Seoul 88

"Annoksen pohjan muodostaa ohut yrttinen pannukakku."

5.5.2022

Hyvän kurkun luottoystävä vinkkasi, että Helsingissä Kampin keskuksen ylimpään kerrokseen aukesi viime vuoden puolella korealainen ravintola. Sehän kiinnosti, sillä parhaimmillaan korealainen ruoka on suosikkejani, mutta harmillisen harvoin sitä saa hyvin laitettuna. Lähinnä kimchiä saa yhdistettynä monensorttisiin annoksiin, mutta varsinaisia korealaisia aterioita tulee vastaan harvoin. Aikanaan Helsingissä toimi yksi korealainen paikka, jossa osattiin tehdä bibimpapia onnistuneena vegaanisena versiona. Ravintola Manna Punavuoressa on vielä testaamatta – siellähän vegaanisia vaihtoehtoja on listalla runsaasti.

Oma innostukseni korealaiseen ruokaan juontuu itse asiassa kotikeittiöstä – yli kymmenen vuotta sitten opettelimme tekemään kimchin lisäksi samjang-kastiketta, ja teimme kunnon korealaiset barbecue-kekkerit useaan otteeseen, isolla banchan-lisukeannosten joukolla. Parhaat muistot korealaisesta ruoasta ovatkin noista pidoista – esimerkiksi visiitti kehutussa berliiniläisessä ravintolassa 2013 oli aikamoinen pettymys. Edellisestä korealaisesta kokkailusta kuitenkin on vuosikausia, jostain syystä, joten ravintolakokemukset kiinnostivat. Mainittu ystäväni tosin totesi, että hän oli visiittinsä jälkeen vielä epävarma mielipiteestään Seoul 88:n tarjonnasta.

Pääsin käymään Seoul 88:ssa melkein saman tien ystävän vinkkauksen jälkeen, sillä työreissulla tarvitsin lounaspaikan aseman lähettyviltä. Marssin junalta suoraan Kamppiin ja yläkertaan. Seoul 88 toimii samassa kohtaa kuin kaivattu DATE+KALE aikanaan.

Vakiruokalistalla on tarjolla monenlaista vegaanista, mutta koska oli lounasaika, päädyin valitsemaan vaihtoehdon edullisemmalta listalta. ”Korealainen burrito” eli kääritty korealainen pannukakku kiinnosti vaihtoehdoista eniten. Yllättävästi annokseen kuului kaikissa versioissa vegaaninen juusto.

Tyyliltään annos muistutti aika paljon Lie Mi -ravintoloiden ”Shanghai tacoa”. Eli annoksen pohjan muodostaa ohut yrttinen pannukakku, ja täytteenä on salaattia, tofua ja makeaa kastiketta. Ensin katsoin, että kasviksissa oli vain jäävuorisalaattia, tomaattia ja kurkkua, mutta löytyi pohjalta itujakin ihan kunnolla, hieman avokadoakin, mutta ei makua tuovia yrttejä tms. Tofu oli melko mautonta, sienimäistä laatua.

Pannukakun päällä oli sen verran tavaraa, että alkuun piti pienentää läjää, jotta burritoa pääsi käärimään. Siinä vaiheessa olin vielä tosi pettynyt, sillä mikään ei juuri maistunut, ja salaatti oli leikattu osin niin isoiksi palasiksi, että sen kaivelu oli hyvin hankalaa. Lopulta sain kokonaisuuden kuitenkin hallittavaksi.

Kääröstä haukaten annos maistui selvästi paremmalta, kun pannukakun pinnalla oleva juustoke, idut ja hieman tulinenkin kastike alkoivat tuoda makujaan esiin. Hankalaa syöminen oli edelleen, sillä toinen salaattikastikemainen soosi teki kokonaisuudesta aika vetisen. Lautaselle kertyi aikamoinen lammikko.

Tämän kokemuksen perusteella en vielä ainakaan voi ravintolaa suositella, etenkin kun salaattipöydän antimet olivat suorastaan onnettomat (verrattuna ainakin Tampereen Lie Min erinomaiseen valikoimaan lounasaikaan). Mutta täytyypä tulla vielä kokeilemaan joku iltalistan annos joskus.

Seoul 88
Urho Kekkosen katu 1
Kampin keskus
Helsinki

ma–la 11–21
su 12–19

Kotisivut

Lue lisää näistä aiheista:

,