Kuten edellisessä arviossa kerrottiin, järkkäsimme vaimon kanssa reissun Tukholmaan 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Samalla tuli juhlistettua toipumista pitkään kestäneistä koronan jälkioireista: oli verrattoman mukavaa, kun pystyi taas kävelemään hengästymättä, eikä koko ajan nukuttanut. Kuten asiaan kuuluu, olimme varautuneet reissuun tutkailemalla kiinnostavia ruokapaikkoja arviosivustoilta, ja tuloksena oli kerrassaan onnistunut syöminkiohjelma taide-elämysten lomassa.
Kafé Plattan (Norrmalm)
Tämä etenkin aamiais- ja lounaspaikaksi sopiva kahvila sijaitsee Sergels Torgetin vieressä, Kulturhusetin maanalaisessa osassa, jonne pääsee kätevimmin torin upotetun osan etelälaidalta. Kafé Plattan on ravintola-alueen läntisimmässä päässä: palvelutiskin edessä on laaja pöytäalue. Valikoima on täysin vegaaninen: salaatteja, soppaa, wrappeja ja voileipiä sekä erilaisia makeita leivonnaisia.
Päädyimme valitsemaan kaksi paahdettua voileipää, koska sellaisia ei liian usein saa. Vaimo otti banh mi -insipiroituneen version, minä taas pähkinäpestoisen avokado-juustoleivän. Makealta puolelta otin pienen viipaleen suolaista suklaatorttua. Kummatkin leivät maistuivat meille, mutta omani oli mielestämme selvästi parempi. Kovin ruokaisia ne eivät olleet eli kävivät pikemmin kevyeksi välipalaksi kuin lounaaksi. Suklaatorttu oli ihan hyvää, koostumukseltaan moussemaista ja sopivan suolaista, mutta minun makuuni hieman liian rasvaista.
Oikein kiva pysähdyspaikka aamiaiselle tai lounaalle näillä seuduilla, mutta ei ehkä kuitenkaan mikään erityinen ruokamatkailijan kohde.
Chou Chou (Norrmalm)
Törmäsin kehuviin arvioihin tästä syksyllä 2021 avatusta vegaanisesta ravintolasta. Se toimii itäisessä Normalmissa MOOD-ostosgallerian yläkerroksissa. Olimme saaneet ruokakuvista etukäteen jokseenkin vääränlaisen kuvan: kuvittelimme varanneemme pöydän kodikkaasta kasvisravintolasta, jonka suosikkiannos on ”lihapullat” muusilla, soosilla ja puolukoilla. Hämmästys olikin melkoinen, kun meidät ohjattiin kiemurtelevia portaita pitkin kattopuutarhaan ja sieltä trendikkäitä ihmisiä kuhisevaan baariravintolaan, jossa soi rytmikäs musiikki ja jossa käytiin selvästi ”näyttäytymässä”. Maalaishiirulaiset ohjattiin sopivasti pöytään ravintolan perukoilla, mikä sopi mainiosti, koska musiikki ja hälinä eivät olleet laisinkaan meidän juttumme.
Tästä illasta olisi paljonkin sanottavaa, mutta pitäydyn suht tiiviissä kuvauksessa. Ruoka oli hyvää, mutta palvelusta jäi hämmentynyt ja jossain määrin loukkaantunutkin olo.
Aloitan ruoasta. Alkuruoaksi minä söin toast skagenin, joka oli oikein onnistunut: tarpeeksi suolainen, ja merileväkaviaarilla ynnä muulla siihen oli saatu kunnolla makua. Vaimon ceasar-salaatti oli ihan hyvä, joskin ”kana” oli aika mautonta. Se ei pärjännyt kyllä Helsingin edesmenneen Pien Brewpubin salaatille, New Yorkin Butcher’s Daughterista puhumattakaan. Silti ihan kiva annos sekin. Pääruoaksi vaimo otti riskillä klassisen pasta-annoksen aglio e olio, jota en ole juuri koskaan saanut onnistuneena ravintoloissa. Tämä oli oivallinen! Aika kova yllätys siis, koska olen luvattoman nirso pastan kanssa. Oma annokseni eli mainitut ”lihapullat” muusilla, pippurisella soosilla ja puolukoilla oli sekin oivallinen. Pyöryköissä oli makua ja mukavasti suutuntumaa. Jälkiruoaksi kokeilin amerikkalaisia pannukakkuja: minun makuuni se oli valitettavasti aivan liian överimakea, mutta moni tykkäisi varmaan.
Palvelu sen sijaan oli sekavaa ja valitettavasti osin töykeän ylimielistä. Nuoressa ja täyteen ahdetussa ravintolassa voi käydä niin, että alkudrinkit eivät tule ensin vaan raakasti myöhässä alkuruokien jälkeen (jouduimme muistuttamaan tarjoilijaa niistä). Kaikenlaista sattuu. Sen sijaan ei ole ymmärrettävää, että kaksi eri tarjoilijaa, niin tilauksemme ottanut kuin ensimmäiset ruoat tuonut, eivät yksinkertaisesti suostuneet (tai ”voineet”) ottaa viinitilausta, vaan he kertoivat pyytävänsä ”viiniekspertin” paikalle. Tuo mystinen hahmo saapui paikalle vasta sitten, kun pääruoat olivat olleet pöydässä jo jonkin aikaa. Eli olimme saaneet siihen mennessä vasta alkudrinkit. Nytkään emme saaneet tilata ruokalistassa olevasta viinivalikoimasta haluamiamme (erittäin kiinnostavaa oranssia alkuviiniä lupaavalla rypäleyhdistelmällä), vaan silminnähden pöyristynyt viinituntija olisi halunnut kävelyttää meidät läpi laajan valikoimansa. Pääruokien jo jäähtyessä tämä ei tietenkään ollut paikallaan, mitä hän ei ymmärtänyt. Lopulta hän suostui hampaat irvessä hakemaan lasilliset, jotka hän iski eteemme kertomatta, mitä joimme. Melko monessa ravintolassa käyneenä en ole kyllä koskaan törmännyt käytökseen, joka muistuttaisi tätä edes etäisesti. Alkuperäinen tarjoilijamme sentään pahoitteli tätä käytöstä ja hyvitti meitä laskussa – mitä emme edes pyytäneet. Se lievitti vähän mielipahaa. Lopulta tämä kokemus oli myös niin absurdi (”kuulkaa minä avaan satoja viinipulloja joka päivä”), että siitä muodostui sketsin kaltainen.
Silti tuskin itse palaisin tänne. Harmillista, koska ruoka oli hyvää, ja myös heidän buffetinsa vaikutti kiintoisalta. Ateriointi voi olla oiva kokemus, jos jaksaa sietää palvelun ongelmia. Tämä kismittää myös siksi, koska ravintola mainostaa laajaa natuviinivalikoimaansa, ja ne olisivat olleet juuri meidän juttumme. Ehkä olimme vain liian vanhoja ja maalaisen näköisiä. Mutta: jos asiakkaiden ei haluta valitsevan ruokalistalla olevista viineistä, ei viinilistaa kannata ruokalistalle laittaa.
Mama Rukia’s Swahili Street Food (Södermalm, Söderhallarna)
On hauskaa, että reissun toinen täydellisistä onnistumisista tuli edellisen mielipahan jälkeen, ja täysin suunnittelematta. Olimme päättäneet viettää aikaa Södermalmissa, ja olimme pistäneet merkille Söderhallarnan kauppahallin ravintola-alueen. Koska keli oli melko kurja, vietimme kauppahallissa jonkin aikaa lämmitellen. Tämä afrikkalaista katuruokaa tarjoava paikka oli kyllä tullut eteen etukäteistutkailuissa, mutta erityisesti se ei ollut silloin jäänyt mieleen. Mutta paikan päällä tämä vetosi ehdottomasti eniten: ruokalistassa oleva samosa-annos kiinnosti, ja muutenkin tätä keittiötyyliä pääsee aivan liian harvoin kokeilemaan. Palvelu oli ihanaa, suorastaan sydämellistä. Trendiravintolat pitäkööt tunkkinsa, tämä oli meidän paikkamme.
Samosa-annokseen kuului kaksi vegaanisella ”jauhelihalla” täytettyä muhkeaa samosaa, jotka olivat uskomattoman herkullisia. En ole ehkä koskaan saanut ”jauhista” näin onnistuneena, ja annokseen kuuluva tamarindkastike täydensi aromia entisestään. Tämä on ihan ehdoton suositus Tukholman ruokavierailijalle! Lisukkeena oli tomaatti-sipulisalaattia, joka on kesäinen puutarha-arkemme lempiruoka, ja tämä pääsi hämmentävän lähelle niitä fiiliksiä. Erityismaininnan ansaitsevat ohuesti paneroidut ja uppopaistetut perunat. En ole koskaan syönyt mitään ihan sellaista.
