Just Vege

"Tästä jäi juuri samanlainen huolimattomuuden tunne kuin viime visiitin hampurilaisesta."

9.8.2022

Edellisestä visiitistä tässä vanhassa kasvisravintolassa oli kulunut melkein kolme vuotta. Silloin kokemus oli pettymys, mutta totesin, että palaisin varmasti vielä päivittämään näkemystäni: olihan vuosien varrella myös monia hyviä aterioita. Nyt tilaisuus koitti, kun kävelin ystävien luota Hermannista Sörnäisiin. En ollut valinnut ruokapaikkaa etukäteen, sillä tuolla suunnalla olisi useampia testattavia. Just Vege tuli mieleeni, kun astuin Vaasankadun tuttuun ilmapiiriin – työporukkamme toimistohan sijaitsi aikanaan lähistöllä, joten silloin tuli kadun ruokapaikoissa käytyä suht säännöllisesti.

Kaikki oli entisen näköistä. Tiskin yläpuolella olevalla taululla on kerrottuna suurpiirteisesti ja hieman epäinformatiivisesti tarjonta, joten asiaan pitää tutustua tarkemmin tiskillä olevasta ruokalistasta. Kaikenlaistahan täällä olisi: pitaleipiä falafeleilla tai seitanilla, burgereita, salaatteja, kasvispyörykkäannoksia, schnitzeliä, ”pihviä”, kääryleitä ja mezeannoksia. Listan annosten määrä on jopa hämmentävän suuri – helpostihan tällöin käy niin, että kaikkia ei tehdä tarpeeksi usein, jotta osaaminen pysyisi ajan tasalla. Päätin valita päivän erikoiseksi nostetun ”crunchy wrapin”, koska järkeilin niin, että siihen olisi valmistauduttu ainakin kunnolla.

Valitettavasti vain täytyy sanoa, että tämäkin visiitti osoittautui pettymykseksi. ”Wrap” ei kauhean hyvin nimeään seurannut, sillä paketti oli jäänyt melko aukinaiseksi, joten sitä ei voinut lähteä saman tien käsin syömään. Täytyi ottaa haarukka ja veitsi käyttöön, jotta sai leikattua kädessä kulkevia palasia. Sottaiseksi homma meni silti. ”Crunchy” toteutui sekin myös vain osittain: kun paketti oli kääritty niin huolimattomasti, vain osa käärön pinnasta oli rapeutunut, ja osa oli hankalan sitkeää leikattavaksi. Tästä jäi juuri samanlainen huolimattomuuden tunne kuin viime visiitin hampurilaisesta.

Kääryleen sisällössä oli hyviäkin puolia: paljon erilaisia papuja, artisokan sydäntä, vihanneksia runsaasti. Ravintosisällöltään ihan kunnon ateria siis: riisi oli tukevana elementtinä muttei vienyt liikaa tilaa. Kastikkeita oli myös kosolti, mutta jopa liikaa, eikä niiden maku kokonaisuudessaan kauhean hyvä ollut. Enemmän tuli mieleen sellainen opiskelija-aikojen kokkaus, jossa pannulle heitettiin vähän kaikenlaista. Annoksesta jäi täysinäinen mutta myös hiukan huono olo. En varmasti tullut valinneeksi listan parasta kandidaattia, mutta toisaalta tämä oli nostettu päivän erikoiseksi.

En siis edelleenkään pysty Just Vegeä suosittelemaan. Suositulta paikka kyllä näytti: kadun terassilla oli useampia seurueita syömässä, ja noutoruokaa haettiin monta kertaa. Ehkä minulla on vain huono tuuri, mutta ihan heti palaaminen ei ainakaan innosta.

Just Vege
Vaasankatu 15
Helsinki

ma–pe 11–23
la 12–23
su 13–22

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , , , , , , ,