Kaikki suosittelut
Nerå
”Salaattiin ja taiten paahdettuun lehtikaaliin oli saatu hillittömän hyvä maku jonkinlaisella paahteisen ’juustoisella’ kastikkeella, jonka aromi toi mieleen vegaanikeittiöstä tutun ravintohiivan.”
Sushi Panda
”Suosikikseni nousi Panama-uramaki, jonka päällä oli wakamea ja sisällä savutofua, avokadoa ja vegaanista tuorejuustoa.”
Kerubi
”Härkismuhennos oli mehevää, kun joukossa oli tomaattia ja pehmeää makeaksi paistettua sipulia.”
Papu Cafe
”Tämä oli aivan erinomainen annos ja juuri sellaista vietnamilaista minimalismia, josta pidän.”
Pizzeria via Tribunali
”Pizza ei eronnut päältä katsoen napolilaisista esikuvistaan mitenkään: kunnolla tomaattikastiketta, näkyvästi öljyä, hyvälaatuista oreganoa ja tuoksuvia valkosipulin viipaleita.”
Mount Kailash
”Annokseen kuuluu myös poikkeuksellisesti vegaaninen naan-leipä sekä kaksi chutneyta.”
Muusa
”… ihanasti pikkelöityä kurkkua, hillottua punasipulia, tulisen inkivääristä porkkanaa, mahtavaa avokadoa ja pohjalla hyvä tabbouleh.”
Alfons’ Pizza
”Eteeni kannettiin kaunis pizza, jossa oli tomaattikastikkeen lisäksi hyviä aurinkokuivattuja tomaatteja ja kirsikkatomaatteja sekä valtavan kokoisia ja tuoksuvia basilikan lehtiä.”
Blind Burger
”Sämpylä oli hyvää ja sisäpuolelta rapeaksi paahdettua, avokado oli raikasta, olutsipuli toi mieleen hyvän sipulikeiton, ja perusherkkusienetkin oli paistettu hyvin.”

