Il Posto Trattoria

"Kun marinara saapui pöytään, tiesin jo päältä katsoen ja tuoksusta, että nyt ollaan asian ytimessä."

3.3.2020

Arvioin tämän hervantalaisen napolilaispizzerian viime vuoden lokakuussa. Ani harvoin lähden tekemään näin pian uutta blogiarviota – yleensä vain kerron uusista kokemuksista Hyvän kurkun Facebook-sivulla. Mutta kun viime arvion lopussa totesin, etten lähde asettamaan näitä aitoja pizzerioita paremmuusjärjestykseen, minun on muutettava näkemystäni. Tällä hetkellä Il Posto nimittäin on ehdottomasti paras pizzeria, jossa olen Suomessa käynyt.

Viime arviossa tutustuin ravintolan viikon erikoisuuksien listalla olleeseen munakoisopizzaan, ja tässä välissä olen käynyt hakemassa mukaan kotiin listalla olevan Veganan. Hyviä molemmat. Todellinen napolilaistyylisen pizzerian koetinkivi on kuitenkin marinara, joten sellaista oli saatava. Marinaraa ei tätä kirjoittaessani löydy vielä listalta, mutta tilaaminen onnistui tarjoilijan hämmästyksestä huolimatta. Mikä mukavinta, hän sopi myös keittiön kanssa hinnaksi saman kuin margheritalla, mutta pienellä alennuksella. Tällaiset eleet lämmittävät sydäntäni.

Kun marinara saapui pöytään, tiesin jo päältä katsoen ja tuoksusta, että nyt ollaan asian ytimessä. Taikina oli reunoilta kuohkea ja juuri sillä tavoin ”kuplainen” kuin kuuluukin. Valkosipulia oli kunnolla mutta tarpeeksi ohuina viipaleina, joten se oli kypsentynyt juuri tarpeeksi. Oreganon aromi leijui huumaavasti lautasen yllä. Lasissa oli chiantia. Maailma oli mallillaan.

Parhaan marinaran olen syönyt tietysti Napolin da Michelessä, mutta täytyy sanoa, että tätä syödessäni olisin voinut vannoa kuulevani napolilaisen pizzerian hälinää taustalta ja näkeväni vaimoni selän takana seinällä haalistuneen Julia Robertsin valokuvan, joka tuon klassisen pizzerian seinällä on. Vaikka ikkunasta näkyi talvinen Hervanta, oloni oli kerrassaan italialainen.

Jokainen suupala oli täydellinen. Ensinnäkin taikina oli mielestäni parasta, jota olen Suomessa saanut, ja aiemminkin korostamani taikinan ja tomaattikastikkeen yhteensulautunut avioliitto oli toteutunut kuten kuuluu. Ennen kaikkea ihastuin kuitenkin tomaattikastikkeeseen. Aiempien marinara-kokemusteni ylistyksestä huolimatta olen moittinut suolan puutetta Helsingin via Tribunalissa ja Capperissa sekä aiemmassa Tampereen Lucassa (kun asiat olivat vielä kunnossa). Liian hedelmäinen kastike ei toimi marinarassa, sillä muut täytteet eivät tuo suolaista tukea. Tässä tasapaino oli kerta kaikkiaan täydellinen. Parasta Suomessa, siis.

Olo syömisen jälkeen oli juuri sellainen kuin parhaimmista marinaroista tulee: täyteläinen, tyytyväinen mutta ei lainkaan raskas. Tilasimme espressot ja otin omani kylkeen lasillisen kirkasta grappaa. Kappas, sekin oli juuri minun makuuni. Lasini pohjat kaadoin espressoon saadakseni aikaan vanhan kunnon caffè corretton. Miten olinkaan ikävöinyt sitä makua! Mieleeni tuli hetki roomalaisessa lempiravintolassamme, kun matroona läimäytti kahvikuppini viereen pullollisen grappaa ”kaada ittelles vaan” -hengessä. Silloin olin turpeana syötyäni valtavan kulhollisen pasta e fagioli -soppaa. Nyt plörökahvi siivitti minut kotimatkallamme tyytyväiseen hyrinään. Tänne pian uudestaan.

