Jos kirjoittaisin matkailusta ylipäätään, vaahtoaisin sivukaupalla tämän historiallisesti tärkeän kaupungin maisemista, luonnosta, kirkoista, taiteesta ja sen sellaisesta. Olen niin kiitollinen vaimolle, joka ehdotti Heidelbergia matkamme ensimmäiseksi pääetapiksi. Ruoasta minä kuitenkin kirjoitan.
Tiistai, 10.3.
Saavuimme kaupunkiin iltapäivällä, mutta koska keli oli kaunis ja seuraavaksi päiväksi lupaili sadetta, päätimme kiivetä joen toisella puolella kohoavan vuoren rinteille ”Filosofien polulle”, onhan tutkijaminäni koulutukseltaan filosofi (joskin historiallisesti tarkempaa olisi kutsua sitä ”luonnontutkijoiden poluksi”). Tätä patikkamatkaa varten tarvitsisimme energiaa, joten menimme Hans im Glück -ketjun paikalliseen ravintolaan purilaisille. Vaimon ”Mushroom Magic” oli aivan mahtava: pihvi oli erinomainen, paistetut sienet ja hillo samaten. Pihvi muistutti Beyond Meatia, mutta sen maku ei ollut niin hyökkäävä, ja hillon savuisuus taittoi sen makeutta. Minä tein riskivalinnan ihan testimielessä, ja se oli epäonnistunut. Purilaisen ”Chili Crunch” kasvispihvi oli mauton, rasvainen, mitäänsanomaton. Oppitunti sekin. Ketjun ravintoloilla on omaleimainen ilme: ne on sisustettu koivujen rungoilla.
Illallispöydän olimme varanneet Wirtshaus am Marktista, koska siellä oli tarjolla vegaanista schnitzeliä. Valitettavasti annos oli lievä pettymys. Schnitzelit olivat jotain valmistavaraa, joskin sinänsä oikein laadukasta, mutta annoksessa ei ollut mitään täydentävää tilpehööriä. Puolukkahillo ei oikein tehtäväänsä täyttänyt. Hieman säätäen tästä olisi saanut oivan annoksen. No, sainpa kaljaa ja kirschwasseria. Ei tämä lähellekään Helsingin Santpaulin ja Münchenin bodhin tasoa päässyt. Ja jälkimmäiseen pääsisimme myöhemmin tällä reissulla!
Keskiviikko, 11.3.
Aamiainen hotellilla oli pettymys, sillä kyselyni vegaanisesta aamiaisesta ei ollut tavoittanut keittiön väkeä laisinkaan. Aamiaisemäntä oli tästä suloisen harmissaan ja pyrki tekemään kaikkensa, jotta viihtyisin. Täydet pisteet siitä! Marjojen, myslin ja kasvismaidon avulla päivä lähti liikkeelle.
Aamupäivän kävelyllä kohdalle osui Cafe Ly, jonka ovella mainostettiin myös vegaanisia juttuja. (Kaiken kaikkiaan kaikkialla Saksassa, missä kävimme, vegaanisuusmainintoja näkyi säännöllisesti ravintoloiden, kahviloiden ja baarien ovilla.) Kokeilin pinaattitäytteistä börekiä, joka oli aivan mahtava, paras syömäni filotaikinajuttu koskaan. Joimme erinomaiset cappuccinot ja talon vihannes- ja hedelmämehut. Jälkkäriksi ottamani New York -juustokakku sen sijaan ei ollut kovin hyvä. Tykästyimme paikkaan ja sen sekalaisella rihkamalla sommiteltuun sisustukseen.
Meidän oli tarkoitus käydä myös kehutussa Cafe Romanticissa, mutta se oli kiinni vierailumme ajan sairastapauksen vuoksi. Harmi, sillä lista oli tosi kiintoisa.
Kirkko- ja museovierailujen täyteisen päivän lounasta haimme Unter Freunden -pizzeriasta, joka on kerännyt kehuja. Hyvää oli: taikinassa ja soosissa oli kunnolla makua, mutta minun pizzani olisi pitänyt olla uunissa aavistuksen pidempään. Se ei ollut raaka, mutta kuitenkin maussa oli lievää taikinaisuutta. Täytteissä raaka sipuli ja runsas tuore basilika toimivat, yllättäen myös etikkainen kapris (vaikka olenkin poispilattu Tampereen Culinaria-kaupan suolakapriksilla). Oliivit olivat erittäin perustasoa. Kaikkiaan kokemus oli puutteistaan huolimatta ihan ok, mutta en minä silti paikkaa osaa suositella.
Olin nukkunut huonosti, joten jäin ihanaan omintakeiseen hotellihuoneeseemme päivätorkuille, ja vaimo lähti etsimään illallispaikkaa. Ja löysihän hän! Kävimme ensin tapaksilla hotellin viereisessa Der Kleine Spanier -ravintolassa. Tänne olisi voinut jäädä koko illaksi! Kanariansaarten klassikko eli suolaiset perunat mojo-kastikkeella oli tehty todella hyvin. Listalla olisi ollut sieniä, padroneita, tomaattileipäsiä, oliiveja ja jopa vegaanista paellaa, mikä on hyvin harvinaista.
Suuntasimme kuitenkin suupalojen jälkeen etiopialaiseen Kilimanjaroon: se olikin paras etiopialainen ateriakokemus koskaan! Tutustuin tähän keittiöön aikanaan Helsingissä Kuningatar Sabassa ja sitten African Potsissa ja Addiksessa, mutta valitettavasti kaikki ovat lopettaneet. Kilimanjarossa tilasimme kasvisvalikoiman eli kaikkia vegaanisia ruokia runsaan injera-lättymäärän kera. Tarjottimella oli pinaattia, lehtikaalia, okraa, sieniä, salaatteja, marinoitua tomaattia, perunaa, porkkanaa, kesäkurpitsaa sekä neljää – neljää! – erilaista linssimuhennosta. Raaka-aineiden maut tulivat ihanasti esiin, ja kaikki oli kypsennettu ja maustettu taiten. Vaikka söin itseni umpitäyteen, olo ei ollut jälkikäteen lainkaan raskas. Eritrealainen olut oli mainiota tämän ruoan kanssa.
No map