grillattu päärynä oli uskomattoman herkullista! Tai siis kyllä koko annos oli taidokas makujen ja koostumusten yhdistelmä aina kaurakermapohjaiseen kastikkeeseen ja pikkelöityihin koivunlehtiin, mutta silti palasin aina äimistelemään päärynän makua. Mitään tällaista en ole koskaan syönyt.
Kolmas annos, juuriselleritartar, tuli listan ulkopuolelta meitä varten suunniteltuna. Voittokulku jatkui. Paahdetun sellerin palasia sitoi yhteen suolainen tapenade, ja rakenteeseen toivat vaihtelua poksahtelevat sinapinsiemenet. Vaikutus oli pöllämystyttävä, sillä ensi alkuun selleriä ei olisi tunnistanut lainkaan, kun sinappi ponnahti wasabin tapaan etualalla. Pian se kuitenkin alkoi tilaa taka-alalla huokuvalle juurisellerin aromille – joka oli lapsuuteni suosikki-inhokkeja muuten (sittemmin olen viisastunut). Annoksessa olevat marjat, suppilovahverot ja viinimarjan lehti toivat kaikki oman osansa kokonaisuuteen. Kun haarukalliseen sai kaikkea mukaan ja suullisesta nautti rauhallisesti, kaikki ainekset muodostivat harmonisen kokonaisuuden.
Alkuruokien aikana nauttimamme viini oli oivallista, mutta kun pääruokaan siirtyessämme vaihdoimme toiseen ”natu-viiniin”, ilta sai jälleen uuden vaihteen päälle. Jos ensimmäinen viini oli raikas ja hento, tämän tuoksu ja maku olivat erinomaisia mutta myös haastavia. Kuten olen ennenkin sanonut, tämän tyylinen hyvä viini voi maistua ”maailman parhaalta kiljulta” ja tuoksussa on jotain samaa kuin kompostissa, kun sitä kääntää loppukesästä. Tiedän, eivät ehkä ykkösmainosilmauksia, mutta ne kuvaavat kokemusta tismalleen. En ole viinien nuuhkijoita, mutta nyt käytin melko paljon aikaa nenä lasissa ja pieniä siemauksia suussa pyöritellen.
Pääruoka koostui perunasta ja tomaatista. Kyllä, perunaa ja tomaattia, ei ”pääproteiinia”. Täydellisyyttä. Grillatut puikulaperunat olivat pottua aivan yhtä ikimuistettavassa muodossa kuin ensimmäisen alkuruoan palleroissa. Tomaattikin oli grillattu niin railakkaasti, että palanut nahka muodosti oman herkullisen makupalansa. Tomaatin liha oli käsittämättömän hyvää – ja kuten olen ennenkin sanonut, vaimon kanssa olemme melko ronkeleita tomaattien kanssa oman puutarha-harrastuksemme ja Italia-rakkautemme vuoksi. Annoksessa oli myös hauskoja suolattuja vihreitä tomaatteja, mustikkaa, erilaisia lehtiä, jotain kovaa kaprista muistuttavaa sekä mustikoita, jotka sopivat kokonaisuuteen jännittävän hyvin. Alkuun hieman epäröin, kun tarjoilija kertoi kastikkeen olevan balsamicoa. Laadukaskin balsamico toimii lopulta yllättävän harvoin, mutta tämä 20-vuotias oli taidolla mietitty lisä annokseen.
Pakkohan jälkiruokaa oli ottaa. Sen kanssa nautimme tiukan purevaa oloroso-sherryä, joka olisi voinut olla yksin turhan raju, mutta se oli kiva kumppani jälkkärille. Jälkiruoka tarjosi muistojen hetken, sillä suklainen ja mahtavan sitkainen suklaakakku toi mieleen lapsuuden leipomukset äidin kanssa – siinä oli jotain määrittelemättömän 70-lukulaista pelkästään hyvässä mielessä. Kumppanina oli mustikka-mesiangervosorbettia ja mesiangervokastiketta. Erinomaista.
Hehkuimme kaikki tyytyväisyydestä illan päätteeksi. Vihdoinkin löysimme myös Tampereelta tällaisen paikan, jonka tyyli ja makumaailma osuivat mieltymyksiimme aivan yhtä hyvin kuin Grön. Aiemmassa artikkelissa totesin, että Kajolla olisi vielä matkaa Gröniin, mutta ainakin nyt tuo matka on kurottu umpeen. Kummallakin paikalla on selkeästi oma tyylinsä, ilmapiirinsä ja omaleimaiset makunsa. On selvää, että palaamme tästedes myös Kajoon säännöllisesti.
