Belle Baguette Jätkäsaari

"Pinta oli juuri sopivalla tavalla rapea, taikinassa oli lehtevyyttä, sisällä oli pehmeyttä, ja ennen kaikkea, maussa oli sellaista suolaisuutta, josta pidän croissantissa."

11.6.2024

Olin juuri käynyt armaan veljentyttäreni kanssa lounaalla kulman takana Be My Guestissa, ja koska kerrankin olin Jätkäsaaressa, halusin katsastaa toisenkin paikan. Menimme siis kahville kulman takana olevaan Belle Baguetteen. Olin törmännyt parin vuoden aikana useaan otteeseen kahvilan vegaanistan croissantien ylistyksiin ja laittanut sen to eat -listalleni. Olin kuitenkin autuaasti unohtanut croissantit, joten älähdin innosta nähdessäni niitä vitriinissä. Tilasin croissantin kanssa kauramaitocapuccinon.

Parhaat vegaaniset croissantit olen tähän mennessä saanut kaivatussa ihanassa Tartinessa, Tukholman à la Lossa sekä Münchenin Katzentempelissä. Tähän kolmen kärkeen Belle Baguette ei ihan yltänyt, mutta rima onkin hurjan korkealla. Tämä croissant oli kuitenkin erinomainen! Pinta oli juuri sopivalla tavalla rapea, taikinassa oli lehtevyyttä, sisällä oli pehmeyttä, ja ennen kaikkea, maussa oli sellaista suolaisuutta, josta pidän croissantissa. Käyn ehdottomasti syömässä sellaisen uudestaan, ja saatanpa kokeilla täytettyäkin versiota, joka kuulosti kiinnostavalta (joskin ihan croissant sellaisenaan on minulle se juttu). Myös esimerkiksi talon salaatti vegaanisella fetalla kuulosti hyvältä.

Kahvi oli suorastaan erinomaista, ja tykästyin paikan tunnelmaan. Jätkäsaari on jännä paikka.

Belle Baguette
Jätkäsaarenkuja 13
Helsinki

ma–ti 7.30–16
ke-pe 7.30–18
la 9–17
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset