Ihastuimme viime reissulla Müncheniin niin kovasti, että tällä kertaa halusimme viettää siellä hieman pidemmän tovin. Ruokaonni oli tälläkin kertaa loistava, ja niin hyvä ruokakaupunki München on, että joskus vielä haluaisin palata.
Perjantai 20.3.: Best. Burger. Ever.
Saavuimme kaupunkiin pitkän junamatkan jälkeen aivan uupuneina ja sudennälkäisinä. Kirjoittauduimme hotelliimme ja suuntasimme kohti noin vartin kävelymatkan päässä olevaa Maxvorstadtin vegaanista SIGGIS-hampurilaisravintolaa. Tästä sukeutui niin mahtava kokemus, että kävimme samassa paikassa ”välipalalla” pari päivää myöhemminkin, pitkän ”englantilaisen puutarhan” kävelyn jälkeen.
Paikka on käsittämätön: listalla on kuusi vegaanista purilaista sekä yhdestä tuplapurilaisversio – lisäksi kaikkiin purilaisiin voi ostaa lisukkeita kuten ”pekonia”, sipulirenkaita, uppopaistettua ”camembertia” ja röstiperunaa – niin ja tietysti lisäpihvin. Myös ranskalaisia kaikenlaisilla lisukkeilla kuten ”pekonilla” on saatavilla. Minun epäilemätön valintani oli Nasty Triple Smash, jossa on tietenkin kolme pihviä ja sen lisäksi kaksi juustoviipaletta, pari sipulirengasta, talon kastiketta, suolakurkkua, sipulia ja tomaattia. Tilasinpa vielä mukaan vegaanista pekonia, joka osoittautui samantyyliseksi kuin aikanaan Vegekaupassa myynnissä ollut, ehdoton suosikkini. Otin purilaisen ateriana, eli kylkeen tuli venemuotoisia ranskiksia ja oivallinen kalja. Vaimon juustopurilaisateriassa oli paria talon kastiketta dippinä, erinomaisia sellaisia, minulla oli ketsuppia ja tujua sinappia.
Ja olihan tämä saletisti elämäni paras purilainen. Ihan kaikki toimi. Kyselin burgerilta mielessäni, missä se oli ollut kaikki nämä elämäni vuodet. Jäisin kaipaamaan tätä. Siksi oli pakko palata, ja pari päivää myöhemmin valitsin ”camembert” and smashin. Ja herra jumala millainen se oli! En yhtään tiedä, mitä vegaanista juustoa uppopaistetun kiekon sisällä oli, mutta koskaan missään en niin oivallista sulanutta juustoa ole saanut. Jäi siis vieläkin isompi ikävä.
Kokeilin myös ”jäätelöpurilaista” eli leipägrillissä paistettua hampurilaissämpylää, jonka välissä oli karamellikastiketta ja jäätelöä. Ihan hyvää se oli muttei vain minun juttuni.
Lauantai 21.3.: Aamiaista, ”lihakaupassa” ja oluttuvassa
Viime reissulla missasimme kehutun Max Pettin, joten nyt sinne oli päästävä. Ravintolassa saisi aamiaista, lounasta ja illallista, ja näistä aamiainen kiinnosti eniten, etenkin kun päätimme jättää hotellivarauksestamme aamiaiset pois. Tilasimme kumpikin Classic-version aamiaisesta. Siihen kuului tuoretta leipää ja vegaanista voita, monipuolinen salaatti, lätty ja vaahterasiirappia, hauskaa vegaanista pekonia sekä ehkä paras tofukokkeli koskaan. Sen sekaan oli paistettu myös pinaattia. Tilasimme kylkeen myös mysliä ja soijajugurttia, joka oli juuri sellaista tarpeeksi hapanta, jollaisesta pidämme. Hintavahan tämä lounaskokonaisuus oli, mutta se toisaalta oli brunssin tai viikonloppulounaan veroinen. Aterian voimin jaksoimme kiertää valtavaa Deutsches Museumia.
Palatessamme museolta ja vanhan kaupungin ihmishulinasta pysähdyimme välipapalle Die Vegane Fleischereihin, eli vegaaniseen ”liha- ja juustokauppaan”. Vitriinien valikoima oli valtava: erilaisia pakattuja tuotteita juustoista makkaroihin tempehistä pateeseen oli viitisenkymmentä, ja palvelutiskillä vielä reilusti lisää. Ostimme mukaamme erinomaisen pippurisen juuston evääksi tulevalle puistoreissulle. Mutta ennen kaikkea istuimme katuterassin pöydän ääreen nauttimaan voileivistämme: ”pastramin” kanssa tarjottiin sämpylä, yrttistä kastiketta ja kasviksia. ”roast beef” taas tarjottiin leipägrillissä paahdetun leivän ja oivallisen juuston kanssa. Pastrami muistutti Zürichissä saamaani. Joka tapauksessa humisimme onnesta leipiemme äärellä.
