Kaikki suosittelut
VG Wok Rauninaukio
”Olin tietysti ruokakooman partaalla, joten jaksoin vain maistaa patonkia tuoreeltaan ja otin loput mukaan. Nakersin sitä illan mittaan onnesta voihkien.”
Kaffila
”Vegaanisia voileipiä saa vielä nykyisinkin niin harvoista paikoista, että jokainen hyvä on siunaus.”
Garam Masala
”Pinaattinen annokseni oli todella herkullinen ja juuri niin tulinen kuin pitikin: syödessä suuhun kertyi vahva polte, joka ei kuitenkaan peittänyt muita makuja.”
Thai & Laos
”Annokset olivat runsaita, tofua oli aika hyvin, ja sen koostumus oli miellyttävä: tarpeeksi jämäkkä mutta tuntumaltaan pehmeä.”
Baan Thai
”Poispilattuja ovat Baan Thaihin kyllästyneet, kun vaativat hyvän vegaaniruuan lisäksi myös vaihtuvia listoja.”
Ravintola Karu
”Lämpimät edamamet eli nuoret soijapavut paloissaan olivat mahtavia, sopivan suolaisia ja hieman savuisen makuisia.”

