TAMPERE
Sokos Kahvila-Ravintola
”Gluteeniton muffinssi maistui klassiselta englantilaiselta joulukakulta, siinä oli ihana rapea kuori ja yllättävän onnistunutta kuorrutetta.”


Oksa
”On muistettava, että söin lounasta Prismassa. Siihen nähden wokkiannos oli oikein hyvä, vaikka se ei tietysti suuri keittotaidon näyte ollut.”


Muusa
”… ihanasti pikkelöityä kurkkua, hillottua punasipulia, tulisen inkivääristä porkkanaa, mahtavaa avokadoa ja pohjalla hyvä tabbouleh.”


Pella’s Cafe
”Tampere otti taas hiukan lisää etumatkaa Suomen parhaimpana vegaanitarjonnan kahvilakaupunkina.”


Umami
”Valikoiman suppeus ei kuitenkaan haitannut yhtään. Nämä nimittäin ovat yksinkertaisesti parhaita susheja, joita olen maistanut koskaan ja missään.”


Classic Pizza Lapinniemi
”Eniten yllätyin pizzapohjasta ja tajusin, miksi roomalainen ystäväni oli siihen ihastunut. Se muistutti hämmentävän paljon aitoroomalaista pyöreää pizzaa, jonka pohja on niin ohut, että se muuttuu rapeaksi säilyttäen silti osan sitkaudestaan.”