Tämä oli täysin käsittämätön mesta, joka tuntui ilkikuriselta silmäniskulta kaikille, jotka inttävät ”miksi ihmeessä pitäisi olla” sitä ja tätä. Koska miksi ei, ja onko se joltakulta pois? Kyllä maailmaan monenlaista ruokaa mahtuu, fave e cicoriasta tällaiseen.
Illalla palasimme baijerilaiseen vegaaniseen ravintolaan bodhi, johon rakastuimme viime reissulla. Tupa oli taas täynnä kaikenikäistä ja -näköistä väkeä, ja henkilökunta oli yhtä ihanan ystävällistä kuin ennenkin. Tämä on elämäni suurimpia ravintolarakkauksia. Alkuun otimme drinkit: oma whisky sourini oli ihan ok (vaikkei Tampereen edesmenneen Cask Roomin luomuksen veroinen), mutta voittaja oli vaimon kurkkumartini. Drinkkien kanssa söimme paikan ”juustonugetteja” ja ”kanansiipiä”. Nugetteja olimmekin syöneet viimeksi. ”Kana” oli erinomaista ja toi mieleen Tofurkyn, jota aikanaan sai Suomestakin.
Vaimo tilasi talon schnitzel-annoksen, joka oli selvästi vielä parempi kuin minun annokseni viime kerralla, sillä soijaleikkeessä oli enemmän mehevyyttä ja täydellinen rapea kuorrutus. Ei näin hyvää saa missään muualla, vaikka Helsingissä Santpauli onkin erittäin hyvä Minä söin talon erikoisen, ”pfanderlin” eli murokuorrutettua soijaleikettä perunaknöödelin, haudutetun punakaalin ja tumman olutkastikkeen kanssa. Donnerwetter miten hyvääääää! Lisää tällaisia sooseja maailmaan. Oluen, kaalin, perunan ja leikkeen maut osuivat prikulleen yksiin.
Melko tuhdisti olimme syöneet, mutta jälkkäriä oli saatava. Vaimon creme brulee oli ihan hyvä muttei aivan Tampereen Bistro Viljan tasoinen. Minä söin bourbonilla maustetun bavarois’n eli ”baijerilaisen kerman”, jonka keveästä ilmavuudesta pidin kovasti.
Sunnuntai 22.3.: Itäiseen Aasiaan
Toisen aamiaisen söimme aseman lähellä olevassa tosi kivassa vegaanisessa kahvilassa A Little Lost. Se oli niin kiva, että jätimme kolmannen testilistalla olleen kahvilan väliin ja kävimme siellä myös kolmantena Münchenin aamuna. Paikassa oli todella mukava tunnelma: DIY-estetiikkaa, vähän aktivistista henkeä mutta ei kuitenkaan niin, että asiaa heitettäisiin kävijän kasvoille. Jälleen olimme vegaanisessa paikassa, joka oli tupaten täynnä. Tilasimme kummallekin leivät: avokado ja hummus, talon mysliä soijamaidolla sekä croissantin. Kaikki oli hyvää, eikä haitannut, että myslin kanssa ei ollut jugurttia. Paikka oli myös ilahduttavan edullinen.
Illallisravintola oli vegaaninen vietnamilainen ravintola Soy Vegan Kitchen. Kuten bodhi, tämä ravintolatila on valtavan kokoinen, ja tälläkin oli hurjasti kaikenoloista väkeä illastamassa. Tilasimme alkuun kevätkääryleitä, papaijasalaattia, tofua talon soosilla ja maustettuja kurkkuja. Kevätkääryleissä maistui ihanasti huhtasieni, papaijasalaatti oli raikasta, tofuun oli saatu uskomattoman täyteläinen maku ja koostumus, ja kurkutkin olivat mainioita vaikkeivät lempikiinalaistemme vastaavanlaisten annosten tasolla.
Pääruoiksi olimme tilanneet ”kanacurryn” soijaleikkeillä ja vegaanista ”ankkaa”. Alkuruokien perusteella olisi kyllä pitänyt selvästi tilata tofu- ja sieniannoksia, eli tässä kävi pieni tilausmoka – muutenkin olimme jo syöneet kosolti ”lihaisia” juttuja, joten vaihtelu olisi ollut paikallaan. Mutta vaikka soijaleikkeet olivat mitäänsanomattomia, curry oli todella hyvää. Ankka-annoksen pääproteiini osoittautui alkuepäilyksen jälkeen oikeastaan aika kiinnostavaksi, ja annoksen kasvikset hapanimelässä kastikkeessa olivat loistavia. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun olen saanut oikeasti hyvää hapanimelää kastiketta, joka on nimensä veroista. Helsingin Thai Vegan Kitchenissä osataan soijaleikkeiden ja muiden käsittely selvästi paremmin, mutta muuten mauiltaan Soy Vegan Kitchenin keittiö oli yhtä kovalla tasolla.
Lopuksi joimme vielä ihanat vietnamilaiset kahvit ja tössöttelimme hotellille hukkumaan. Seuraavana päivänä juna veisi meidät Hampuriin.
No map