12.–14.3.2023

Alppien jälkeen ensimmäinen pysähdyspaikka oli piskuisessa Tiranossa, jonka asema-aukio toi mieleen spaghettiwesternit, jos vuorten rinteitä ei katsellut. Vierekkäiset kaksi pittoreskia juna-asemaa olivat kuin kilpailevien Rojojen ja Baxtereiden toisiaan tuijottavat asumukset. Ilmanala alkoi myös muuttua keväisemmäksi, ja päädyimme syömään läheisen ravintolan ulkopöytään.

Tiranon ruokakokemuksesta ei ole paljon sanottavaa. Alun perin aikomuksena oli syödä aseman viereisessä Moroburgerissa, jonka listalla on kait valmiina vegaaninen purilainen. Mutta olimme juuri tulleet Italiaan ja romanttisella tuulella, ja aikaa Milanon junaan oli sen verran, että mieluummin menimme syömään rauhassa ravintolan terassille ja ottamaan lasilliset. Pari muuta vegaanisesti kiinnostavaa ravintolaa nimittäin oli meidän aikataulullemme ja väsymyksellemme liian kaukana tai sitten kiinni tähän aikaan sunnuntaina. Söin aseman viereisen hotellin ravintolassa melko kehnon marinara-pizzan. Burger olisi kyllä varmaan maittanut paremmin, mutta istuminen auringossa vuoria katsellen oli varsin mukavaa.

*

Milano oli ensimmäinen kaupunki, jossa viivyimme kaksi yötä eli yhden kokonaisen päivän. Tässä vaiheessa pyykkiä oli kertynyt, ja oivallisessa Airbnb-asunnossa huoltotauko onnistui mainiosti. Milanosta minulla on kuitenkin kerrottavana vain yksi Hyvä kurkku -relevantti kokemus – yritys löytää vegaanista ruokaa perinteikkäästä ravintolasta ei nimittäin kovin hyvin mennyt, sillä pasta on täälläpäin lähtökohtaisesti kananmunaista, ja kasviskeitotkin tehdään lihaliemipohjaan. Tämä ei yllättänyt: Pohjoinen Italia ei ole vegaanisesti kiinnostavinta aluetta.

Olimme kuitenkin tietysti etukäteen ottaneet selvää asioista, ja saapumispäivän illalle olin tehnyt varauksen ylistettyyn vegaaniseen La Colubrina -ravintolaan. Illasta sukeutuikin suorastaan ikimuistoinen, joka oli kokemuksena vielä hienompi kuin Stuttgartin ihana VHY!

La Colubrina oli mitä ilmeisimmin erittäin suosittu, ja täällä oli myös sellaista italialaisen perheravintolan tunnelmaa, jota rakastamme. Jos Stuttgartin vegaaniravintolassa nostimme asiakaskunnan keski-ikää, täällä solahdimme varsin mukavasti joukkoon. La Colubrinassa on mahdollisuus syödä monen ruokalajin täysi italialainen illallinen, mutta se ei ole fine diningia vaan taidolla tehtyä perinteistä ravintolaruokaa, italialaisia klassikoita omaleimaisella otteella ja tietysti vegaanisina.

Alkuun eteen tuli kuitenkin hämmentävä ruokapettymys, joka sai meidät pelästymään: bruschettassa hädin tuskin paahdetun tumman leivän päällä oli pehmeäksi kypsennettyjä liki mauttomia vihanneksia! Parsakaali oli kuin suoraan yliopistoruokalan linjastolta aikanaan. Pelästyimme, olimmeko tulleet sittenkin ”liian terveellisen makuiseen” ravintolaan.

Mutta alkupalaksi tilaamani juustolajitelma häivytti kaikki epäluulot taivaan tuuliin. Tällaista olen kokenut vain kerran, tamperelaisessa Bistro Viljassa viime marraskuussa. Silloin sain maistella viittä ravintoloitsijoiden matkoiltaan tuomaa vegaanista juustoa, ja olin haltioissani. La Colubrinassa kaikki juustot olivat ravintolan omaa tekoa, ja niitä oli yhdeksän! Tykkäsin kaikista, mutta erityisesti jäivät mieleen mustikalla maustettu homejuusto sekä kesäkurpitsankukat, jotka oli täytetty ”fetalla”. Mukana oleva hillo tuki juustojen makua peittämättä sitä lainkaan. Pelkästään tämän annoksen takia La Colubrina on ehdoton kohde Milanossa!

Pääruoat olivat nekin täysosumia. Minun juuriselleristä tehdyssä ”saltinboccassani” oli vahva juureva sellerin aromi, oivallinen leivitys, venyvyyttä tuovaa jonkinlaista juustoa, ja kumppaneina muistaakseni porkkanapyrettä, pinaattia sekä herkullinen puolikas täytetty artisokka. Aivan uskomatonta! Vaimoni annoksen pääosassa oli kokonainen täytetty artisokka, tryffelilastujen, porkkanapyreen sekä talon keittiön ihmeellisten kuutioiden, jonkinlaisen maustetun polentan, kera. Järkyttävän hyvää tämäkin. Lisukkeeksi olimme tilanneet paistettua kesäkurpitsaa ja radicchiota – vaimo totesi, että hän olisi aivan tyytyväisenä syönyt sellaisen pääruoka-annoksena, ja olihan se oivallista. Aterian läpi joimme pecorino-valkoviiniä, mistä on tullut yksi valkkarisuosikeistani. Nyt olimme todellakin Italiassa, ja sydämessäni hehkui lämpimästi.

Jälkiruoaksi tilasin vitriinistä palan herkullista inkivääristä kakkua, ja vaikka vaimoni ei tilannut, hänellekin tuotiin pieni kakkupalanen ylläriksi!

Palvelu oli ystävällistä ja sujuvaa, ja oli mukava jutella hetki Italian ja Suomen vegaanisesta ruokakentästä pääkokin kanssa italia–englanti-sekoituksella. Mukavasti alkoi kulinaariseen sanastoon keskittyvä italian kieleni vetreytyä. Tämän ikimuistoisen illallisen jälkeen ei paljon myöhempi ravintolaepäonnistuminen harmittanut. Mutta ehdottomasti vegaanisten aterioiden etsijän kannattaa tutkia ja varata paikat etukäteen – hakuammuntaa en suosittele täällä.

No map