Elli’s Falafel (Södermalm, Söderhallerna)
Olen itse asiassa törmännyt tämän yrityksen falafeleihin aiemminkin, vuonna 2017 Stockholm Resilience Centerin järjestämässä suuressa konferenssissa. Tykästyin niihin silloin kovasti. Tällä reissulla kävi lopulta niin, että emme tulleetkaan syöneeksi yhtään falafelateriaa, vaikka tarkoituksena oli (olin katsonut yhden paikan aukioloajat väärin). Mutta samosa-aterialta lähtiessämme Elli’s Falafelin tiskiltä ojennettiin meille maistiaisfalafelit.
Aivan hillittömän hyvää. Löysimme takavuosina erinomaisen hyvin yrttisen falafelreseptin, jota olemme soveltaneet menestyksellä, ja täytyy sanoa, että en ole joitain Maailma kylässä -festivaalin kokemuksia lukuun ottamatta törmännyt yhtä hyviin missään. Nämä olivat vähintään yhtä herkullisia jos eivät parempia. Täytyy joskus palata ehdottomasti paikan päälle syömään kunnon annos.
Delivore (Södermalm)
Delivore toimii vegaanisen ruokakauppa Goodstoren yhteydessä, ja olimme kuulleet siitä paljon kehuja etukäteen. Se olikin ohjelmamme pääkohteita.
Ruokakauppa oli hyvin samanlainen kuin Helsingin tai Turun Vegekauppa, mutta hieman isompi. Tuotteet olivat silti pääosin tuttuja, joskin juustopuolella oli paljon ennestään tuntematonta ja kiinnostavaa. Niitä ei valitettavasti ollut mahdollisuutta ostaa mukaan, koska eivät ne olisi pitkää kotimatkaa kestäneet. Jollain tulevalla reissulla, jos olen kaupungissa pidempään, täytyy ostaa niitä kämpille ilta- ja aamupaloja varten (nyt olimme hotellimatkalla).
Delivoresta ostimme palaset voileipäkakkua ja croissantit. Croissant oli ihan hyvä, mutta ei se lähellekään edesmenneen Tartinen tasoa päässyt (tulevasta kokemuksesta puhumattakaan!). Voileipäkakkupala oli valtaisa. Ihan hyvää se oli, mutta Chou Choun skagenmassa oli minusta parempaa. Pidin myös Tampereen Mimosassa syömästäni Magicakesin kakusta lopulta enemmän. Delivoren kakussa oli kyllä monipuolisempia makuja, mutta kreemit olivat sillä tavalla rasvaisia, että niistä jäi hiukan ällö olo noin ison palasen jälkeen. Kakku olisi kaivannut raikkautta, ”yläpäätä” rakkaan ystävän sanoin. Ihan kiva kokemus tämä siis oli, ja kyllä täällä kannattaa Södermalmissa vieraillessaan käydä, mutta ei Delivore noussut meille missään nimessä matkan huippukokemuksiin. Sellainen tuli seuraavana aamuna.
à la Lo (Vasastad)
Syntymäpäiväni aamuna suuntasimme Vasastadiin aamiaiselle tähän juuri kaksi vuotta täyttäneeseen vegaaniseen kahvilaan – hotellimme aamiainen oli aika heikko, ja synttäriaamuna kaipasin parempaa. Olin lukenut à la Losta paljon hyvää, ja odotin paikkaa ehkä eniten etukäteen. Nimittäin sen croissanteja oli ylistetty, ja minun on ollut ikävä hyviä sellaisia Tartinen lopettamisen jälkeen. Uskomatonta kyllä, nyt löytyi jopa Tartinen voittaja!
Tilasin laajalta listalta kahvilan suolaisen nimikkoleivän tofukokkelilla sekä croissantin – niitä nostettiin juuri uunista, ja tuoksu oli huumaava. Croissant saapui pöytään ensimmäisenä, ja iskin siihen kiinni kauracapuccino kyytipoikana. Itkuhan tässä meinasi päästä. Tartinen croissantit olivat ihania, unelmaisia, rakkaita suorastaan. Silti vasta nyt minä ymmärsin, mikä tämän leivonnaisen syvin idea on. Voisin syödä tällaisen joka aamu elämäni loppuun asti. Croissant oli juuri sopivan suolainen minun makuuni, pinnalta lehtevän rapea mutta sisuksistaan juuri oikealla tavalla venyvää. Taivas.
Voileipä oli sekin tyystin ihmeellinen. Harmillisesti sittemmin lopettaneesta Helsingin Animasta sain syyskuussa 2020 herkullisen tofukokkeli-”benedict” -annoksen, ja se oli pysynyt tällaisten leipäannosten huippukokemuksena. Mutta nyt mentiin reilusti ohi. Talon oma rapeakuorinen ranskalaistyylinen leipä oli katettu parhaalla koskaan syömälläni tofukokkelilla, aivan poikkeuksellisen hyvällä ”fetakreemillä”, marinoiduilla uunitomaateilla ja paistetuilla sienillä. Hyvin harva voileipä missään koskaan on päässyt tälle tasolle.
Elämäni paras aamiainen, ainakin aikuisena, ja vielä 50-vuotispäivänä. Olen niin kiitollinen, että vähän sattuu. Ravintolan väki vastasi myös sydämellisesti kiitosmailiini.
Kotisivut
Facebookissa (ei järin aktiivinen siellä)
Prime Burger (Norrmalm)
Lähtöpäivänä tajusimme yhtäkkiä, että purilaista teki mieli. Etsin hotellihuoneessa läppäriltä kuumeisesti jotain paikkaa hotellin läheltä, sillä aamun Vasastaden-kävelyn enää ei jaksanut kävellä pitkälle, kun kohta pitäisi rontata taas matkatavaroitakin. Lähistöltä löytyneessä kehutussa Prime Burgerissa näkyi olevan vegaanisia purilaisia valmiina listalla.
Vaimo tilasi ”Queen Noah’s Parkin”, minä taas ”Respect My Trufflen”, ja toiseen otimme kylkiäisiksi ranskalaisia. Vaikka ravintolassa oli aika lailla väkeä, ruoka tuli mukavan nopeasti, niin meille ei tullut yhtään kiire sataman linja-autolle.
Tykkäsin purilaisesta todella paljon! Edellisen kerran olen ollut yhtä innostunut Tampereen Eatsharesissa, joka tätä kirjoittaessani on hiljalleen palauttamassa toimintaansa koronatauon jälkeen – mutta en tiedä burgertilannetta. Prime Burgerissa oli ravintolan oma uppopaistettu kasvispihvi, jossa tuntui olevan ainakin kvinoaa ja joitain papuja, ehkä linssejäkin. Tulos oli uskomattoman hyvä: suolaisuutta, rasvaisuutta, purutuntumaa ja täyteläisyyttä. Myös New Yorkin Bareburger tuli mieleen. Oli todella kiva saada tällaista pitkästä aikaa. Tykkään nykyajan ”lihaisista” pihveistä myös, mutta tästä tuli oikein innostunut olo, ja suosittelen lämpimästi niille, joita nykyinen pihvitrendi ei innosta. Tryffelin maku ei jyrännyt yhtään vaan täydensi pihvin aromeja, samoin täydellisesti sulanut juusto. Jalapenot antoivat kunnon tulisuutta. Join tietysti root beerin. Vaimokin tykkäsi purilaisestaan, mutta sen rakenne tahtoi hajota, koska välissä oli niin paljon tavaraa, etenkin kosteaa marinoitua sipulia ja liukkaita salaatinlehtiä.
Erittäin suositeltava kokemus siis, ja miellyttävä tapa sanoa näkemiin tälle upealle kaupungille.
Lopuksi
Paljon jäi kokematta kuten kovasti kehuttu klassinen kiinalainen Lao Wai, erään Hyvän kurkun luottofanin ylistämä fine dining -ravintola Växthuset sekä aivan mahtavalta vaikuttava Veganska Ölbaren. Ja falafelit jäivät testaamatta, Elli’s Falafelin lisäksi etenkin kiinnostava härkäpapufalafeleja tarjoava Ta’ameya, jonka listalta löytyy myös rakasta toum-kastiketta. Toinen ystävä vinkkasi myös lehtiartikkelin, jossa ylistettiin mm. sichunanilaisen ruoan tarjontaa. Haluan palata pian Tukholmaan.
No map