18.7.2022
Arvioin Sohon edellisen kerran vajaat vuosi sitten, ja kaikki olennainen on ennallaan: hyvä baari, hyvää musiikkia, hyviä ihmisiä, asiallinen meininki kaiken kaikkiaan. Lukkarinrakkautta on runsaasti. Ruokalistalla on kuitenkin sen verran kiinnostavia uutuuksia, että arvion päivittäminen on paikallaan.
Olimme pelanneet lautapelejä Tavernassa Hyvän kurkun konehuoneen Samulin ja yhteisten lukioaikaisten ystävien kesken, ja nälkä alkoi kurnia. Sohoon suuntaaminen oli suoranainen itsestäänselvyys siinä tilanteessa. Sisuksissa oli vain hyvin kevyt lounas, joten nälkäni oli suuri. Siksipä sen kummemmin miettimättä tilasin listan suosikkiuutuuden, vegaanisen klubileivän. Se lanseerattiin alkuvuodesta uudistuneelle listalle, ja kävimme tammikuussa Samulin kanssa testaamassa ja ihastumassa tähän mastodonttimaiseen annokseen. Itse asiassa olin sattunut jo aiemmin paikalle sen kehittelyvaiheessa ja päässyt syömään aiemman versionkin.
Klubileivässä on neljään osaan jaettu muhkea kolmikerroksinen iso toast, jonka välissä on jerk-marinoitua tofua, ”porkkanapekonia”, rakuunamajoneesia ja erilaisia kasviksia. Leipäviipaleiden keskellä on läjä ranskalaisia. Olen kerran vetänyt koko läjän yksin, mutta se on näinkin isolle ihmiselle aika urakka, joten jaan sen mieluusti. Nyt Samuli söi yhden leivistä. Tämä on kyllä ehdottomia suosikkejani Sohossa, ja suosikkileipäannoksiani kaiken kaikkiaan. Savuinen porkkana ja tofun marinadi toimivat erinomaisesti yhteen, ja vihannekset antavat niille tarpeeksi raikkautta vastapainoksi. Leivät kuitenkin pysyvät niinkin korkeiksi torneiksi aika hyvin kasassa syödessä, joskin ison suun haukkaamiseen tarvitsee. Onneksi minulla on sellainen.
Samuli sen sijaan testasi vielä uudemman annoksen, salaatin talon omalla hamppujuustolla. Ja tämäpä olikin erikoista! Hyvää, mutta hämmentävää! Salaattipedillä lepäsi neljä falafelin tai italialaisen arancinon näköistä palluraa – ”juusto” tarjotaan siis uppopaistetussa muodossa. Sisältä paljastui muhevan tahmea, valtaisan umaminen massa. Samuli ihastui välittömästi ikihyviksi. Minä vasta maistoin annosta hieman, joten en osaa arvioida kokonaisuutta kunnolla, mutta olihan tämä something completely different!
Olen joskus maistanut jotain samankaltaista, mutta en vieläkään ihan täysin tavoita, mitä hamppujuuston maku muistutti. Raaka-aineena on hampun lisäksi ravintohiiva, jonka kumpikin tunnistimme välittömästi: lämmittäessä sen maku muuttuu täysin. Tässä annoksessa oli hiivan käytössä samanlaista oivallusta kuin vaikkapa Berthassa viimeksi siellä käydessäni. Toisaalta maussa oli etäisesti jotain samaa kuin tujussa kiinalaisessa fermentoidussa tofussa, mutta todellakin hyvin etäisesti: lähinnä koko suun valtaava umami ja koostumus. Tämä annos varmasti jakaa ihmisiä, sen verran haastavaa ”juusto” voi olla sekä koostumukseltaan että aromiltaan, mutta suosittelen ehdottomasti sen kokeilemista! Ihan tällaista ei mistään muualta saa, ja Sohon keittiön rohkea kokeilumieli on tässä parhaimmillaan.
Gastropub Soho
Otavalankatu 10
Tampere
ma–to 15–02
pe 11–02
la 12–02
su 14–02
(keittiö auki klo 24 asti)