Noodle Master

"Entä nuudelit sitten? Olkoon analyyttinen lausuntoni: 'Waaaaaaah!' Ihan tajuttoman hyvää."

31.8.2022

Olin käynyt Noodle Masterissa ensimmäisen ja edellisen kerran suunnilleen vuosi sitten, kun ravintola toimi vielä aiemmassa osoitteessaan Etu-Töölössä. Kuten arviossa totesin, lukuisten helsinkiläisten nuudeliravintoloiden testaaminen oli minulla tuskin alussa, ja on edelleen – tuon arvion jälkeen olen kerennyt vasta erinomaiseen Big Bowl Noodleen (Tosin yhden oivan dandan-nuudeliannoksen kerkesin tässä välissä syödä myös Mei Linissä.) Nuudelirintamalla on muuten myös vegaaninen tulokas, Thai Vegan Kitchenin porukoiden pystyttämä Peace Kitchen, eli testattavaa riittää.

Olin sopinut treffit rakkaan ystäväni, kiinalaisen ruoan tuntijan ja Hyvän kurkun luottoruokakumppanin kanssa, koska halusin tällä kertaa päästä testaamaan myös laajaa alkuruoka- tai lisukeruokalistaa. Tilasimme oluet ja teimme nopeita päätöksiä: marinoitua retiisiä, ”tofunahkaa” chiliöljyssä, puunkorvasieniä sekä mausteisia kurkkuja. Tämän lisäksi listalta olisi löytynyt paistettua perunaa ja merileväsilppua. Ensi kertaan. Vegaanisia mykyannoksia en listalla nähnyt: muistaakseni aiemmin niitä oli. Nuudelien kohdalla puntaroin pitkään, pysyisinkö tutussa erinomaisessa dandanissa vai kokeilisinko muuta – soijapaputahnalla tai kevätsipuliöljyllä. Mutta koska ystäväni aikoi tilata dandaneita, en halunnut ottaa ruokakateellisuuden riskiä. Mutta täytyy käydä testaamassa muitakin! Nyt kuitenkin valitsin tofun sijasta annokseen ystäväni esimerkkiä seuraten sienet.

Alkuruoat saapuivat pöytään mukavaan tahtiin, ja kaikki oli herkullista. Retiisit olivat jännä tuttavuus: makeita, hieman tahmeita, mutta kuitenkin tarpeeksi raikkaita ja happoisia, että ne eivät tuntuneet jälkiruoalta. Maku antoi hienosti tasapainoa läpi aterian öljyisille nuudeleille. Suosittelen tätä siis ehdottomasti dandanien kumppaniksi! Kurkkuannos oli niin ikään jotain ihan uutta: se ei ollutkaan tuttuja valkosipulisia kurkkuja, joista on kuulemma tullut jonkin sortin somehitti, vaan kurkut oli vuorattu vahvalla fermentoidulla soijapapukastikkeella. Se muistutti itse asiassa tosi paljon vegaanista XO-kastiketta, jota olen aikanaan saanut Paisanossa, mutta oli vielä huomattavasti parempaa. Tämäkin oli erinomainen raikastaja aterialla ja toi myös tymäkkää umamia.

Puunkorvasienistä olen aina pitänyt, ja tämä salaattimainen annos oli erinomainen eksemplaari. Sienen makua täydensivät paprikan palaset ja hentoinen kastike. ”Tofunahka” oli oivallista, mutta kun olin juuri syönyt sitä aivan täydellisenä Dong Bei Hussa, vertailukohta oli tosi kova. Tosin siellä käytetään rakenteeltaan hyvin erilaista tofunahkaa: tämä oli samanlaista kuin Big Bowl Noodlen annoksessa. Ystäväni kuitenkin kertoi saaneensa täällä toisenlaisiakin laatuja. Mutta siis: kaiken kaikkiaan oivallinen kattaus jo tässä vaiheessa!

Entä nuudelit sitten? Olkoon analyyttinen lausuntoni: ”Waaaaaaah!” Ihan tajuttoman hyvää. Olimme valinneet kumpikin hyvin tulisen version, ja tulista se oli, mutta ei mitenkään ylitsekäymättömän. Polte kertautui sopivasti läpi aterian, ja vasta ihan lopussa, lusikoidessani kastikkeen loppuja, aloin puhallella ihan kunnolla. Pähkinäinen ja öljyinen kastike oli kerrassaan herkullista, ja maut imeytyivät hiljalleen nuudeleihin. Sienet olivat myös erinomainen valinta, ja annos oli vielä huomattavasti parempi näin kuin huokoisen tofun kanssa. Herkkusienten maku oli täyteläinen.

Siirryimme ystäväni kanssa läheiseen baariin odottamaan illan kekkereitä ja nautimme sekä täysistä vatsoista että ruoan tuomasta onnen huminasta. Tänne palaan pian.

Noodle Master
Eerikinkatu 20
Helsinki

ma–pe 11–21
la–su 12–21

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

, ,