Apaja

"Ensimmäinen ruokalaji, tai se taisi olla keittiön tervehdys, oli 'mustaa makkaraa' pavuista, viljasta, okrasta ja fermentoidusta marja-aroniasta tarjottuna tietysti puolukan kanssa."

28.3.2024

Pari vuotta sitten Tampereen Juhannuskylään avattu Apaja on tietoisen huomaamattomaan paikkaan rakennettu fine dining -ravintola. Kerrostalopihan matalaan lisärakennukseen tehdyllä raflalla ei ole minkään sortin kylttejä eikä opasteita, mutta helposti sinne löytää, etenkin kun suuren suosion takia julkisivuvalokuvia löytyy vaivatta. Apajaa tosiaan on kehuttu kovasti, onpa moni sitä ylistänyt Vegaaninen Tampere -ryhmässäkin, mutta aikansa kesti, ennen kuin saimme aikaiseksi käydä vaimon kanssa illallisella. Seuraksi saimme armaan ystävän, jonka kanssa takavuosina aterioimme useasti. Oli ihanaa elvyttää sitä perinnettä.

Asiakaspaikkojen määrään nähden ravintolan tilat ovat pienehköt, mutta ahtauden tuntua ei tullut. Vanhaan taloon on rakennettu mukavan oloinen baari ja kaksi pientä salia. Tunnelma oli oikein kotoisen lämmin.

Kaikille oli tilattu maaliskuun menu, minulle tietty vegaanisena. Suupalat mukaan lukien ruokalajeja oli kahdeksan, ja hinta suunnilleen sama kuin muissa fine dining-ravintoloissa. Otimme mukaan myös juomapaketin ja alkuun eri hintaan lasilliset shampanjaa ja aterian keskivaiheilla hieman oivallista yuzu sakea.

Ensimmäinen ruokalaji, tai se taisi olla keittiön tervehdys, oli ”mustaa makkaraa” pavuista, viljasta, okrasta ja fermentoidusta marja-aroniasta tarjottuna tietysti puolukan kanssa. Olen aikanaan syönyt vanhan kollegan reseptillä tehtyä ”mustaa makkaraa” parissa tamperelaisessa ravintolassa ja tykännyt kovasti. Tämä makupala sai kaipaamaan lisää, kunnon mötkälettä muusin kanssa, sillä versio oli erinomainen. Hauska idea se silti oli näin suupalanakin. Maku oli juuri oikealla tavalla rautaisen maanläheinen.

Seuraava ruokalaji oli ehdottomia suosikkejani aterialla. Liemikulhossa tarjottiin viipale osterivinokas-keltajuuripiirakkaa herneillä ja hernepyreillä, ja kylkeen kaadettiin manteli-sipulikastiketta. Viljelemme keltajuurta omassa puutarhassamme ja rakastamme sen makua, ja tässä annoksessa se oli onnistunut täydellisesti. Olen myös suuri piirakoiden ystävä, mutta kunnollista vegaanista sellaista tarjotaan äärimmäisen harvoin. Siksi tästäkin annoksesta heräsi suuri himo saada moista piirakkaa kunnon viipale ihan itsekseen. Silti kuten ”musta makkara”, tämäkin toimi oivallisesti hienovaraisten kumppaniensa kanssa makupalana – kastike nosti sen aivan uudelle tasolle.

Kolmas ruokalaji oli ainoa, jossa oli hieman puutteita, mutta vakavia eivät nekään olleet, ja toisaalta se sisälsi aivan uuden hämmentävän makuelämyksen. Muiden kala-annoksen sijaan sain simpukka-aiheisesta kiposta jälleen osterivinokasta, jonka kanssa oli mm. misoporkkanaa ja xo-vaahtoa. Maistelin liemiä ensin varovasti lusikalla ja äimistyin, sillä merellinen ja äyriäismäinen maku oli todella vahva mutta kuitenkin raikas. Mistä se syntyi? En tajunnut. Tarjoilijalta kuulin, että pohjalla lepäävä shisoksi luulemani olikin ”osterilehteä”. En ollut koskaan kuullutkaan siitä! Joka tapauksessa sen aromi oli levinnyt lautasella hienosti. Pieni ongelma kuitenkin oli, että toisin kuin muiden hyvin samanlaisessa kuha-annoksessa, tässä sientä ei oikein pystynyt leikkaamaan lusikalla, joten koko annos tuli haukattua kerralla, osterimaisesti, suoraan kiposta. Tosi hyvää se oli näin, mutta monitahoisia makuja olisi ollut kiva maistella pidempään. Kyljessä tarjotulla leivällä sai pyyhittyä mukaan loppuja makuja, mutta juuri tämän annoksen kanssa briossimainen valkosipuliöljyllä valeltu leipä ei oikein sopinut yhteen. Se tahtoi peittää hennot aromit.

Seuraavaksi saatiin pikkuinen yksijyvävehnästä eli einkornista tehty ”risotto” munakoisolla, tatilla, saksanpähkinällä ja nauriilla. Pidin tästä annoksesta kovasti. Vehnän koostumus ja maku oli mielenkiintoinen, ja etenkin munakoiso ja pähkinät oli valmistettu täydellisesti. Kaikki sointui yhteen, ja joka haarukallisella sai sen verran makuja, että pieni annoskoko riitti mainiosti.

Tässä välissä makuaistia raikastettiin sitruunaisella parfaitilla ihanan suolaisen popcornin ja yuzun kera. Ainakin muiden annoksessa oli valkoista suklaata, mutta en tullut kysyneeksi, oliko tässä myös jonkinlainen vegaaninen suklaa mukana vai oliko annos tehty toiseen pohjaan. Suolan, hapon ja makeuden yhdistelmä oli joka tapauksessa erinomainen. Tässä kohtaa jatkoimme myös raikastusta mainitulla yuzusakella, joka on lempijuomiani, kuten olen useasti maininnutkin vuosien varrella.

Joskus käy fine dining -ravintoloissa niin, että pääruoka ei nouse muun menun tasolle. Tätä ovat parikin luottosyöjäkumppaniani valitelleet – itse kävin blogin fine dining -arvioita läpi tätä kirjoittaessani ja totesin, että ei tuo ainakaan sääntö ole, eivätkä oivat pääruoat poikkeuksia. Mainittakoon vaikkapa Nollan selleri, Magun mureke, Bona Fiden punajuuri, Grönin kevätkaalikäärö, Lillan Kökin talon tofu ruispuurolla tai Grönin kukkakaali. Silti joskus on sellainen vaikutelma, että menun alku on loppua vahvempi. Ei täällä kertaa.

Pääruokana tarjottu munakoisotempura punajuuripyreellä ja -tagliatellella, papukimaralla ja pastis-kastikkeelle oli aivan järkyttävän hyvää. Tempurassa olevan munakoison koostumus oli häikäisevän hyvä, ei lainkaan liian öljyinen, ja maku täyteläinen, ja leivityksen maut toivat minulle mieleen yllättäen roomalaisen perinnekeittiön. Ja olin niin kovin onnellinen, että pavut päästettiin isoon rooliin niitä piilottelematta! Puffattu tattari toi annokseen paahteista makua ja rapsakkuutta.

Pääruoan jälkeen nautimme raikkaan tymäkkää tyrni-kombusha-granitaa.

Jälkiruoka oli riemuvoitto, ja se toi vahvasti mieleen samanhenkisiä kokemuksia Kajossa. Palsternakkaa tarjottiin kahdella tavalla: hämmentävästi aasialaisten ravintoloiden jälkiruokabanaania muistuttavana tempurana sekä jäätelönä. Kylkiäisinä oli linssikermavaahtoa, bataattikaramellia ja kirsikkatomaatti-vaniljahilloa. Tämä nousi minulle jälkiruokien parhaimmistoon kautta aikain.

Ruoka oli monitahoista ja oivallista, ja tunnelma tietysti on aivan omaleimainen. Kyllä Apaja onnistui nousemaan fine dining -suosikkien joukkoon yhdellä yrittämällä. Täytyy ehdottomasti palata.

Apaja
Huhtimäenkatu 3 C (sisäpiha)
Tampere

ma–ti suljettu
ke–to 16–22
pe 15–22
la 13–22
su ks. kotisivut

Kotisivut

Facebookissa

Lue lisää näistä aiheista:

,

Uusimmat arvostelut

Uusimmat suositukset