11.–12.3.2023
Vaikka kolmen tunnin junamatka Stuttgartista Zürichiin tuntui aiempien jälkeen pikaiselta pyrähdykseltä, maantieteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti tunsimme kulkevamme pidemmän matkan. Kun maasto, maanviljelyksen tavat ja talojen ulkonäkö alkoivat asteittain muuttua toisenlaisiksi, vietin yhä vähemmän aikaa lukien ja kuunnellen kirjojani. Näillä junaosuuksilla katselin varmasti maisemia kaikkein innokkaimmin – vaikka Alppien huiput ja italialaisten pikkukaupunkien kotipihaviljelmät voivatkin olla omilla tavoillaan yhtä kiehtovia tuijotella, etenkin kun puutahoista saattoi löytää samoja kasveja kuin omastamme.
Zürichiin saavuimme hieman puolen päivän jälkeen, ja meillä oli ruhtinaallisen pitkä lounastauko ennen jatkoa Churin junaan. Zürichin aseman lähellä olisi ollut kaksikin kasvisravintolaa, mutta valinta oli helppo. Vegaaninen Roots vaikutti meidän tarpeisiimme nähden liian kahvilamaiselta, joten päädyimme etenkin runsaasta buffetistaan tunnettuun Hiltl Dachterasseen. Tämä suuren naistenvaateliikkeen ylimmässä kerroksessa toimiva kasvisravintola on osa vuodesta 1898 toiminutta ravintolaperhettä – ilmeisesti alkuperäinen Hiltl on Euroopan, ellei maailman, vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kasvisravintola.
Hiltliin kuljettiin hieman yllättävästi hissillä katutason tuulikaapista, eikä selkeitä kylttejä opastamassa ollut. Hissistä astuessa kävi kuitenkin selväksi, että paikka on erittäin suosittu mutta onneksi myös laaja. Pääsalin lisäksi käytössä on kaksi katettua terassia (toinen tupakojille), jotka olivat melko viileässä kevätsäässäkin tarpeeksi lämpimiä meille. Käytössä oli monesta täkäläisestäkin ravintolasta tuttu punnitussysteemi, mutta hinnat olivat huomattavasti korkeammat. Zürich on kaikkiaan kallis kaupunki, ja yleiseen hintatasoon nähdenkin Hiltl Dachterassen on ilmeisesti hintava. Jos söisin täällä mielin määrin, saisin kevyesti aikaiseksi suomalaisen fine dining -ravintolan veroisen laskun – toisaalta olisin varmasti hyvin onnellinen ja ruokakoomainen.
Koska pääsimme tänne ehkä ainoan kerran elämässä, emme tietenkään lähteneet säästölinjalle. Oma lautaseni painoi paljon. Minulla oli lasagnea, perunagratiinia, maustettua perunamuusia, haudutettua pinaattia, seitania ja sieniä viinikastikkeessa, talon omia pyöryköitä tomaattisoosissa, coleslawia sekä uunissa yrttien kanssa paahdettua kukkakaalia ja juuriselleriä. Ja olihan ruoka todella hyvää! Ehdottomia suosikkeja olivat sieni-seitankastike, perunagratiini ja pinaatti. Vain näihin keskittymällä olisin toki saanut hienon a la carte -tasoisen viikonloppuhintaisen lounaan parilla kympillä, mikä ei olisi juuri vaikkapa Helsingin hintatasosta eronnut. Kauheasti ei kuitenkaan harmittanut, että lautasella oli kaikenlaista muutakin hyvää. Jälkiruoaksi kävin ostamassa vielä mangojäätelöä ja tiramisua.
Ehdoton suositus tämä paikka on tietysti Zürichiin osujalle, ja säästeliäämmällä syömisellä ei tarvitse edes maksaa itseään kipeäksi. Eikä mainittu Roots kauhean edullinen olisi sekään ollut: kulhoruoat maksavat sielläkin näköjään kolmatta kymppiä.