* * *

Aiempi arvio 25.9.2019

Viime vuosina suomalainen pizzatarjonta on mullistunut perusteellisesti, kun ”Suomi-pizzojen” rinnalle on vihdoin saatu aikuisten oikeasti sellaista pizzaa, jota saa parhaimmillaan Italiassa (saa siellä huonoakin). Ennen kaikkea napolilaisen tyylin rantautuminen Suomeen on ollut suuri ilon aihe. Ensimmäisen todella hyvän, ehkä roomalais-napolilaisen marinaran söin Suomessa kuutisen vuotta sitten Turun Pizzariumissa. Ravintola luopui pian kuitenkin pyöreistä pizzoista, keskittyi pizza al taglio -palasiin ja levisi muualle Suomeen.

Seuraava vahvan italialainen kokemus minulla oli Helsingissä Alfons’ Pizzassa kolmisen vuotta sitten. Tampereelle jo vuonna 2014 avatussa Sitkossa ehdin käydä vasta vajaat kolme vuotta sitten. Ensimmäiset pari vierailua eivät vakuuttaneet, mutta sittemmin ravintola löysi myös vegaanisen vaihteen – sekä perinteisissä ja minulle tärkeämmissä juustottomissa että yllättäen myös vierastamissani vegaanijuustoisissa pizzoissa. Tampereella jostain syystä lyhytikäisen Pizzariumin omistaja avasi napolilais-roomalaisia pizzoja tarjoavan Lucan syksyllä 2017, ja ihastuin siihenkin. Vihdoin Helsingissä via Tribunali tarjosi myös täydellisen napolilaisen marinaran, joka olisi voinut tulla suoraan nimikkokadultaan tai sen kulmilta Napolista.

En kuitenkaan osannut odottaa, että seuraava täysin napolilaisesta käyvä ja perin juurin huumaava pizzakokemus löytyisi Hervannasta! Olin viimeksi syönyt pizzaa siellä päin 90-luvun alussa krapulassa – mitä todennäköisimmin I-klubilla vietetyn pitkän illan jälkeen. Nyt suuntasimme sinne vaimon kanssa tutustumaan Il Posto Trattoriaan, josta olimme kuulleet paljon kehuja.

Tykästyin paikan sisustukseen ja tunnelmaan saman tien. Se ei yrittänyt jäljitellä mitään sellaista italialaista kitschiä, joka on kitschiä myös Italiassa. Ruutukuvioliinojen ja chiantikorien sijaan oli selkeitä valkoisia pintoja, mukavat tuolit ja paljon valoa.

Vakiruokalistalla olisi ollut ”vegana” tomaateilla, artisokalla, oliiveilla ja kevätsipulilla. Se kuulosti herkulliselta ja kokeilen sitä seuraavaksi, mutta tällä kertaa tartuin viikon erikoisuuksien listalla olleeseen vegaaniseen munakoisopizzaan. Oli muuten mahtavaa nähdä, että vegaaninen ruoka oli esillä myös vaihtelevassa listassa eikä vain yhtenä vakivaihtoehtona. Siksi tulemmekin varmasti käymään täällä monta kertaa.

Vaikka ravintolassa oli aikamoinen kuhina, ruoka saapui nopeasti pöytään. Yllättäen pizzani olikin bianca, sillä tomaattikastikkeen sijaan pohjaa peitti ihanan tuoksuinen munakoisotahna. Sen kumppanina oli saksanpähkinää, granaattiomenan siemeniä, ruohosipulia ja rucolaa. Yhdistelmähän olisi voinut olla suoraan Libanonista tai Georgiasta!

Kuten sanottua, olen ihastunut tätä ennen reippaasti neljään aitoitalialaisia makuja tarjoavaan pizzeriaan, enkä lähde asettamaan niitä tärkeysjärjestykseen. Mutta täytyy sanoa, että nyt kokemus oli kertakaikkisen voimallinen. Vaimon kanssa heittäydyimme saman tien Italian muistoihimme. Taikina oli täydellistä, ja se saattoi olla parasta, jota olen Suomessa saanut. Lähi-idän ja Kaukasian tunnelmiin vievä makuyhdistelmä oli melkoinen kierrepallo, mutta todella herkullista se oli.

Kuten sanottua, en lähde asettamaan näitä viittä ravintolaa tarkkaan paremmuusjärjestykseen, mutta juuri tätä kirjoittaessani jos lähtisin heti uudelleen pizzalle, suuntaisin varmaankin Il Postoon. Suomen parasta pizzaa siis, ainakin jaetulla sijalla!

Il Posto Trattoria
Insinöörinkatu 19
Tampere

ma–to 10.30–22
pe 10.30–23.30
la 12–23.30
su 13–21

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,