18.4.2023
Olen arvioinut tämän tamperelaisen kasvisruoan instituution blogissa kaksi kertaa: kauan sitten Sylvi-lehden aikoina (blogi oli alkujaan sen palsta) ja tässä blogissa kolmisen vuotta sitten. Kuten edellisessä arviossa totesin, lienen syönyt täällä useammin kuin missään ravintolassa.
Ja Gopalissa ylipäätään olen aterioinut vielä useammin: aikanaan nimittäin Tampereella oli parhaimmillaan kolme ravintolaa, kätevästi sijoitettuna tarpeeksi etäälle toisistaan. Näin riippumatta siitä, missä päin kaupunkia olin, saatoin pistäytyä syömään (harmillisesti tosin Rongankadun Gopal aukesi vasta sen jälkeen, kun muutimme Lempäälään, joten en päässyt hyödyntämään sitä maksimaalisesti). Eri Gopaleilla oli vielä omat persoonallisuutensa: Gopal Café houkutti, kun teki mieli kakkua, Rongankadulla sai iltaisin burgereita, ja Tammelassa lounaat maistuivat aina parhailta.
Mutta ajat muuttuvat, ja etenkin viime vuodet ovat olleet ankaria. Rongankatu sulki ovensa jo ajat sitten, ja pandemia kaatoi Cafen. Tammelankin kohtaloa jännitimme, ja kävimme useasti hakemassa noutoruokaa sulkujen aikana. Onneksi tämä alkuperäinen ja kuitenkin lopulta rakkain Gopal säilyi. Onneksi, sillä tänne astuessa mielessä pyörii aina yksi elämän tärkeitä kirjallisuusotteita:
”Sam henkäisi syvään. ’Kotona ollaan’, hän sanoi.”
Jatkan vielä hieman muistojen tiellä. Nykyään vegaanisesta ravintolaruoasta on melkein runsaudenpula, sillä Tampereellakin minulla on useita paikkoja testaamatta, Helsingistä puhumattakaan. On hätkähdyttävää palata niihin aikoihin, jolloin Gopal – kolmesta puhumattakaan – oli yksinäinen keidas. Iltaravintoloiden puutteeseen se ei toki auttanut, mutta muutoin oli ihanaa, että aina löytyisi paikka kunnon lounastukselle. Ateria olisi myös aina monipuolinen, herkullinen ja ravitseva, mitä ei saattanut tuolloin sanoa yliopiston vegaanivaihtoehdoista. (Jotkut teistä muistanevat vihannekset ”limakastikkeessa” sekä pääruoaksi tarjotun oreganolla maustetun pihvitomaatin puolikkaan.)
Tämä visiitti Tammelan Gopalissa oli poikkeuksellinen, sillä kävin lunastamassa vuosi sitten saamani lahjakortin! Hieman taustaa tähän. Vapaaehtoistyöporukallamme olemme nimittäin pitäneet Gopalissa lukuisia kokouksia ja juhlistaneet siinä ohessa usein, milloin mitäkin. Rontti vuosi sitten kilistettiin minun viisikymppisiäni ja armaan kirjamessukollegani kuusikymppisiä. Työkaverien lahjottua minua Gopalin veteraani Merja kuiskasi livauttaneensa lahjalaatikkoon omansa: lounaslahjakortin minulle ja vaimolle. Vähän itkettääkin, kun muistelen.
Sen verran harvoin ehdimme yhdessä kaupunkiin lounaalle vaimon kanssa, että lahjakortin käyttämiseen meni aikaa. Sattumalta muuten kävi niin, että tasan viikko ennen tätä lounastusta kokoustimme samaisella porukalla Gopalissa – silloin juhlistettiin minun siirtymistäni sivuun yhdistyksen puheenjohtajan paikalta 13 vuoden jälkeen. Vaikka ahmin silloin kupuni täyteen, viikkoa myöhemmin palasin mieluusti paikalle muina hobitteina.
Nappasin lautasellani hieman daalia, pinaattista kasvispataa, kaali-soijapaistosta, talon ihanaa hummusta, kasvispalleroita jugurttikastikkeella, papuja manteleilla, klassista Gopalin kaalisalaattia – sekä pinaattilättyjä! Kaikki oli taas kerran tyystin oivallista. Erityismaininnan ansaitsee täyteläinen daal sekä pinaattilätyt, joissa oli normaalia ruokaisampi koostumus.
Keväisellä Interrail-reissullamme löysimme useita hienoja kasvisbuffet-paikkoja, ja löytyy niitä toki kotimaastakin: Tampereella aivan erinomainen kotiruokaravintola Papu ja Pata, Helsingissä Sen Viet, Banu Café ja Brindavan. Mutta jotkut rakkaudet ovat ensimmäisiä ja siksi suurimpia.
Kasvisravintola Gopal
Ilmarinkatu 16
Tampere
ma–pe 11–16
la–su 12–16