Kaikki suosittelut
Myöhä Cafe & Bar
”Makkara oli ihan mahtavaa. Siinä oli kivasti tulisuutta, ja suutuntuma oli parhaimmasta päästä.”
Zucchini
”Porkkana-kaalipaistikas toi mieleen monet oman keittiön ruuat ysärillä tai edesmenneen äitini kasviskokkailut.”
Café Metsonkulma
”Sitruunan maku oli oivallisen vahva. Kakun koostumus oli mehevä eikä liian pehmeä: siinä oli myös pinnan paahteisuutta ja rouheisuutta.”
Polku jota kuljemme
”Suosikkejani olivat ehdottomasti vahvan aromikkaat sienet ja kurpitsa, jonka makua äimistelin joka palasen jälkeen. Hyviä olivat kaikki, ja juomana tee sekä pieni lasi sakea olivat oivallisia.”
Social Burgerjoint Tampere
”Ihastuin tähän purilaiseen oikein kunnolla! Papuinen maanläheinen maku tuli esiin, mutta toisin kuin monissa papupihveissä, näissä oli myös sopivaa sitkaisuutta.”
Fazer Café Kamppi
”Leivoksessa oli kaunis mustikkainen kiille, jonka sisältä löytyi mukavan vahvasti kardemummaista kreemiä.”
Star and Moonlight
”Daal Tarka oli oivallista. Mausteisella öljyllä tuotu viimeistely suorastaan humisi suussa ja palkokasveissa oli juuri sopivasti purutuntumaa jäljellä.”
Ateneum Bistro
”Soijapyörykät olivat klassista rakastamaani tyyliä, johon rakastuin 90-luvulla. Olen teksturoidun soijan vankkumaton ystävä, ja juuri pyöryköissä se on parhaimmillaan.”
Pobrecito
”Olihan tämä suorastaan erinomainen annos! Munakoiso oli kypsennetty täydellisesti, ja soija-mantelikuorrutuksessa makeus, suolaisuus ja happamuus oli hyvässä tasapainossa.”
Daily Dose
”Annos oli tyystin täydellinen. Tomaatti oli saanut ihmeellisen koostumuksen, ja siinä oli juuri sellaista monitahoista umamia, joka puttanescaan kuuluu.”
Nolla
”Tuhdissa sieniliemessä tarjottiin gnoccheja ja sieniä eri tavoin valmistettuna, mukaan lukien fritattua siiliorakasta, jota en ollut ehkä koskaan ennen syönyt.”

