18.10.2024
Olen arvioinut Helsingissä toimivan vegaanisen fine dining -ravintola Magun kolme kertaa: heinäkuussa 2020, kesäkuussa 2023 ja lokakuussa 2023. Ennen Korkeavuorenkatua Magu toimi vähän aikaa Sturenkadulla, ja marraskuussa 2019 ehdin arvioida sen blogissa. Kaikkiaan tämä oli viides visiittini nykyisessä Magussa, sillä ennen ensimmäistä arviota ehdin käväistä siellä risotolla. Silloin ravintola tarjosi myös yksittäisiä annoksia, mutta vaiheittain se on siirtynyt tarjoamaan vain menukokonaisuuksia – tätä nykyä 9 tai 11 ruokalajin laajuisia. Tätä kirjoittaessani on myös mainittava, että Magu on fine dining -ravintoloiden kentällä poikkeuksellisen edullinen, ja tietysti ainut täysin vegaaninen ravintola.
Vaimolleni tämä oli ensimmäinen Magu-illallinen, mutta muuten seurana olivat kaksi samaa armasta ystävää kuin suunnilleen vuotta aiemmin edellisessä arviossa. Seuraavaksi pitää taas muistaa vaihtelun vuoksi kokeilla keväistä tai kesäistä menua, kun takana on kaksi syyskokemusta.
Heti kättelyssä haluan kiittää illan juomanlaskijaa. Tilasimme kaikki 11 ruokalajin menut ja niihin neljän kaadon viiniparituksen. Kaikki viinit olivat oivallisia, ja kun viinuri kuuli meidän pitävän erikoisemmista viinielämyksistä, hän ohjasi valikoimaa siihen suuntaan – ja maistattipa hän meillä hieman sellaisiakin, jotka olivat hänen omaan makuunsa ”too funky”. Pidimme niistäkin todella paljon, mutta ruokien suhteen hänen valintansa olivat täysosumia. Viinipaketin hintakin oli vähintäänkin kohtuullinen, sillä kaadot eivät olleet pieniä.
Ensimmäiset kolme annosta olivat ikään kuin pientä naposteltavaa, ruokahalun herättelyä. Sienivaahto tarjottiin pienessä kipossa pikkelöidyn kyssäkaalin kera, ja yhdistelmä toimi. Uppopaistetussa wontonissa sisällä oleva sieni oli hyvin vähäisessä roolissa, eli rapsakka wonton oli melkein kuin ontto pompannappi herkullisen pyreen kaapimiseen. Omenacurry-vaahtokarkki jakoi seuruettamme: osa rakasti, osa ei tykännyt laisinkaan. Itse pidin siitä, vaikkei se aterian huippukohtiin kuulunutkaan. Päällä ollut omena oli laitettu erittäin hyvin.
Neljä seuraavaa tarjottiin kahdella eri lautasella, ja etenimme tarjoilijan ehdottamassa järjestyksessä. Kurpitsavohveli kuivatulla tomaatilla ja merileväkaviaarilla oli oikein hyvä. Munakoisoannoksessa oli tahinikastiketta ja kreemiä fermentoidusta mantelista, kummatkin hyviä, mutta munakoison oma maku ei tullut kunnolla esiin. Itse munakoiso olisi makuuni kaivannut enemmän suolaa sen ominaispiirteiden esiintuomiseksi.
Toisessa kaksikossa rapeaksi uppopaistettu sieni tomaattikermalla oli minulle illan ehdottomia suosikkeja. Koko seurue ihastui myös seuraavaan, sieniparfaitiin pellavakekseillä. Jäädykkeeseen oli tiivistetty tuhti metsäinen umamisuus, kyljessä oleva kypsennetty sieni oli oivaa, ja sinapinsiemenet toivat nostetta. Ainoa pieni miinus oli, että pellavakeksejä olisi pitänyt olla kolme tai neljä. Nyt loppuosa jäädykkeestä tuli syötyä yksinään, ja se kaipasi rapsakkaa kumppania. Maut kuitenkin olivat uskomattomat.
Tämän listan risotosta pidin kovasti. Se oli hyvin samanlainen kuin vuodentakainen annos, joskin nyt päällä oli kantarellien sijaan suppilovahveroita, jotka olikin valmistettu äimistyttävän herkullisiksi. Muut ainesosat olivat samanlaisia: pinjansiemenet, yrttiöljy, vegaaninen feta. Viimeksi mainittu hieman jakoi mielipiteitä pöydässä. Minua se ei häirinnyt, mutta annos olisi kyllä pärjännyt mainiosti ilmankin tai jollain toisella happamansuolaisella elementillä, sillä kieltämättä hyvissäkin vegaanisissa fetoissa tahtoo tulla läpi lievä teollinen tunkkaisuus.
Rakastin viime visiitin härkäpapumureketta, ja tykästyin tämän menuun sienimurekkeeseen vieläkin enemmän. Kaiken kaikkiaan murekkeita kaipaan ravintoloiden vegaaniseen tarjontaan enemmän! Murekkeessa oli pehmeyttä ja purutuntumaa yhtaikaa, ja päällä oleva kermainen sienisalaatti (tai muhennos) täydensi sekä makua että koostumusta. Punaviinikastike oli oivallista ja kurpitsapyreen resepti kiinnostaisi. Meillä on taas parisenkymmentä omaa kurpitsaa syksyksi ja talveksi, ja tähän oli saatu kurpitsapyreen tyypillisen makeuden sijaan suolaisempi klangi. Mahtava annos, kaiken kaikkiaan.
Jälkkäreitä oli kaksi, ja vaikka pidinkin mauista, ne eivät olleet ihan tasapainossa keskenään ja muun menun kanssa. Kumpikin oli hyvin makea: toiseen olisi kaivattu selvästi happoisempaa yläpäätä makeuden leikkaajaksi ja suun raikastajaksi. Makeus tietysti kuului New York -tyyliseen juustokakkuun, ja se oli lajinsa oiva edustaja, mutta annoskoko oli turhan suuri näin laajan menun päätteeksi. Tuon kokoisen viipaleen söisin mieluusti kahvilareissulla kahvin ja konjakin kyljessä, mutta nyt sai vähän urakoida. Viimekertaisen menun baskilainen juustokakku sai myös kumppanikseen päärynän, jossa oli jäljellä happamuutta. Kermavaahdon Earl Grey -aromi jäi minulta ainakin aistimatta, mutta en sitä kaivannutkaan.
Kurpitsa-vaahterasiirappijäätelö olisi voinut olla se raikkaampi kumppani, mutta tämä oli tosiaan kakkosjälkkärinä makeaa makean päälle. Tampereen Kajo on erikoistunut juuri raikastaviin ja yllättäviin jäätelöihin, ja jotain sellaista olisi tarvittu tähän kohtaan. Mutta vaikka menun loppu kompasteli hieman, oli kokonaisuus jälleen juomineen mainio
Magu
Korkeavuorenkatu 27
Helsinki
ma–ti suljettu
ke–la 16–22
su suljettu