25.2.2022
Kävin Nomadissa kaksi kertaa viime vuoden lokakuussa, ja kirjoitin arviot kummastakin visiitistä. Harvoin äidyn kirjoittamaan blogiarviota näin pian uudestaan, mutta nyt oli pakko. Sen verran ihmeellinen ravintola Nomad on. Voi olla vaikea tulla jatkossa Turun reissulle täällä käymättä, vaikka tietysti blogaajan pitäisi kokeilla koko ajan jotain uutta. Mutta usean päivän reissulla ainakin aion varata yhden illan tänne. Elämä on liian lyhyt näin hyvien aterioiden missaamiseen.
Tulimme jälleen illastamaan rakkaan vaimoni kanssa. Ravintola oli tupaten täynnä väkeä, mikä ilahdutti näiden vaikeiden pandemiavuosien jälkeen. Tilasimme shampanjalasilliset alkuun ja teimme tilauksemme. Muistutus: vegaaniset annokset täytyy muistaa tilata erikseen, sillä ne ovat aina tai lähes aina muunnelmia listan muista – mutta aina ajatuksella tehtyjä.
Kuten ennenkin, pöytään kannettiin alkukeitot gnoccheilla ja talon leipävalikoima. Aavistuksen tulinen keitto oli herkullista ja mantelirouheella täydennetyt gnocchit samaten.
Alkuruoaksi minä päädyin viime kerran tapaan kolmen pienen annoksen valikoimaan. Tällä kertaa listalla oli parsapohjainen ”tris di asparagi”. Erittäin, erittäin harvoin tilaan parsaa ravintolassa. Puutarhamme kolmelta parsamaalta nousee komea sato vuosittain (elleivät myyrät iske jonain talvena: koputan puuta). Ja juuri poimitun parsan aromi poikkeaa oikeastaan ihan täysin kauppaparsasta: se tuo mieleen tuoreen herneen, ehkä aavistuksen kyssäkaalia. Mutta täällä uskaltauduin kokeilemaan, enkä joutunut pettymään. Vihreiden parsanmakuisten tapiokahelmien valloittama vanukas oli lempeän, suorastaan ilmavan makuista. Helmet poksahtelivat suussa hentoisesti, ja aromissa oli samanlaista hienovaraisuutta kuin parsaliemessä, jota keitämme joka vuosi risottoja varten. Suutuntumassa oli jälkiruokamaisuutta, mutta mauiltaan tämä annos sopi erinomaisesti aloittamaan ja lopettamaan trion.
Uppopaistettu parsakeihäs oli sekin valtavan hyvä! Suhtauduin siihen alkuun epäilyksellä ihan turhaan, sillä leivityksessä oli selvä oma maku ja hieno suutuntuma, joka sopi pehmeän pähkinäiseen sisuksessa piilevään parsaan. Minttuinen kreemi täydensi makua loistavasti. Kolmantena oli lämmintä parsa-kookosmaito-veloutéa, keitosta käyvää kastiketta. Jokaisessa annoksessa parsa oli saatu esiin aivan omaleimaisesti, mikä on komea saavutus.
On mainittava myös vaimon munakoisoalkuruoka. Se ei ollut vegaaninen, mutta tämäkin annos on tilattavissa vegaanisena. Höyrytettyihin ja marinoituihin ohuisiin munakoisoviipaleisiin nimittäin oli saatu aivan ainutlaatuinen maku ja koostumus – mitään ihan tämänkaltaista munakoisoa en ole koskaan maistanut. Lähimmäksi tulee ehkä vuosia syömäni ”munakoisosilli” bliniannoksessa, mutta koostumus oli hyvin erilainen, paljon tiiviimpi.
Pääruoaksi otin saman klassisen tomaattipastan, jonka söin viimeksi lounaaksi. Kokemus oli tismalleen yhtä huumaava kuin ennenkin: paras pasta-annos, jonka olen ehkä kuunaan saanut. Ensi kerralla kyselen etukäteen vegaanista spaghetti- tai linguiniannosta, sillä vaimo ylisti oman annoksensa pastan rakennetta. Roomasta on jäänyt mieleen Trionfalen kauppahallista ostamamme käsin tehty vegaaninen tuorespaghetti, ja jotain sellaista haluan kokeilla uudelleen!
Jälkiruoaksi oli pakko tilata cantuccini e vinsanto, eli perinteikkäitä italialaisia keksejä, joita dippaillaan ”pyhäviiniin”. Olen leiponut vegaanisia mantelisia cantuccinoja tai biscottoja lukuisia kertoja suurella menestyksellä, mutta en koskaan ole päässyt maistamaan niitä tämän juoman kanssa. Yhdistelmä oli ihmeellisen hieno! Minun on ehdottomasti löydettävä jostain Vin Santoa myös kotikeksieni kanssa kokeiltavaksi.
Kahvi oli erinomaista, ja oli ihan pakko ottaa tälläkin kertaa lasi cynaria. Se on kuitenkin minulle rakkaimpia alkoholijuomia, täynnä muistoja.
”Secondo” jäi tälläkin kertaa kokeilematta, mutta seuraavalla kerralla täytyy mennä paikalle niin nälkäisenä, että jaksan neljän ruokalajin kokonaisuuden. Afrikkalainen bambara-muhennos olisi kyllä kiinnostanut. Myös vegaaninen menu näkyy löytyvän listalta. Täytyy varmaan kehittää lisää syitä Turun visiiteille.
Nomad Food & Wine
Kristiinankatu 5
Turku
ma suljettu
ti–pe 16–22
la 13–22
su suljettu