Hyvä kurkku interraililla, osa 5: Venetsia

”Tilasimme jaettavaksi pikkuisen annoksen kikhernekroketteja kukkakaalipyreellä. Koristeena oli sahramia – tämä käyttötapa on vähän hupsu, koska se ei tuo makua mutta kait jonkinlaista aatelisuuden tuntua.”

14.–16.3.2023

Kuten Milanossa, Venetsiassa vietimme kaksi yötä eli yhden kokonaisen päivän, ja nyt vegaanisia ruokakokemuksia kertyi enemmän. Vierailu kaupungissa oli muutenkin äimistyttävä. En ollut odottanut tältä mitään – olin vähän epäileväinenkin sen suhteen, miltä tyystin turismista elävä kanavakaupunki tuntuisi. Se oli kuitenkin niin sopivasti junareitillämme Bariin, että olisi ollut hölmöä jättää väliin.

Ja täytyy sanoa, että monista varjopuolistaan kuten paniikkikohtauksia aiheuttavista turistireiteistä huolimatta päivät Venetsiassa piirtyivät syvälle muistoihini. Edeltänyt kuivuus oli ohi, ja kanavissa kulki hämmentävän kauniin värinen puhtaan tuoksuinen vesi. Koiria oli kaikkialla, ja toisin kuin Milanossa, koirankakkaan emme törmänneet varmaankaan missään (kakkien väistelystä tulee monissa kaupungeissa pian toinen luonto). Koimme hienoa taidetta Peggy Guggenheim Collectionissa, ja osasimme etsiytyä myös rauhallisemmille kulkureiteille.

Venetsialaiseen cicchetti-kulttuuriin pääsimme tutustumaan kehutussa Osteria al Tappossa asuntomme lähellä Cannareggiossa, ihan geton laitamilla. Cicchettit ovat tapaksien tai pintxojen kaltaisia viinilasillisen kanssa nautittavia suolaisia pikkuannoksia, joita perinteisesti kierretään maistelemaan paikasta toiseen. En ollut olettanut juuri vegaanisiin törmääväni mereneläviä korostavassa kaupungissa, mutta Osteria al Tappossa vitriinissä mainostettiin sellaista erikseen! Erinomaisen garganega-valkoviinin kanssa sain nauttia kipollisen papukeittoa, jonka kanssa tarjottiin leipää ja ihanan karvasta radicchiota. Rakastan yksinkertaisia italialaisia papukeittoja, ja tämä nousi ehdottomasti parhaimpien kokemusteni joukkoon.

Yllättäen oivallinen pikkulounas löytyi myös Peggy Guggenheim Collectionin kahvilasta. Tätä ihmisen kokoista taidemuseota suosittelen lämpimästi! Kahvilassa tilasimme jaettavaksi pikkuisen annoksen kikhernekroketteja kukkakaalipyreellä. Koristeena oli sahramia – tämä käyttötapa on vähän hupsu, koska se ei tuo makua mutta kait jonkinlaista aatelisuuden tuntua. Annos oli oikein kiva, etenkin kun olimme aika väsyneitä sateisen kävelyn ja museoreissun jäljiltä.

*

Tutun suosittelema kosher-ravintola Gam Gam, joka kotisivuillaan mainitsee erityisesti vegaaniset vaihtoehdot, oli sen sijaan matkan harvoja isoja ruokapettymyksiä. Kenties saavuimme paikalle vähän huonoon aikaan lounaan ja illallisen välissä. Yleensähän italiassa ravintolat viettävät siestaa, mutta koska Gam Gam on auki koko päivän, olettaisi myös keittiön ja palvelun toimivan samassa aikataulussa. Kun kysyin vegaanisia vaihtoehtoja, tarjoilija vaikutti jopa hämmentyneeltä ja tarjosi alkuun vaihtoehtojen joukkoon kana-annosta! Hän ei myöskään hoksannut listalta löytyvää pasta-annosta. Lopulta päädyin ottamaan vihanneskeiton, koska ne ovat yleensä Italiassa hyviä (silloin kun siis ollaan alueella, jossa pohjana ei ole lihaliemi, eli pitää muistaa tarkistaa). No, kovin hyvä keitto ei ollut. Ei se ollut pahaa, mutta ei siinä kovasti makuakaan ollut. Aineksissa oli perunaa, porkkanaa, selleriä ja kesäkurpitsaa, mutta makua oli tullut lähinnä keitetystä kesäkurpitsasta. Vaimon herkkusienipastan sienet tulivat purkista. Omituisinta reissussa kuitenkin oli, että meille ei tarjottu mahdollisuutta tilata ravintolan kiitettyjä ja monipuolisia kasvis-antipastoja! Oletimme tietysti, että niitä ei jostain syystä ollut, mutta vessareissulla huomasin tiskin takana hurjan monipuolisen valikoiman valmiina. Ehkä niitä sitten säästeltiin iltaa varten, mutta en ymmärrä, miksi.

*

Asuntomme läheltä Cannareggiosta kanavan varrelta löytyi kaksi ravintolaa, joiden listalla mainittiin näkyvästi vegaanisia ruokia. Toinen taisi olla Ogio, mutta valitsimme ”ekoravintolaksi” (ja jazzkubiksi) itseään kutsuvan Laguna il Libren, jonka listalta löytyi erillinen vegaaninen menukin. Päädyin kuitenkin valitsemaan yksittäisten annosten joukosta. Aloitin caserecce-pastalla artisokkapyreen kanssa. Tämä oli cucina poveraa parhaimmillaan, juuri sellaista yksinkertaisuutta, jossa raaka-aineet päästetään rohkeasti esille. Kokemuksesta tuli vahvasti mieleen taannoinen illallinen Helsingin Osteria dei Gustissa.

Pääruoaksi olin tilannut peltonätkelmästä (cicerchia) tehdyn tortinon. Peltonätkelmäähän ei Suomessa ruoaksi käytetä sisältämiensä myrkkyjen takia, mutta joillain Italian alueilla sen syöminen on ihan yleistä. (Myrkkypitoisuutta voi vähentää ruoanlaitossa.) Tortino-nimen perusteella olin odottanut jonkinlaista suolaista kakkusta tai frittatan tapaista, mutta enemmänkin sain kaksi ison falafelin kaltaista. Tämä oli lievä pettymys, mutta oli hauska tutustua peltonätkemän makuun, jota tuki hyvä tomaattikastike. Lisäkesalaatti oli oivallinen, ja siinä yhdistyi lievä suolaisuus ja oivallisen hieman ketsuppia muistuttavan salaattikastikkeen makeus. Pasta kuitenkin oli illan huippukokemus. Jälkiruoan sijaan nautin lasillisen ihanaa Braulio-amaroa, johon tutustuin ja ihastuin tällä reissulla.

*

Monissa paikoissa saattaa törmätä väitteeseen, että Venetsiasta ei juuri vegaanista ruokaa löydy, mutta tämä ei ainakaan enää pidä paikkansa. Etukäteen tutkimalla vaihtoehtoja on lopulta aika lailla, ja satunnaisestikin voi osua kiinnostavien vegaaniruokien äärelle, kuten meille kävi (emme olleet löytäneet Laguna il Libreä etukäteen). Toki tuuheimmalla turistialueella vegaanivaihtoehto tahtoo olla Beyond Meat -burgeria, mutta ei siellä syöminen muutenkaan ole maailman paras idea.

Vielä on mainittava Despar Teatro Italia -ruokakauppa! Sieltä nimittäin löytyi paitsi yksi parhaimmista vegaanisista mozzarelloista ikinä, Verys-merkkinen (vain Bistro Vilja on mennyt ohi), myös erinomaiset eväät pitkälle junamatkalle kohti Baria. Ostin tummasta leivästä tehdyt tramezzinot eli kolmioleivät tofu- ja seitantäytteillä sekä rasiallisen paistettua cime di rapaa, yhtä ehdottomista suosikkivihanneksistani. Niitä tarvittaisiin melkein kahdeksan tunnin junamatkalla kohti Apuliaa ja Barin vanhan kaupungin valkoisia katuja.

No map

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset