7.8.2018
Vuonna 2010 perustettu Hyvä kurkku on arvioinut satojen suomalaisten ja ulkomaisten ravintoloiden vegaanitarjontaa. Manun ja Jullen perustamaa palstaa hoitaa nykyään pääosin Ville, joskin perustajatkin tekevät satunnaisia vierailuja. Hyvä kurkku toimii myös Facebookissa. Arvioita kirjoitetaan vapaaehtoistyönä, palkkiona nautinto ja usein kovin täysi maha. Juomakin maistuu.
Vuonna 2014 perustettu ravintola Kaskis on maan arvostetuimpia ravintoloita, ja tämän vuoden helmikuussa se valittiin Vuoden ravintolaksi. Kaskis on saanut myös tunnustusta Michelin-oppaassa, vaikka tähteä se ei olekaan vielä saanut. Minä en ole käynyt kuin yhdessä Michelin-tähdellä palkitussa ravintolassa, mutta ei se tietysti ruokaa hyväksi teekään vaan ravintolan henkilökunta ja raaka-aineet. Pari ystävääni oli ylistänyt minulle vegaanisia kokemuksiaan Kaskiksessa, joten odotin vierailua innolla, kun saimme vaimon kanssa viimein Turun vierailun järjestymään. Varasimme pöydän heti sinä päivänä kun varauspalvelu ulottui valitsemaamme matkapäivään, kolmisen kuukautta etukäteen.
Arvioin Hyvään kurkkuun ruokia ja ravintoloita niiden omilla ehdoilla, omissa lajityypeissään, ja minusta paras grillikokemus voi olla yhtä ikimuistoinen kuin lumoava fine dining -illallinen. Ystävien kuvausten perusteella kuitenkin odotin samantasoista taidokkuutta ja monitahoisuutta kuin Berthassa, Grönissä, Copas y Tapasissa tai niiden tasolle liki yltävässä Kuoressa. Minun valitettavasti täytyy kuitenkin sanoa, että jouduimme vaimon kanssa pettymään, vaikka illassa oli kohokohtansakin.
Kaskiksen ravintolatila on viihtyisä ja henkilökunnalla on mukava palveluasenne – ystävällinen ja rento ilman että se menee yli liian letkeäksi. Otimme alkuun lasilliset vegaanista samppanjaa, joka oli erinomaista. Juon samppanjaa hyvin harvoin, enkä ole muutenkaan viinituntija. Joka tapauksessa en muista ennen kohdalle osuneen niin erinomaista yhdistelmää ”maaseudun tuoksua” ja helmeilevää makua. Lasin kanssa vietti mieluusti aikaansa odotellessa ruoan valmistumista. Olimme tilanneet neljän ruokalajin vegaanisen menun.
Pöytään kannettiin ensin keittiön tervehdyksenä pieni tomaattitartar-annos sipulilla ja jonkinlaisella majoneesi- tai allioli-tyylisellä kastikkeella. Vaimoni on tomaatinviljelijöiden tytär, ja kotipuutarhassamme kasvaa erinomaisia tomaatteja, jos nyt omia kehtaan kehua. Maut olivat siis meille oikein tuttuja – herkullisia ja kodikkaita. Niille, joilla pääsyä kunnon tomaattien äärelle ei ole, annos olisi ollut varmaan valaistumiskokemus.
Juuri ennen ensimmäistä alkuruokaa pöytään saapui leipälautanen levitteellä. Leipä oli oikein hyvää. Levitteenä kuitenkin oli jonkinlaista kauppamyynnissä olevaa vegaanista tuorejuustolevitettä, jota kokki oli ryydittänyt fenkoliöljyllä ja fenkolinsiemenillä. Maku oli ihan hyvä, mutta täytyy sanoa, ettei levite ollut ihan tämän kaliiberin ravintolan tasolla.
Samaa täytyy valitettavasti sanoa ensimmäisestä alkuruoasta, jossa oli cashewpähkinäpyreetä, kvinoaa, kurkkua, vihreää tomaattia, vihreitä herukoita ja karviaisia sekä ainakin vehnänoraasta tehtyä kastiketta. Annos ei ollut huono, mutta ei se järin ihmeellinenkään ollut. Maut muistuttivat liikaa toisiaan, eikä raaka-aineita ollut saatu kohotettua oikein millään lailla. Kvinoa ei sopinut annokseen yhtään. Parasta lautasella oli kastike, jonka pyyhimmekin leipäpaloilla viimeiseen pisaraan asti. Sanottakoon myös, että vaimoni piti tästä annoksesta enemmän kuin minä.
Toinen alkuruoka sen sijaan oli herkullinen, ja mielestäni se oli aivan samalla korkealla tasolla kuin edellä mainituissa ravintoloissa – joskin vaimon mielestä se oli hieman liian suolainen. Lautasella oli täydellisesti kypsytettyä perunaa, herneitä, ihanaa ohutta rapeaa leipää, ja niiden kumppaniksi kaadettiin herneellä jatkettu pinaattikeitto. Pinaattikeitto onnistui tekemään minulle ”Rottatouille-tempun”. Se nimittäin oli lapsuuteni ehdottomia suosikkeja, jonka aromi oli ylennetty nyt aivan uudelle tasolle. Suolainen liemi sai hyvän vastakohdan makeista herneistä ja täyteläisestä perunasta, ja rapea leipä antoi sekä makua että täydentävää tuntumaa. Aloin jo odottaa pääruokaa innoissani.
Valitettavasti se oli hämmentävän huono. Olisin ollut siihen aika pettynyt missä vaan, mutta tämän tason (ja hintatason) ravintolassa se oli ällistyttävä. Lautasella oli tofuviipale, jota ei ollut valmistettu erityisen hyvin. Mikä oudointa, toisena pääraaka-aineena olivat ”vegaanisen halloumin” grillatut palaset – eli minun mielestäni Violifen valmistetta! En pidä niistä yhtään, eivätkä ne nyt ainakaan kuulu ravintola-annokseen. Kookoksen tunkkainen maku säilyi suussani vielä pitkälle iltaan. Annoksessa oli rapsakkaa parsakaalia, joka voi olla hyvä lisuke, mutta nyt se oli pääosin mauton, kuten myös heitetyt isot härkäpavut. Tosin vuosia härkäpapuja kasvattaneena olen niistä aika tarkka. Annoksen pienet kesäkurpitsat – nekin lempiaineksiani – maistuivat mielestämme kitkeriltä. Annoksen sieniliemen sieniaromi ei juuri noussut esiin. Kun vielä lisukkeena oleva lehtikaali oli sitkaista ja sen kumppanina mautonta ohraa, olimme pettyneen lisäksi hieman kärttyisiä.
Annos ei ollut pilalla: kyllä sen söi, eikä siinä ollut mitään reklamoinnin aihetta. Se vain oli mielestäni lähtöjään huonosti ideoitu ja vähän huolimattomasti valmistettu. Sen sijaan pääruoan kanssa minulle suositeltu alkuviini-tyylinen chardonnay oli ensiluokkaista, ja hyvää oli myös alkuruokien kanssa juomamme grüner veltliner.
Kuten sanottua, illassa oli myös kohokohtansa, ja jälkiruoka oli ehdottomasti sellainen. Mansikkaa tiiviinä sorbettina, marinoituina ja soosina, ja kumppanina pehmeä vaahto ja marengin hituset – ja kaiken täydentävä kirpeä ketunleipä. Tämä oli ehdottomasti parhaimpien ravintolajälkiruokien joukossa koskaan eikä jäänyt lainkaan edellä mainittujen ravintoloiden tasosta. Kahvien kanssa tuotu vegaaninen valkosuklaa sen sijaan ei oikein toiminut, mutta toisaalta en ole koskaan valkosuklaasta perustanut.
Kaikkiaan illasta jäi samanlainen tunne kuin Rooman perinteikkäästä kasvisravintola Il Marguttasta neljä vuotta sitten: halusin kovasti pitää, mutta kokonaisuus oli pettymys. Osa ruokalajeista ihastutti, osa jätti kylmäksi tai tuotti pettymyksen. Näinhän toki voi käydä missä vain, ja kehno onni saattaa jättää huonon ensivaikutelman. Ainakin ystäväni totesivat, että kuvaamani annokset eivät muistuttaneet lainkaan heidän kokemuksiaan Kaskiksesta. Tosin sanottakoon, että petyin ravintolan antimiin jo alkuvuodesta Vegemessuilla, jossa söin kolmen ruokalajin festivaalimenun. Etenkin sen ”proteiinia ja proteiinia proteiinin kanssa” -pääruoka ihmetyttää minua edelleen.
Ehkä ilta oli poikkeus. Mutta kun olen saanut täydellisen menun Grönissä viisi kertaa ja Copas y Tapasissa kolme kertaa vailla yhtäkään epäonnistunutta annosta – toki pari vähemmän herkullista mutta silti hyvää on voinut joukkoon eksyä – minun täytyy sanoa, etten ole näillä näkymin Kaskikseen palaamassa, kun kuitenkin Turun Kuori onnistui vegaanisessa menussa niin oivallisesti ensi yrittämällä.
Ravintola Kaskis
Kaskenkatu 6a
Turku
su–ma suljettu
ti–to 16–23
pe–la 16–24