*
Sitten oli aika matkata Alppien sylissä lepäävään pikkukaupunkiin Churiin, jonka tärkein piirre matkallemme oli tietysti, että sieltä lähtisivät Alppien ylityksen näköalajunat Bernina Expressit. Sen jälkeen, kun näimme ne Euroopan junista kertovassa dokumenttisarjassa, tämä valinta oli selvä. Yöpaikan olimme hankkineet Hotel Postista, joka osoittautui oikein mukavaksi. Huoneet olivat ilmeeltään pikemminkin kuin opiskelija-asuntoja, ja varsin mukavia sellaisia. Palvelu oli iloista ja informatiivista.
Sää ei ollut tulopäivänä paras mahdollinen, mutta jonkin verran tutkailimme kaupungin katuja ennen kuin etsiydyimme Eugen in Churiin, jonne olimme tehneet pöytävarauksen. Kauheasti vaihtoehtoja kaupungissa ollut, mutta tänne päädyimme lopulta, koska halusin kokeilla flammkuchenia, ja Eugenissa vegaaninen oli valmiina listalla. En ollut koskaan syönyt tätä ruokalajia. Helsingin Sävelessä olin aikanaan kokeillut ranskalaista sukulaista tarte flambéeta, mutta silloin en juuri ihastunut. Flammkuchen on kuitenkin sen verran maineikas ja parin tutun vegaaninkin tykkäämä, joten kokeiltava olisi.
Verkkosivujen listaa lukiessamme oli ollut vaikea saada mielikuvaa, millaiseen paikkaan tulisimme, mutta odotin jotain perinteistä tyyliä tämän elegantin fuusioravintolan sijaan. Pieni sali oli sisustettu erittäin tyylikkäästi, ja asiakasjoukossa olimme varmaan vähän alipukeutuneitakin. Palvelu oli silti sykähdyttävän ystävällistä ja hupsun persoonallista – sellaisella ei yhtään ärsyttävällä tavalla. Alkuun join aivan erinomaisen negronin, jonka ravintoloitsijan italialainen kokki-aviomies sekoitti. Ruokajuomana oli todella hyvää espanjalaista valkoviiniä.
Vegaaninen flammkuchen oli hyvin omaleimainen ja kaukana perinteistä. Siinä oli raastettua kurpitsaa ja kesäkurpitsaa, kurpitsansiemeniä, punasipulia ja currykastiketta. Makumaailma toi itse asiassa paljolti mieleen oman keittiömme kurpitsakaudella! Listalta muuten olisi löytynyt myös vegaaninen banaanicurry, eli ei tosiaan ihan perinteikästä sekään.
Flammkuchen on selvästi niin vahvasti juuston varaan rakentuva ruokalaji, että ateriani jäi erittäin kevyeksi. Maut kuitenkin olivat todella onnistuneet. Varta vasten en tulisi tätä uudelleen syömään, koska flammkuchen ei ole juuri minun juttuni, mutta lajityypissä hieno suoritus tämä oli. Ja ravintolan tunnelma oli aivan mahtava! Menimme onnellisina nukkumaan.
*
Lopuksi täytyy kehua Hotel Postin sydämellistä palvelua. Aamiaisella ei minulle näkynyt olevan paljon mitään, mutta hotellin omistaja kiiruhti kysymään, olimmeko se pariskunta, jossa toinen kaipasi vegaanista aamiaista. Olimme ihan unohtaneet laittaneemme kyselyn varauksen yhteydessä! Hän kiikutti minulle jugurttia, levitettä ja muuta leivänpäällistä sekä kasvismaitoa, ja sain mahani mukavasti täyteen ennen Bernina Expressiä.
Koska tämä ei ole matkailublogi, en ala kuvailla ihmeellistä junamatkaa Italiaan sen tarkemmin. Mutta jos tuonne päin maailmaa junalla matkaa ja on varaa, suosittelen ehdottomasti! Näkymät olivat huimat. Vaikka matkamme katkaisi Engadin-hiihtomaraton, jonka vuoksi pieni pätkä kuljettiin bussilla, henkilökunta hoiti kaiken loistavasti päivän melkoisessa kaaoksessa. Ja sainpa nautittua Alppeja katsellen pahvikupillisen aivan ainutlaatuista paikallisen tislaamon grappaa.
No map