* * *
Aiempi arvio 12.7.2018
Huhtikuussa Tampereella avattu ravintola Kajo on erikoistunut kotimaisiin kausituotteisiin ja etenkin villiyrttien käyttöön, mikä lupasi vegaanista ruokaa halajavalle hyvää. Sain myös tuoreeltaan lämpimät suositukset rakkaan ruokakaupan Culinaria Keittiöelämää pitäjältä, joten lisäsin Kajon empimättä to eat -listalle. Arvelin ehtiväni sinne vasta syksymmällä, sillä kesä on kiireistä aikaa puutarhassa. Mutta kun rakas ystäväni tuli käymään Yhdysvalloista ja sovin treffit minullekin nykyään harvinaisena Tampere-päivänä, keksin valita Kajon lounaspaikaksi. Kysyin ravintolasta etukäteen, onnistuisiko vegaaninen lounas, ja minulle vastattiin iloisesti, että tottahan toki!
Ravintola on sisustettu erittäin mukavasti, ja se oli liki täynnä väkeä myöhäiseen lounasaikaan. Yksi ravintolan perustajista ohjasi meidät pöytään ja toimi koko aterian ajan mitä mukavimpana asiakaspalvelijana ja tiedon lähteenä olematta kuitenkaan lainkaan tungetteleva – annoksista sai tietoa juuri sopivasti esittelyn muuttumatta luennoksi. Valitsimme saman kasvisalkupalan ja pääruoan, minä vegaanisena versiona.
Nautimme odotellessamme talon omaa leipää, johon oli ujutettu mukaan hauska hiilen maku. Levitteet korvasi minulla laadukas oliiviöljy ja balsamico. Alkupalana oli tomaatti-mansikkagazpacho: pöytään tuli lankulla lautanen, jossa oli erilaisia lisukkeita, joiden päälle annosta esittelevä tarjoilija kaatoi keiton. Se oli kerta kaikkiaan herkullista, ja lisukkeet toinen toisensa jälkeen toivat hauskan lisän: kuivattua tomaattia, tomaattia confit, koivuvinaigrettea, peltotaskun kukintoa. Gazpachossa oli hauska mansikkainen sivumaku mansikkahaposta. (Myönnän, että tällä kertaa oli pakko tarkistaa jälkikäteen ainekset ravintolasta.)
Pääruoka oli vieläkin monivivahteisempi. Annos koostui eri tavoin valmistetuista sienistä, kaalista ja fenkolista, eli se oli varsin kevyt, mikä sopi tällaisena kuumana kesäpäivänä, etenkin kun menisimme rupattelemaan vielä oluen ääreen aterian jälkeen. Lautasella oli paahdettuja ja säilöttyjä sieniä – siitaketta ja osterivinokasta – pakurikäävän kanssa kypsytettyä fenkolia sekä hiillettyä salottisipulia ja varhaiskaalia. Vaikka sienet olivat hyviä, aterian unohtumattomimmaksi osaksi pääsivät kaali ja fenkoli. Ne olivat ehkä parhaimmat kokemukset kummastakaan raaka-aineesta ikuna. Täysin hämmentävää.
Talon viininä oli espanjalaisen Yeyán moscatel & chardonnay -sekoitus, joka sopi oivallisesti kumpaankin ruokalajiin. Ihastuin viiniin muutenkin, mutta sitä ei näköjään löydy Alkon luetteloista. Sitäkin suuremmalla syyllä minun täytyy päästä Kajoon mahdollisimman pian illalliselle vaimon kanssa. Ruokalista näkyy koostuvan pääosin erilaisista alkupaloista tai jaettavista annoksista, mutta sieltä löytyy myös selkeä lyhyt pääruokaosio. Olettaisin, että vegaaninen ilta-ateria kannattaa tilata etukäteen, mutta sain sen kuvan, että muokkaus onnistuu lennossakin.
Kajo nousee tietysti Hyvän kurkun suosituslistalle, mutta ylipäätään se onnistui valtaamaan sopukan sydämestäni saman tien. Otteessa on paljon samaa kuin lempiravintolassani Grönissä, vaikka matkaa siihen tietysti on. Toisaalta Kajon matka viekin vähän erilaiseen herkulliseen suuntaan, sillä se on iltaravintolan lisäksi myös tasokasta ruokaa tarjoava lounasravintola. Tosin Kajo on lounasaikaan sitä huomattavasti hintavampi. Joka tapauksessa kausiruokaa ja villiyrttejä korostavalla otteellaan se on erinomainen ja tervetullut lisä tamperelaiseen ravintolamaailmaan.
Ravintola Kajo
Rautatienkatu 12
Tampere
ma–pe 16–00
la 14–00
su suljettu