27.1.2023
Tämä ravintola on avattu jo vuonna 2014, mutta törmäsin siihen varmaan vasta pari vuotta sitten lukiessani netissä ihmisten kokemuksia fine diningistä tai muuten ”hienommista” illallisista. Ragua oli kiitellyt useampi ihminen. Erityisesti panin merkille sen, että ravintola kertoo panostavansa italialaiseen keittiöön, skandinaavisella otteella tosin. Sen verran italialaisen keittiön rakastaja olen, että tämä nosti ravintolan to eat -listan prioriteetissa korkealle.
Tarjolla on vegaanisena kokin yllätysmenu 3–5 ruokalajilla. Ylipäätään tämä ”menu ludari” on ravintolan pääkonsepti, vaikka heillä on myös liha- ja kalapainotteinen vakimenu. Eivätkä hinnatkaan päätä huimaa verrattuna etenkään nykytilanteeseen, kun fine diningin hinnat ovat oikeastaan kaikkialla ampuneet taivaisiin. (Tuossa lajityypissä nousu on ollut suhteessa niin paljon suurempaa kuin muualla näinä kieltämättä alan vaikeina aikoina, että olen käynyt ja käynkin varmasti jatkossa syömässä sellaista paljon paljon harvemmin.) Varasimme illallisen kahden rakkaan ystävän ja kollegan kanssa Educa-messuviikonlopun perjantaille, ja varatessa ilmoitin syöväni vegaanisen menun. Mukavaa oli, että ruokalajien määrää ei tarvinnut päättää etukäteen, joten voisin sopeutua kanssaillastajieni toiveisiin.
Vielä joitain vuosia sitten hyvää italialaista ei tahtonut saada mistään, etenkään vegaanisena, mutta nyt tilanne on parantunut radikaalisti. Helsingissä Daily Dose ja Osteria dei Gusti kuuluvat elämäni ehdottomiin suosikkiravintoloihin, Turun Nomad ja Basta samaten. Tampereella Raina tarjoaa kunnon pastaa, tosin ei ihan perinteisellä otteella, ja Bistro Viljan italialaiset ruokalajit ovat olleet mahtavia. Kovat vertailukohdat Ragulle siis olisivat. Valitettavasti se ei pärjännyt niille alkuunkaan – eikä ilta ylipäätään ollut onnistunut.
Juomaksi päädyimme tilaamaan yhteisen pullon ligurialaista vermentinoa, joka on lempirypäleitäni. Tämä oli aivan erinomaista, varmaan paras Suomessa maistamani vermentino. Viinilista oli muutenkin tosi kiinnostava.
Alkuun pöytään tuotiin leipälautanen ja minulle oma vegaaninen, hieman riisuttu versio. Etenkin tumma tahmaspintainen limppu oli oivallista, ja focacciassakin oli onnistunut suolainen rapea pinta, mutta rakenteeltaan se ei pärjännyt Osteria dei Gustin tai Bistro Viljan focaccialle. Levitteinä oli omenakompottia, punajuurihummusta ja oliiviöljy-balsamicosekoitusta. Itse en oikein enää jaksa öljyn ja etikan sekoittamista, koska se tahtoo viedä kummankin parhaat puolet. En pysty arvioimaan siksi öljyn laatua.
Ensimmäisessä annoksessa oli maa-artisokkaa pyreenä ja uunissa paahdettuna sekä pähkinäkreemiä, pieniä etikkasieniä ja jonkinlaista puffattua viljaa varmaankin. Jokin pikkelöity kasvis löytyi myös joukosta. Täytyy sanoa, etten pitänyt tästä annoksesta yhtään. Vaikka happamuutta oli mukana, vallitseva maku oli makea, kummassakin pyreessä/kreemissä. Suutuntuma oli myös hallitsevan mössöinen, kun oikeastaan vain puffattua viljaa lukuun ottamatta kaikki ainesosat olivat pehmeitä.
Toinen annos oli kukkakaalisoppa. Se kaadettiin syvälle lautaselle pikkelöityjen kukkakaalien ympärille. Sopan maku oli selvästi parempi kuin edellisen annoksen, joskin taas sen kumppanina oli toinen pehmeä elementti, jonkinlainen kreemi lautasen pohjalla. Pikkelöity kukkakaali antoi vastapainoa. Mutta oli tämä annos aivan liian samaa makumaailmaa kuin ensimmäinen.
Kolmas annos oli juuriselleristä tehty schnitzel. Monet ovat mutkuttaneet jossain vaiheessa trendikkäästä juuriselleristä pääruoan keskipisteenä, mutta minulla on siitä hyviä kokemuksia. Grönissä sain aikanaan uskomattoman ”baccalan” selleristä, huhhuh sentään. Ja itsekin olemme paahtaneet sitä uunissa ”leikkeleeksi”. Itse schnitzel olikin aika onnistunut: sisus oli täyteläinen ja pinta hyvin paneroitu. Mutta: kumppanina oli jälleen juurespyreetä, tällä kertaa porkkanaa, ja toista kreemiä. Lisukkeena oleviin broccolineihin ei ollut saatu yhtään makua. Pettymys siis tämäkin. Porkkanaraaste lisukkeena vähän nauratti, tai ”porkkanakiehkurat”, kuten niitä kuvattiin.
Jälkkärin yuzu-parfait (tai jäätelöä se enemmän muistutti) oli hyvä raikastus kaiken tämän kovin samanlaisen makumaailman jälkeen, ja suklaa oli sille ihan hauska vastapaino. Mutta en minä tästäkään annoksesta varsinaisesti ”kotiin kirjoittaisi”, kuten jenkit sanoisivat.
Koska aterian alku oli vähän tungoksen takia viivästynyt, meille tuotiin talon limoncelloa, ja se oli erinomaista! Kerrankin se oli tehty tarpeeksi kirpeäksi eikä sellaiseksi sokeriliemeksi jota täällä useimmiten saa. Palvelu oli myös tosi ystävällistä ja mukavaa, vaikka henkilökunta olikin helisemässä melkoisessa väenpaljoudessa. Kovin suosittu tämä paikka on.
En tykkää kirjoittaa negatiivisia arvioita, mutta tästä ei juuri ollut positiivista sanottavaa erinomaisia juomia lukuun ottamatta. Talon menun syönyt ystäväni kyllä kehui kokemustaan, eli huonot puolet olivat nimenomaan vegaanisissa annoksissa (kala-kasvismenun syönyt ystäväni ei kyllä hänkään kokemuksestaan perustanut). Italialaisen ruuan taso on nyt niin kova Suomessa, että en minä tänne palaa. Ja lopulta täytyy sanoa, että en minä ateriastani kauheasti italialaista löydä, ainakaan omiin kokemuksiini verrattuna.
Ragu
Ludviginkatu 3–5
Helsinki
ma–la 17–00