16.4.2024
Kävin heinäkuussa 2022 Turun Kauppahallissa Basta! -ravintolassa syömässä vaimoni kanssa aivan ihanan pasta-annoksen: varmasti paras pesto spaghetilla, jonka olen koskaan ravintolassa syönyt. Teen hurjat määrät pestoa oman puutarhan valkosipulilla ja basilikalla joka vuosi, joten kriteerit ovat tiukat. Tämä oli kuitenkin hämmästyttävän hyvää, ja spaghetti oli laadukasta. Vannoin palaavani ravintolaan mitä pikimmiten. Harmillisesti en kuitenkaan viime vuoden kirjamessujen aikaan kerennyt, ja myös vaimon kanssa suunniteltu kesäinen Turun reissu jäi viime vuonna pitämättä.
Nyt olin käymässä Turussa ihan yksikseni vapaapäivää viettäen. Halusin käydä tuttujen taidenäyttelyssä ja tavata vanhoja ystäviäni. Lounaaksi päätin palata Bastaan. Onneksi toinen ystäväni kertoi, että ravintola ei enää toimikaan Kauppahallissa, vaan se on yhdistynyt samaan ravintolatilaan Pizzeria 450°:n ja Gelateria Nuvolen kanssa (pizzeria ilmeisesti toimii edelleen myös Kauppahallissa). Nuvolen gelatoihin ihastuin ensimmäistä kertaa syksyllä 2021, ja vaimon kanssa kävimme sielläkin mainitulla heinäkuun 2022 reissulla. Suuntasin siis Hansaan, kadun toiselle puolelle.
Lounasvaihtoehtojen joukossa oli penne all’arrabbiata, ja se olisi valmiiksi vegaaninen, kunhan parmesaani jätettäisiin pois. (Ravintolan pastoista penne ja spaghetti tehdään kananmunattomana.) Ruokajuomaksi valitsin pienen lasillisen primitivoa, oivallista sellaista.
Jos pieni nostalgisuus sallitaan, niin minulla on juuri tästä klassikkoannoksesta monia kauniita muistoja. Söin sen ensimmäisen kerran Roomassa, Quartiere IV Salariossa, illastaessani vaimoni, armaan anoppini ja sittemmin edesmenneen rakkaan appiukkoni kanssa. Myöhemmin kävi ilmi, että kaikista kaupungin ravintoloista tämä oli myöskin jo menehtyneen yhdysvaltalaisen mentorini ja hänen vaimonsa lempiravintola vuosikausien takaa! Toinen ihana arrabbiata-muisto on Trasteveresta vaimoni, pikkuveljeni ja tämän vaimon kanssa vietetyltä lounaalta pienestä mutkattomasta ravintolasta, jonka olimme löytäneet häämatkallamme. Ja viime vuoden interrail-matkalla sain elämäni parhaan penne all’arrabbiatan Roomassa tutussa ravintolassa.
Ei tämä annos tietenkään noiden muistojen tasolle noussut, mutta erinomainen se silti oli. Kastikkeessa oli kunnolla tulisuutta, ja talon omassa pastassa oli hyvä al dente ja samalla tuoreen pastan sitko, jollaista Suomessa saa ani harvoin. Olin todella, todella tyytyväinen. Jos kulunutta sanaa haluaa käyttää, oli tämä erittäin ”autenttista” italialaista ruokaa.
Jos illallispastaksi valitsen tässä kaupungissa ehdottomasti Nomadin, lounaalla suuntaan jatkossa nauttimaan pastaa tänne, etenkin kun vegaanisten tai vegaanisena saatavien (merkintä listassa asteriskilla) pastojen lounasvalikoima vaihtelee kivasti aglio, olio e peperoncinosta vaikkapa avokado- tai pestopastaan. Iltalistallakin vegaanisena on saatavilla neljä pastaa, ja pizzoja löytyy valmiiksi vegaanisen marinaran lisäksi kolme muuta.
Jälkiruoaksi valitsin gelaterian puolelta pienen kipollisen supertummaa suklaata ja limoncelloa. Aivan järjettömän hyvää! Nuvolen antimet ovat edelleen parhaiden Italian kokemusteni tasolla.
Pizzeria 450° & Basta! & Gelateria Nuvole
Eerikinkatu 15
Turku
ma–to 11–21
pe 11–22
la 12–22
su 12–18
Kotisivut: Pizzeria 450° & Basta! & Gelateria Nuvole
Facebookissa: Pizzeria 450° & Basta! & Gelateria Nuvole