3.7.2021
Olen arvioinut Grönin kolme kertaa, ensin vuosina 2016 ja 2018 ja sitten vuonna 2020. Yleensä en arvioi uudelleen ravintoloita näin nopeasti, mutta poikkeusaikojen hiljaiselon jälkeen kärsin ankarasta arviointikaipuusta, ja tämä ilta oli niin mainio, että se ansaitsee jäädä aikakirjoihin. Ja kuten aina Grönin arvioissa, vaimoni makuaisti ja erottelukyky ovat tärkeässä roolissa.
Paluu Gröniin tuntuu aina kodikkaalta, sillä kehityksestään huolimatta ravintola on pysynyt ”sielultaan” samalta, ja henkilökunnan vastaanotto kaikille asiakkaille on joka kerta yhtä sydämellinen. Illalliskokemukset ovat myös niin monitahoisia ja tuntuvat itseään isommilta, että yhä uudestaan arvoimme käyneemme täällä useammin kuin olemmekaan. Tällä kertaa laskeskelimme illastaessamme, että visiitti olisi kymmenes, mutta taisi se sittenkin olla kahdeksas tai yhdeksäs. Joka tapauksessa kuuden vuoden aikana Grönistä on muodostunut keskeisimpiä ruokarakkauksiamme. Edellisen kerran jälkeen merkittävä uudistus oli ravintolan perustama oma puutarhapalsta, jonka antimet rikastaisivat annoksia entisestään tuttujen keruutuotteiden lisäksi. Intohimoisina puutarhureina odotimme vaimon kanssa tätä tietysti innolla.
Alkuaikojen jälkeen menu on kallistunut mutta samalla myös laajentunut – vegaaniseen menuun kuuluu makupalat mukaan lukien 11 annosta. Me päätimme kerrankin ottaa myös kaksi ekstra-annosta nostaaksemme annosmäärän epäonnen lukuun 13, koska täällä epäonnea ei saisi aikaan millään ilveellä.
Kuten aina, ensimmäisenä oli vuorossa leipäannos tilpehöörein. Nokkostahna oli hyvää kuten aiemminkin, mutta tällä kertaa annoksen tähti (Way Bakerin leivän lisäksi tietysti) oli talon pitkään muhinut lehtikaalikimchi. Juomana nautimme alusta lähtien yhtä poikkeusta lukuun ottamatta helmeilevää oranssia viiniä, joka oli lajinsa parhaita edustajia, joita olemme juoneet. Juomasuositukset olivat tälläkin kertaa läpi illan täysosumia.
Seuraavaksi pöytään kannettiin tuoreilla yrteillä ja lehtivihanneksilla ympäröity kulhollinen herneitä nokkosliemessä ja timjamikastikkeessa. Olimme syöneet pintapuolisesti samantyylisen annoksen aiemminkin täällä pari kertaa, mutta tämä oli jälleen aivan erilainen kuin aiemmat. Mieleen annoksesta jäi hienostuneen liemen lisäksi erityisesti puutarhastammekin tuttu savikka sekä siankärsämön kukkien hieno havumainen aromi. Niitä kasvaa takaniityllämme runsaasti, joten kesän salaattimme löysivät uuden maun. Kiitos siitäkin!
Toisena alkuruokana oli japanilaistyylinen pannukakku, joka tarjottiin pehmeän tacon tyylin. Hallitsevia makuja olivat pehmeä purjo ja hiiltynyt ruusu, jonka aromi lähti lentoon pureskelun myötä. Karviais-jalapenosalsa ja raparperin mehu tekivät tästä yhden ravintolan parhaimmista annoksista koskaan!
