Jörn’s Döner

"Käsityön ote oli kunnollinen, palvelu hyvää, päivä kaunis, ja onni valtasi mielen. Tätä se falafel on, parhaimmillaan."

17.6.2022

Jokin aika sitten havahduin siihen, että syön hyvin harvoin nykyään falafeleja. Tämä on outoa, sillä minähän pidän niistä! Tampereelta löytyy erinomaisia ”falsuja” Falafel 5/5 -ravintolasta, ja Baba’s Kitchenin muhkeissa annoksissakin ne toimivat erinomaisesti. Mutta sitten mietin, että kunnollisen döner falafelin eli ”pitafalafelin” syömisestä oli todella kauan. Vaikka falafelit olisivat hyviä, aivan liian usein pitataskussa on muutoin tavanomaisia vähän mauttomia aineksia, ja ne on aseteltu hankalasti kerroksittain niin, että kaikkea ei koskaan saa kerralla. Kun jäävuorisalaatin läpi pääsee tunkeutumaan, jäljellä on yksinäisiä falafeleja. Kastikkeista puuttuu makua, ja niitä on vegaanisissa annoksissa liian vähän.

Yritin tätä kirjoittaessani paikantaa, missä olin viimeksi syönyt oikein päräyttävän hyvän döner falafelin, ja varmaankin se on osunut kohdalle Maailma kylässä -festivaaleilla, kun kojujen joukossa on kunnon käsityöläisyyttäkin, ja tahinissa ei ole säästelty. Ehkä alkuvuosina Fafa’sissa myös, etenkin Sörnäisten pisteessä, kun ketjuuntuminen ei ollut vielä tuonut kokemuksiin syvää ja turhauttavaa epävarmuutta. (Viime vuosina hyviä kokemuksia on 1/5, joten en ole oikein jaksanut yrittää.) Ja ennen Hyvän kurkun aikoja Tampereen teatterin kivijalan grilliltä sai uskomattoman hyviä annoksia – grillin pitäjä teki itse falafelinsa, ja hän vuorasi pitan jokaisen kohdan huolella niin, että joka haukkauksella sai kaikkea. Sitä on ikävä.

Ehkä viime vuonna taiteilijaystäväni kuitenkin mainitsi, että Laukontorin Jörn’s Dönerin falafelannoksissa on kunnon otetta. Silloin en kerennyt torikuukausina paikalle, mutta nyt suuntasimme vaimon kanssa Laukontorille ihan suunnitelmallisesti syömään. Koska olin juuri testannut Herkän kojun vegaaniset hodarit, päädyimme falafelien äärelle.

Ja olihan tämä, huhhuh. Kenties paras döner falafel, jonka olen koskaan Suomessa syönyt. Falafelit olivat erinomaisia: pinnasta rapeita ja sisältä pehmeitä ja yrttisiä mutta eivät yhtään mössöisiä. Jokaisella haukkauksella vastaan tuli kiinnostavia asioita: perussalaatin lisäksi paahdettua munakoisoa, porkkanaa, paprikaa – ja perunaa! Täysin nerokasta! Olen välimerellisen köyhän keittiön ystävä, ja leivän & perunan yhdistelmää rakastan monissa muodoissa pizzasta keittoihin.

Leipä oli hyvän makuista, pinnasta paahtunutta, ja kastikkeita oli tarpeeksi ja monipuolisesti, ja niissä oli kunnolla makua. Pinnalle ripoteltiin vielä vegaanista ”parmesaania” ja kunnolla ”yläpäätä” tuovaa sitruunamehua. Käsityön ote oli kunnollinen, palvelu hyvää, päivä kaunis, ja onni valtasi mielen. Tätä se falafel on, parhaimmillaan.

Jörn’s Döner
Laukontori Tampere

(auki toriaikaan)
ma suljettu
ti–pe 10.45–17
la 11–16
su suljettu

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, , ,