R U Hungry

"Liemi oli hyvin yksinkertainen ja hieman tunkkainen misoliemi, jota minun oli pakko säätää pöytämausteilla."

23.9.2025

Olin perinteisellä luentoreissulla Joensuussa, ja luentoaikataulun vuoksi kaipasin aikaista lounasta. Onneksi huomasin, että hotellin likellä oleva nuudeliravintola aukeaisi viikolla aikaisemmin. Tarjolla on lista-annosten lisäksi buffet, mutta sen vegaaninen tarjonta oli liki olematonta, joten päädyin tilaamaan listalta tofu-kasvis-nuudeliannoksen. Se ei ole valmiiksi vegaaninen, vaan annokseen kuuluu normaalisti kananmuna. Kyselin annoksen vegaanisuudesta muutoin ja sain sen kuvan, että ilman kananmunaa se olisi kelpo.

Niin tai näin, tämä annos ei saanut minua innostumaan tippaakaan. Liemi oli hyvin yksinkertainen ja hieman tunkkainen misoliemi, jota minun oli pakko säätää pöytämausteilla hieman, jotta jaksaisin syödä. Ei se silti kummoista ollut.

Inaritofua, eli susheista tuttua huokoista tofulevyä, oli mukavan paljon mutta sekään ei ollut erityisen hyvälaatuista – etenkin kun olen viime aikoina saanut sitä niin äimistyttävän hyvänä lempisushipaikoissani. Nyt siinä oli aavistuksen hapan sivumaku.

Muutoin annoksessa oli puolikkaita kirsikkatomaatteja – annoskuvassa on sieniä, eli melkoinen pettymys, sillä tomaatti ei tähän ruokaan istu – sekä jonkin verran paksoita.

Kyllä tällä nälkä lähti lounaan alla, mutta en minä tänne palaa.

R U Hungry
Niskakatu 11
Joensuu

ma–pe 10.30–21
la 11–21
su 12–20

Kotisivut

No map

Lue lisää näistä aiheista:

, ,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset