23.11.2024
Papu ja Pata on käynyt läpi monta vaihetta. Vuosia Kalevassa toiminut vegaaninen lounasravintola muutti viime kesäkuussa Laukontorille ja muuttui lautasannoksia tarjoavaksi Bistro Pavuksi ja Padaksi. Lounaan lisäksi tarjolla oli viikonloppuisin illallista alku–pää–jälkiruoka -kaavalla. Kävin testaamassa illallisen ystävien kanssa jo avajaisviikolla, ja pääosin kokemus oli oivallinen. Hyvin pian ravintola kuitenkin muutti illalliskonseptiaan niin, että tarjolla olisi pieniä jaettavia annoksia. Tällä idealla en ehtinyt illastaa, mutta heinäkuussa kävin testaamassa pannupihvi-lounaan ja kokeilemassa erinomaista mansikka-suklaakakkua.
Ravintola ei kuitenkaan pärjännyt tällä uudistetullakaan illalliskonseptilla, ja elokuun lopulla Papu ja Pata uusi toimintaideansa perusteellisesti. Lounas pysyisi vegaanisena, mutta viikonloppumenuun tuli myös muuta kuin kasvisruokaa, esimerkiksi kanaa ja lohta. Ihan alkuun, mikäli muistan oikein, kaikki kasvisannoksetkin olivat ”pyydettäessä vegaanisia”, mikä korosti muutoksen rajuutta. (Tätä kirjoittaessani viikonloppulistan kolmestatoista annoksesta kahdeksan on vegaanisia, eli tämä tilanne onneksi korjaantui ja koheni.) Keskustelu asian ympärillä oli aika rajua, mutta ei siitä sen enempää tässä. Hyvän kurkun aiemmat arviot poistettiin siitä yksinkertaisesta syystä, että niissä puhuttiin täysin vegaanisesta ravintolasta. Vanhentunutta tietoa ei voinut pitää blogissa, jottei syntyisi väärinkäsityksiä, mutta selvä oli, että uusi arvio pitäisi tehdä heti kun kerkeäisin. Nyt siis arvioisin paikan bistrona, jossa on vegaaninen lounas ja viikonloppulistalla vahva vegaaninen painotus. Sopiva tilaisuus syntyi, kun menimme vaimon ja ystävän ja luottokanssasyöjämme kanssa kuoroesitykseen.
Aikaa oli juuri ja juuri kolmen ruokalajin illalliselle. Alkuruoaksi vaimoni otti tattikeiton kastanjoilla ja minä osterivinokassiivet. Kumpikin annos oli erinomainen. Tattikeiton maku oli vahva ja syvä, ja taiten tehty keitto toi mieleen parhaat keittokokemukset Pikkubistro Kattilan loiston päivinä, kun siellä oli oivallinen vegaaninen tarjonta. Kastanja oli sienille erinomainen kumppani, ja yrttiöljy antoi nostetta. Ystävämme otti laillani osterivinokassiivet, ja vauhkosimme niistä innoissamme. Aivan älyttömän hyvää! Osterivinokas on nerokas valinta siipien täytteeksi, sillä oman selkeän makunsa lisäksi ne tuovat hyvää koostumusta. Nämä olivat Muusan kukkakaalisiipien rinnalla todennäköisesti parhaat vegaaniset siivet koskaan. Leivitys oli aivan ensiluokkaista. Dippausmajoneesin seassa olevat tuoreen tomaatin kuutiot toivat kivaa raikkautta.
Pääruoaksi minä otin ”Kalavaleen”: savustettua tofua, yrttiperunaa, suolayrttiä ja silmusalaattia, marinoitua fenkolia ja jugurttikastiketta. Tämäkin oli tyystin erinomainen annos. En tiedä, oliko tofu savustettu itse paikan päällä, mutta siinä oli oikean savuisuuden tuntua, ei savuaromisuutta, eikä savu myöskään jyrännyt muita makuja. Tässä annoksessa oli olennaista saada kaikkea haarukalliseen kerralla, ja silloin maut osuivat yhteen loistavaksi kokonaisuudeksi. Vaikka tässä ei ollut mitään porkkalan kaltaista ainesta, oli annos silti ehkä onnistunein vegaaninen ”kalaisa” tai ”merellinen” lautasellinen ikinä, tai ainakin yksi huipuista.
Vaimon ”Green Goddess Orzorisotto” oli ainoa pyydettäessä vegaaninen annos tilauksessamme. Tämä ei siis ollut orzotto eli ohratto vaan orzo-nimisestä jyvänmuotoisesta pastasta tehty risottomainen annos. (Joskus tosin ainakin Italian ulkopuolella tuosta pastasta tehtyä risottomaista ruokaa saatetaan hämäävästi kutsua orzottoksi.) Tämä oli nimensä mukaisesti hyvin vihreä annos, sillä liemessä oli soseutettua lehtikaalia, ja annoksen joukossa oli herneitä ja vihreitä yrttejä. Lisänä oli saksanpähkinää ja raastettua tofua tai vegaanista juustoa – nyt en muista kumpaa. Annos jakoi hieman mielipiteitämme: vaimon mielestä se kävi yksitoikkoiseksi, kun itse löysin siitä vaihtelevuutta (jaoimme pääruoka-annokset keskenämme). Mutta ei se silti noussut edellä kuvattujen tasolle, vaikka minusta ihan hyvä olikin.
Jälkiruoaksi otin Eton messin, ja se oli illan ainoa pettymys. Sitruunatahna, kookoksinen vaahto ja marenki osuivat hyvin yksiin, mutta marjainen elementti oli suuri määrä muserrettua mustikkaa kupin pohjalla. Nämä makumaailmat eivät minun ja ystävämme mielestä kohdanneet oikein toisiaan, joten jälkkäri jäi kodittomaksi. Sen sijaan oheen tilaamamme Ainoan lakkalikööri oli erinomaista.
Bistro Papu ja Pata
Laukontori 10
Tampere
ma–to 11–16
pe 11–22
la 12–22
su suljettu