Sitten oli vuorossa ensimmäinen ekstra-annos, japanilaisen tsukune-vartaan inspiroimaa grillattua sipulin vartta ja paprikaa mustaherukan lehdillä ja sieniliemellä maustettuna. Liemen valelu oli tuonut ruokaan mahtavia makuja ja kunnon karamellisoinnin, ja tarjoilijan suosittelema punaviini oli tähän annokseen täydellinen (vaimo sai elämänsä parasta roseeviiniä). Vaikka annos oli onnistunut, jäi se mielestämme silti aterian ainoaksi heikommaksi lenkiksi: se oli harvinainen poikkeus eli selvästi alkuperäisestä liha-annoksesta muokattu kasvisversio, josta jäi uupumaan jotain.
Pääruoka oli neliosainen, ja kolme ensimmäistä tarjottiin yhtaikaa. Tomaatti-vadelmaliemi oli ihanaa, ja omassa kuoressaan tarjotut misolla maustetut grillatut härkäpavut tarjosivat aivan uuden elämyksen kasvikselle, jota kasvatamme vuosittain reilusti yli oman tarpeen. Täytyypä yrittää laajentaa repertuaaria keitoista, muhennoksista ja favetta-tahnasta! Kolmas osa eli vadelmalla täytetyt kuivatut tomaatit oli vaikea annos. Hyvää se oli, mutta siitä jäi tunne, että en tavoittanut kaikkea, mitä annoksessa piili. Grön on siitäkin tärkeä ravintola, että se on opettanut minulle paljon ja opettaa edelleen.
Varsinainen pääruoka olikin sitten ravintolan parhaimpia annoksia ikuna. Mehevä ja täyteläisen makuinen kevätkaalikäärö tarjottiin tuoreiden yrttien ja vihannesten sekä herkullisen liemen kanssa. Liemen makujen syvyyttä kuvasi, että yksittäinen mangoldin lehti tai kurkun viipale siinä pyöriteltynä tarjosi melkoisen elämyksen, itse kaalikääryleestä puhumattakaan. Vanhasta muistista olimme säästäneet yhden leipäviipaleen juuri tätä varten. Muuten olisin nuollut lautasen, etiketistä viis. Ihanaa. Onnea.
Toinen ekstra-annos oli ylimääräinen jälkiruoka. Paahteista kauraa ja yllä mainittujen tacojen tapaan japanilaisia hapatettuja aromeja yhdistävä jäätelö oli herkullista ja toi mieleen mämmin maun. Silti ylimääräinen jälkiruoka tuntui, no, hieman ylimääräiseltä, koska edessä oli tavallaan neljä jälkkäriä sen jälkeen. Annoksen ohi kokemuksena menikin tarjoilijan suosittelema shisolla kevennetty umeshu-likööri. Rakastan luumuista umeshua, mutta tarjoilija oli oikeassa: shison aromi paransi sitä vielä huomattavasti!
Toinen jälkiruoka koostui kahdesta osasta. Jäädytetyt sokerikuorrutetut raparperikeksit olivat suora Rottatouille-matka lapsuuteen, ja mansikka–raparperi–vadelmajälkiruoka oli herkullista ja puhdisti makuaistia ja kevensi oloa illan todellista ylläriä varten. Kolmas jälkiruoka nimittäin oli lettukestit! Kyllä! Läjä seljasiirapilla valeltuja hapatettuja raparperipannukakkuja, mansikoita, kaurakermaa ja ketunleipiä, mansikkasorbettia, yrttejä ja kukkia… huuuuhhhuh. Uskomattoman herkullista ja täyttävää! En ole koskaan lähtenyt Grönistä maha näin täynnä. Missään nimessä ei tullut syötyä liikaa, mutta paluu hotellille vaatisi vyörymistä.
Lopuksi saimme vielä raparperikeksien väliin ”puffetiksi” puristettua jäätelö paahdetusta omenasta. Tämä toi vahvasti mieleen yhden Rooman jäätelökokemuksista, kun sorbettini muistutti selvästi omenapiirakkaa. Päällä oli kesäisiä kukkia.
Tänne uudestaan, pian, aina niin kauan kuin meissä henki pihisee.
Restaurant Grön
Albertinkatu 36
Helsinki
ma–ti suljettu
ke–la 17–24
su suljettu